Suomalaisen kulttuurin perusrakenteet ovat heikentyneet selvästi 1990-luvulla maamme koko laajalla maaseudulla ja siten myös erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa. Osallistumisen mahdollisuudet kapenevat kansalaisopistoissa, kirjastoissa, musiikkiopistoissa, taiteen perusopetuksessa. Elävät taide-esitykset ovat harvinaistuneet. Koulujen taideaineiden opetus kuihtuu. Eikö perinteiselle pohjoismaiselle kansansivistysaatteen läpäisemälle henkiselle kasvulle ole enää tilaa?

Sarjakuvat, televisio, videot, rock, internet ja liveroolipelit ovat nykyaikaa. Niiden tekemisestä ja seuraamisesta nuoret ovat kiinnostuneita. Kuitenkin myös niiden sisältöjen luomiseen tarvitaan perinteistä taiteen ja kulttuurin ymmärtämistä ja ammattitaitoa, joiden edellyttämä infrastruktuuri on heikkenemässä.


Kulttuurimme kulttuuritonta kehittämistä

Kulttuurinäkökulma on äärimmäisen niukasti edustettuna nykyhetken suomalaisissa kehittämisvisioissa.

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko (13.10.1998) eduskunnalle on laaja ja kiinnostava asiakirja. Sen taustaksi hahmottuvat 90-luvun alun yhteiskunnalliset ja kansantaloudelliset vaikeudet, jotka kulminoituivat työttömyytenä. Selonteon tulevaisuusnäkemys keskittyy näiden ongelmien ratkaisemiseen. Ratkaisun avaimiksi kiteytyvät tieto, vuorovaikutus, osaaminen ja korkea teknologia. Tulevaisuuden päämäärä on älykäs hyvinvointivaltio.

Kulttuuripoliittisia tavoitteita ei tulevaisuusselonteossa eikä myöskään Itä- ja Pohjois-Suomen työryhmien strategiamietinnöissä pohdittu eikä asetettu.

Tulevaisuusselonteossa kahden lausumaehdotuksen näkökulma on kuitenkin muita selkeämmin kulttuurinen. Ehdotuksessa nro 1 edellytetään, että koulutuksen sisällössä varataan riittävästi aikaa ihmisyyteen kasvuun ja ehdotuksessa 2, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin kokonaisvaltaisen elämyskasvatuksen aikaansaamiseksi. Tässä toiminnassa käytettäisiin apuna taiteilijoita.


Avantgarde ja innovaatio

Kulttuuri ja taide ovat erottamaton osa yksilön ja yhteisön kehitystä. Ne kasvavat elämästä itsestään, kertovat siitä ja kuvastavat sitä, muodostavat identiteettimme ja tekevät sen näkyväksi.

Ne sisältävät välttämättä myös luovuuden ja uusiutumisen, siis avantgarden ja innovaation vaatimuksen, joka on yhteisön kehitykselle yhtä välttämätöntä kuin perinteen tuoman kokemuksen kivijalka. Kansalaisten osallistuminen kulttuurin tekemiseen ja kokemiseen on elävän yhteisön tunnusmerkki ja kulttuurin moninaisuus vuorovaikutuksen, kansainvälisyyden ja suvaitsevaisuuden edellytys.

Koska kulttuuri on ihmiskunnan omalakisesti uudistuva henkinen voimavara, tulee sillä olla tietty autonomia. Kulttuuripolitiikan peruskysymyksiä on löytää sopiva suhde kulttuurin julkisen rahoituksen ja markkinaehtoisen toiminnan välillä. Tämä on tärkeää pienten kulttuurien säilymisen kannalta nykyisessä kansainvälistyneessä markkinatalouteen liittyvien megatrendin hallitsemassa kehitysvaiheessa. Kulttuurin ja taiteen kaupallinen hyödyntäminen tarjoaa lyhyen tähtäimen etuja, mutta pääpaino olisi asetettava niiden arvioimiseen pitkällä aikavälillä kestävän kehityksen lähteenä. Meidän on raivattava tietoisesti tilaa taiteen ja kulttuurin omalakiselle kehitykselle.


Kulttuuriosaaminen osaamiskeskuksiin

Koska tulevaisuusselonteko ei kiinnittänyt huomiota maamme kulttuuripolitiikkaan, on mahdollista olettaa, että se ei ole antanut aihetta huolestumiseen. Onko siis pääteltävä, että kulttuuripolitiikkaa on vuosikymmenen alkuun asti hoidettu maassamme taitavammin kuin talouspolitiikkaa? Jos näin olisikin, onko varmaa, että suotuisa kehitys jatkuu, kun 90-luku on avannut myös kulttuuripolitiikalle aivan uusia haasteita, joihin ei vielä ole pystytty vastaamaan?

Suurelta osin nämä mahdollisuudet ja uhat liittyvät samaan tekniseen kehitykseen, jota tulevaisuusselonteko käsitteli. Liian pieni osa saatavillamme olevasta kulttuuriteollisuudesta on kotimaista. Maassa, jossa valmistetaan korkean teknologian huippulaatua, on jääty kehitysmaan tasolle modernissa sisältötuotannossa ja perinteisten sisältöjen tuottamisessa teknisiin välineisiin.

Tulevaisuusselonteon jälkeen on kulttuurin merkitystä kehitystekijänä ilmeisesti tarkasteltu erikseen valtioneuvoston tasolla. Tästä merkkinä kulttuurialan osaamiskeskukset voivat nyt ensimmäistä kertaa hakeutua osaamiskeskusohjelmaan. Joulukuussa 1998 sekä Lapista että Kainuusta määrättiin kulttuurialan keskukset osaamiskeskuksiksi: Lapin elämysmatkailukeskus ja Kuhmon kamarimusiikkikeskus. Itä- ja Pohjois-Suomessa on siis monta syytä panostaa kulttuuriin. Valtakunnallisesti on jo harkittu viisaaksi tukea pohjoisen ulottuvuuden kulttuuriosaamista alueen strategisena voimavarana.


Itä- ja Pohjois-Suomen omaleimaiset kulttuurialueet

Perinteiltään Itä-Suomi kolmine maakuntineen: Karjala, Savo ja Kainuu, on omaleimainen kulttuurialue. Rajan läheisyys antaa erityisesti Kainuulle ja Karjalalle ominaislaatunsa. Rajaseudut ovat Kalevalan laulumaita. Sieltä Lönnrot keräsi kansalliseepoksemme, karelianismin taiteilijat - Gallen-Kallela ja Sparre maalasivat kansallisia merkkiteoksia Kuhmossa ja Sibelius sävelsi Kolilla. Myös sanallinen perinne on vahva. Juhani Aho, Minna Canth, Ilmari Kianto, Eino Leino, Veikko Huovinen ja Heikki Turunen ovat kirjoittaneet Itä-Suomen kansalliskirjallisuuden ytimeen.

Pohjois-Suomessa voidaan erottaa kaksi, kolme, neljä, jopa useampiakin alueita. Pohjois-Pohjanmaan alueella on ainakin kolme toisistaan selvästi erottuvaa seutua: Koillismaa, jokilaaksot ja Oulun seutu. Lapissa Rovaniemen seutu, länsirajan alue ja tunturi-Lappi erottuvat kaukaakin katsoen omikseen.

Osaksi suomalaista kulttuuria ovat Pohjois-Suomessa kirjoittaneet ja kuvanneet kymmenet taiteilijat: Franzén, Koskenniemi, Paulaharju, Rintala, Mukka, Särestöniemi, Valkeapää, Lampi, Paltto, Liksom, Tervo, Paasilinna, Päätalo, Männikkö, Hukkanen, Hyttinen... Yrjö Kilpisen säveltämät Tunturilaulut ja Erik Blombergin elokuva Valkoinen peura ovat syntyneet samalla tavoin oman maan eksotiikan löytämisen innoittamina kuin karelianistien teokset.

Nykyisinkin voidaan Itä- ja Pohjois-Suomesta osoittaa mittavia kulttuuritahdon ilmauksia. Kaupungit ylläpitävät orkestereita, teattereita, museoita ja alueoopperoita. Maamme arkkitehtuurin ylpeys ovat uudet kulttuuritalot. Niitä rakentaneista kunnista puolet on alueella. Kesäfestivaaleista neljännes soi, tanssii ja väikkyy kuvina täällä. Savonlinnan oopperajuhlat, Kuhmon Kamarimusiikki, Kuopio tanssii ja soi, Imatran Big Band -festivaali ja Mikkelin musiikkijuhlat, Salmelan kuvataidekesä, Retretti ja Lapinlahden taidekeskus ovat valikoitumassa tekeillä olevan matkailun kansainvälisen Lakeland-hankkeen kärkituotteiksi. Omaleimainen itäsuomalainen kulttuurijuonne kulkee karjalais-ortodoksista polkua pitkin Iisalmen Evakkokeskuksesta Heinäveden Valamoon ja Ilomantsiin. Kainuussa kalevalaisuutta vaalitaan Kajaanin Lönnrot-keskuksessa, Kuhmon Kulttuurikornitsassa ja rakenteilla olevissa Juminkeoissa rajan molemmin puolin. Carelicum Joensuussa tekee karjalaisuutta tunnetuksi ja tuotteistaa sitä matkailun ja yritystoiminnan käyttöön. Arcticum Rovaniemellä tutkii pohjoista elämäntapaa ja kertoo siitä tieteen ja audiovisuaalisen tekniikan keinoin. Sodankylän elokuvajuhlat on alansa kulttitapahtuma. Täydenkuun tanssit Pyhäjärvellä, Hetan musiikkijuhlat, Jutajaiset, Kalotti-Jazz Torniossa ja Haaparannassa kertovat pohjoisen ulottuvuuden kulttuurinäkökulman vahvuuksista.


Loppuuko taide, katoaako kulttuurista innovatiivisuus?

Maakuntien liittojen kehittämisohjelmissa elinkeinoelämän kehittäminen on pääasiana. EU-rahoitus on lähtökohtana hankesuunnittelulle ja näin ollen se ohjaa tehokkaasti aktiviteettien luonnetta ja suuntautumista.
Koska EU-tukien kohdentaminen on nykyisten aluekehitysohjelmien päätarkoitus, ohjautuvat kulttuurialankin hankkeet tyypillisten rakennerahastokriteereiden mukaisiksi. Niiden tulee lisätä työllisyyttä ja yritystoimintaa, ja useimmiten ne alueilla liittyvät perinteen hyödyntämiseen ja matkailuun. Kulttuuri on hyväksytty painopistealueeksi pääasiassa juuri matkailun ohjelmapalvelujen tuottajana vastaamaan "postmaterialistisen ihmisen yksilöllisiin elämystarpeisiin" (tulevaisuusselonteko) ja historiallisten turistikohteiden tarjoajana.
Kulttuuritoimintaa ei välttämättä enää nähdä sellaisena asenteita ja rakenteita muuttavana voimana, jota se innovatiivisempien hankkeitten kautta voi edustaa.

On myös huolestuttavaa, että yhä hankeperusteisemmaksi muuttuvassa kulttuurialan rahoituksessa ei ehkä pystytä turvaamaan edes kulttuurialan "elinkeinoelämän" raaka-aineen tuotantoa ja tuotekehittelyä - eli taidetoimintaa. Kun kunnat taloudellisen tilanteensa vuoksi vähentävät kulttuurimäärärahojaan, ja jos rakennerahastoista ei taidetoimintaa tueta, ei alalla ole kohta paljonkaan "tuotteistettavaa". Tämä on erityinen ongelma Pohjois- ja Itä-Suomen laajoilla, harvaanasutuilla ja useimmiten kohtalokkaasti kuntavetoisilla alueilla.

Kulttuuritoiminnan alueellisesta merkityksestä

Kaikki kulttuuritoiminta on luonteeltaan paikallista. Syntyessään se kuvastaa tietyn paikan ja ihmisryhmän elämisen tapaa ja arvoja. Jos jollain kulttuuritoiminnan ilmauksella on erityisen syvällistä yleisinhimillistä sisältöä tai sen vaikutus muuten ulottuu paikallisuutta laajemmalle, on kysymys alueellisesta tai jopa maailmanlaajuisesti puhuttelevasta kulttuuritoiminnasta.

Kulttuuritoiminnan tärkeimpiä vaikutuksia on vaikea mitata. Tiedetään, että kulttuurisesti vireä yhteisö on vireä myös yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti. Taide ja kulttuuri ovat ihmisenä olemisen ja kasvamisen erityispiirteitä. Ihmisyhteisöä ei ole olemassa ilman kulttuuria - se on mukana kaikessa ja vaikuttaa kaikkeen.
Kulttuuritoiminnan taloudellisia vaikutuksia on helpompi mitata, joskin kulttuurin taloustiede on vielä kovin nuorta. Usein nämäkin vaikutukset ovat välillisiä ja pitkäaikaisia.

Kulttuurimatkailutapahtuma Kuhmon Kamarimusiikki tuottaa Kuhmoon n. 9 miljoonaa markkaa matkailutuloja. Tapahtumasta kirjoitetaan koti- ja ulkomaisissa lehdissä noin 400.000 palstamillimetriä vuosittain, mikä merkitsee Kuhmolle 4-6 mmk:n arvosta myönteistä mainosta. Voitaneen sanoa, että Kuhmon kaupunki saa festivaaliin sijoittamastaan noin 400.000:n markan avustuksesta paikkakunnalle kohtuullisen tuoton.
Kulttuuriala on yksi nopeimmin kasvavista työllistävistä aloista koko maailmassa. Tämä johtuu toisaalta alan työvoimavaltaisuudesta, toisaalta teknologian kehityksen mahdollistamasta kulttuuriteollisuudesta.


Kulttuurinäkökulma laajan pohjoisen alueen yhteistyöhön

Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Pohjois-Karjala ovat lukemattomin säikein sidottuja Barentsin alueeseen ja sen asukkaisiin historiallisesti ja niin muodoin myös kulttuurisesti. Vuorovaikutuksen ja historian muistijälkien täytyy olla näillä raja-alueilla tiheämpiä ja syvempiä kuin muualla Suomessa, koska kulttuuriset vaikutteet ovat suodattuneet rajan yli puolelta toiselle juuri täällä.

Tuntui oudolta ja samalla kertaa tutulta kuunnella Arkangelin pääkirjaston luokkahuoneessa tutkija Alexandr Davidovin marraskuussa 1997 kertovan suomalaisille kulttuurimanagerikoulutukseen osallistuville opiskelijoille niistä lukemattomista vaikutuksista, joita suomalaisilla on ollut Arkangelin alueen tapoihin ja kieleen. Karjalaisuus on puolestaan ollut niin samaa ainesta molemmin puolin rajan, ettemme me itäsuomalaiset kunnolla tiedä, missä "suomenkarjalaisuus" loppuu ja vienankarjalaisuus alkaa, emme edes omassa mielessämme. Jo ruotsalaiset sen selvästi näkevät: suomalaisissa on jotain itäistä, luulevat venäläiseksi vaikutteeksi. Ja onhan se sitäkin: missä loppuu karjalaisuus, missä alkaa venäläisyys? Ortodoksinen uskonto on ollut meille yhteinen asia, ja vaikka luterilaisuus on maassamme valtauskonto, on ortodoksisuus kuitenkin toinen kansankirkkomme.

Pohjoisen Suomen väki taas tuntee hyvin "meän kielen" puhujat Tornion laakson länsipuolella. Poikkinainti on vahvistanut sukusiteitä ja sekoittanut kulttuurivaikutteita Tornionjoen ylitse. Saamelaiset ovat aina vaeltaneet Kalottialueella neljän valtakunnan rajoista paljon välittämättä porotokkien laidunmailla. Rajat ovat yleensäkin olleet hämäriä, liukuvia pohjoiseen, länteen ja jopa itään päin.

Onko olemassa erityistä "Pohjoista identiteettiä", joka kattaa Pohjoisen ulottuvuuden alueet, siis Itämeren piirin, ehkä Skotlannin, pohjoismaat, Venäjän? Pohjoismainen identiteetti maailmalla on vuosikymmenet merkinnyt hyvinvointiyhteiskuntaa, tasa-arvoa, korkeaa teknologiaa, viileää järkevyyttä, tehokkuutta ja täsmällisyyttä. Miten tähän identiteettiin yhdistyvät ikiaikainen "venäläinen sielu" tai Venäjän tämänhetkinen taloudellinen ja yhteiskunnallinen murros?

Kun käsittelemme rajatumpaa aluetta, Suomen itäisiä ja pohjoisia osia, voimme varmasti puhua yhteisen identiteetin aineksista itäisten naapureittemme kanssa. Yhteiset historialliset juuremme perustelevat tätä sisaruutta, samoin yhteiset ilmasto- ja luonnonolot.

Taloudesta ja yhteiskunnasta puhuttaessa on muistettava, ettei Venäjä vaikeuksistaan huolimatta ole "kehitysmaa", koska siellä koulutuksen, tutkimuksen ja kulttuurin taso on parhaimmillaan hyvinkin korkea. Vanhojen rakenteiden romahtamisen takia maan järjestelmällinen kehittäminen on nyt hidasta ja vaikeaa. Arkangelin kulttuurijohtaja Lev Vostrjakov kuvaa tilannetta Venäjällä seuraavasti: "Venäjä on yhä keskellä muutosprosessia eikä kukaan voi ennustaa varmasti, kuinka pitkään se kestää ja koska se loppuu. Voidaan olla varmoja vain yhdestä asiasta: institutionaalisten ja taloudellisten olojen vakautuminen ei ole näkyvissä". Eikö meidän ole kuitenkin toimittava juuri pohjoisen ulottuvuuden hyväksi siinä lujassa uskossa, että vapaan tiedonkulun ja demokraattisen kehityksen vahvistuessa olot Venäjällä vähitellen vakiintuvat?

Kulttuuritoiminta on kaikkina aikoina - jopa rautaesiripun rakosista - toiminut polunraivaajana itärajan yli. Ystävyyskaupunkitoiminta oli vielä vuosikymmen sitten lähes ainoa mahdollisuus tehdä yhteistyötä kuntien ja kuntalaisten välillä. Tällä vuosikymmenellä kulttuuriyhteistyö on saanut uusia muotoja: toisaalta se on jo kohtalaisen vapaata kanssakäymistä ja kansalaistoimintaa rajan molemmin puolin, toisaalta antavat EU:n raja-alueohjelmat mahdollisuuden sellaisten kulttuurihankkeiden rahoittamiseen, joiden vaikutukset ulottuvat Venäjälle.

Kulttuurihankkeita on meneillään sekä Karjala Interreg -ohjelmassa että Barents Interreg -ohjelmassa. Karjala-Interreg -ohjelmassa oli syyskuussa 1998 rahoitettu 15 kulttuurialan hanketta vuosille 1997-99 ja Barents-Interreg -ohjelmassa 9 kulttuurihanketta. Hankkeiden kokonaisbudjetti on 32,5 miljoonaa markkaa, johon on myönnetty EU-rahoitusta yhteensä 13,3 miljoonaa markkaa.


Pohjoisen kulttuuritoimijat avainasemassa

Norjalaisten ja ruotsalaisten naapurien kanssa toimiminen ei ole meille pohjoismaisina sisaruksina kovin vaikeaa. Heidän tapansa uskomme tuntevamme ja hallintokin vaikuttaa tutunomaiselta. Lähempi yhteistyö tuottaa tosin yksityiskohdissa joskus melkoisia yllätyksiä puolin jos toisinkin - onneksi olemme vielä erilaisia! Olot ovat kuitenkin vakaat, ja julkisen talouden kiristymisestä huolimatta kulttuurielämän perusrakenteet ovat säilyneet.

Luoteis-Venäjän olosuhteet ovat meille paljon vieraammat. Lev Vostrjakov toteaa, että rahoituksen ja hallinnon keskittyminen toisaalta ja vapaa markkinatalous toisaalta muodostavat kulttuurinvälittäjille erityisen haasteen. Nykyisin aluetasolta voidaan rahoittaa vain kulttuurilaitosten henkilöiden palkkakulut ja eräitä muita kiinteitä kuluja. Kaikki muu rahoitus on anomuksiin perustuvaa harkinnanvaraista hankerahoitusta. Hankehakemukset ovat usein heikosti tehtyjä, koska ei ole totuttu markkinatalouteen. Erityisesti toivotaankin eurooppalaista koulutusta kulttuurialan yritys- ja johtamistaidoissa.

Karjalan kulttuuriministeri Tatjana Kalashnik sanoi Kuhmon kesäakatemian seminaarissa puhuessaan Karjalan ja Suomen kulttuuriyhteistyöstä heinäkuussa 1997: "Satunnaisten kulttuuriyhteyksiemme aika on ohi". Hän luetteli alueet, jotka tekevät yhteistyötä: Pohjois-Karjala, Mikkeli, Oulu ja Lappi. Kaikkein laajinta yhteistyötä hän totesi toteutettavan edelleen ystävyyskaupunkisuhteiden kautta: " Kaikilla alueilla, joita on yhteensä 18, on Suomen eri kuntien ja kaupunkien kanssa 72 kulttuuri- ja taideyhteistyösopimusta. Vuonna 1996 meidän kaupunkimme ja alueemme ottivat vastaan 153 valtuuskuntaa, yhteensä 2276 henkilöä."

Ministeri Kalashnik totesi edelleen, että Suomen liityttyä EU:iin, Karjalan, Suomen ja EU:n kannalta kiinnostaviksi hankkeiksi ovat muodostuneet perinteen, historian, kulttuurin, kielen ja kirjallisuuden säilyttäminen, lasten ja nuorten välinen kanssakäyminen sekä asiantuntijoiden välisten yhteyksien lisääminen.


Lopuksi

Pohjoinen ulottuvuus antaa Pohjois- ja Itä-Suomen alueille erityisen historiallisen pohjan, pätevyyden ja kiinnostuksen toimia yhteistyössä Barentsin alueella ja varsinkin Luoteis-Venäjän alueitten kanssa. Pohjoisen ulottuvuuden toimintasisällöissä tuleekin kulttuuritoiminnalla olla tasaveroinen asema elinkeinoelämän ja teknologian alan hankkeiden rinnalla.

Suomen lähialueyhteistyössä ja EU:n raja-alueohjelmissa tulee kulttuurialan hankkeet rahoittaa strategisina projekteina. Interreg- ja Tacis-ohjelmat tulee koordinoida niin, että samaa hanketta voidaan rahoittaa sekä Suomen että Venäjän alueella tapahtuvan toiminnan osalta.

Aluekehitysohjelmissa kulttuuri on huomioitava painopistealueena sekä oman alueen kehittämisessä että alueiden välisessä yhteistyössä Pohjoisen ulottuvuuden kansainvälisen yhteistoiminnan piirissä. Sekä Suomen valtion että alueiden tulee panostaessaan Barentsin neuvoston työskentelyyn ottaa nykyistä mittavammin huomioon kulttuuriyhteistyön tarpeet.

Rahoitettaviksi hankkeiksi tulee hyväksyä selkeästi elinkeinopainotteisten kulttuurialan hankkeitten rinnalle myös alan omista lähtökohdista toimivia, alan erityistä osaamista kehittäviä ja yhteistyötä rakentavia hankkeita. Kulttuurialan asiantuntemusta on kuultava, kun alan hankkeita käsitellään rahoituksesta päättävissä hallintoelimissä.


Tuulikki Karjalainen

Lisää aiheesta:
- Cantell, Timo 1993. "Musiikkijuhlien yleisöt". Tilastotietoa taiteesta nro 7. Helsinki. Taiteen keskustoimikunta.
- Heininen, Lassi 1993. "Valtakuntien rajat erottajana ja yh- distäjänä" teoksessa Heininen (toim.)Petroskoi - Kostamus - Kuhmo. Kuhmon kesäakatemia. Kuhmo
- Kainuun liiton Interreg-sihteeristö 1998. Karjala-Interreg- ohjelmasta rahoitetut hankkeet syyskuuhun 1998 mennessä. Muistio.
- Unesco 1998. "Moninaisuus luovuutemme lähteenä. Kulttuurin ja kehityksen maailmankomission raportti". Keuruu.