Katariina:

Olen ajatellut ryhtyä Kulttuurihenkilöksi, ja sen vuoksi ajattelin omistaa sivun itselleni. Aivan vasta minut käännytettiin klubin ovelta, vaikka nimeni piti olla listalla kiitoksena tehdystä artikkelista. Päättelin, ettei nimeni perässä kalkata runoilijoiden kielet, ei soi helisevä vaski. Mitä? Minä synnyin Kulttuurihenkilöksi! Tulkoon koko maailma tietämään minun kulttuurilliset ansioni.

Todellisuudessa Kulttuurihenkilön tärkeys ei riipu ansioista, ainakaan yksinomaan. Tärkeintä on omata narsistinen persoonallisuushäiriö. En ole vielä onnistunut kehittämään itselleni sellaista, joten joudun käyttämään lieviä ahdistuneisuus- ja pakkoneuroottisia häiriöitäni, mutta häiriöitähän nekin ovat ja saavat tässä tilanteessa kelvata.

Oulussa Kulttuurihenkilöitä tapaa juomalla viinaa. Tästä syystä esimerkiksi Paavo tuntee useita Kulttuurihenkilöitä, Paavo on noussut räjähtävällä voimalla Oulun Kulttuuripersoonien tähtikartalle.

Ylityöllistetyt tai muuten kiireiset toimittajat eivät vain ole kovin hyviä seurapiirikalastelijoita. Silloin, kun Kulttuuripersoona istuu kapakassa ja pohtii yltiökapitalistis-liberalistisen maailman turmelevaa vaikutusta taiteelliseen työhön, on toimittaja kotonaan työskentelemässä peräsuoli pitkällä tai ainakin ajattelemassa rahaa.

Tämän ristiriidan Kulttuuripersoonien ja tehoajattelutoimittajien, noiden kapitalistis-liberalistisen systeemin näennäisesti vapaiden mutta todellisuudessa orjuutettujen lampaiden välillä totesin viimeksi tänä aamuna selatessani kiireisen ärtyneenä liutaa sähköposteja, jotka tukkivat tehotoimittajan tehosähköpostiohjelman. Paavo kieltäytyi tekemästä enempää töitä, sillä hän on kyllästynyt Kaltioon. Hän ei enää tekisi artikkeleja, joutuisi kiusallisiin tilanteisiin kuuluisuuksia haastatellessaan! Hän keskittyisi valmennuspäiväkirjaan, nimensä luomiseen! Hän ei enää altistaisi persoonaansa toimittajan työn tuomille epävarmuuksille! (kaikki vapaata toimittajan tulkintaa) Päätoimittaja epäili, josko Paavo matkaa jossain syvällä siellä, kaiken kaikkiaan postilaatikossani oli puolen tusinaa kommenttia, joissa esimerkiksi harjoiteltiin brittiläistä intonaatiota. Viimeisessä oli liitteenä kuva kikkelistä, joka oli runtattu omistajansa peräreikään, postin mukana ehdotus, että ehkä tällaista sitten voisi kokeilla myös saunaillassa, kunhan harmoniaa repivät riidat tapahtumapaikasta saadaan soviteltua. Taas yksi erä isän ja adoptiopojan konflikteja, Paavon herkkyyttä ei ymmärretä.

Mutta takaisin minuun. Minulla on siis loistava Kulttuuripersoonan nimi – Arno Kotro, Jorma Uotinen, Katariina Parhi – ärrät pärisevät mahtavuudessaan, rummut paukuttavat henkilön saapumista, kansa hurraa, ilotulitteet poksuvat taivaalla Kiinan keisarien muistot mielessään.

Baarielämään varani eivät riitä, mutta Kulttuuripersoonan statusta kohottaakseni voisin kytätä baarien ulkopuolella valomerkin aikaan ja pyytää hampuusin tai vaihtoehtoisesti tärkeilevän näköisiä kulttuurikonkareita asunnolleni, keittiön nurkassa pulputtaisi kotiviini ja patterin välissä röyhtäilisi kilju, aamulla vieraani heräisivät kuka päänsärkyynsä kuka kiljuripuliin, ja sitten syntyisikin runoja, tanssiteoksia, laululyriikkaa – muistoani kunnioittaen. Illoista voitaisiin runoilla vaikka tähän tapaan:

           Matolla
           taas
           tuo sammunut muusa
           Mahassa kiertää kuin
           Pariisin liikenneympyrässä se on sanottuakin sanotumpaa että
           tämä on rakkautta

Lisäksi minulla tulisi, totta kai, olla manifesti. Se menisi jotensakin tähän tapaan: "Subjektiivisuus ei ole objektiivisuutta, eikä objektiivisuus subjektiivisuutta, subjekti on objekti eikä päinvastoin, objektin vapaus on subjektin hyöty ja vapaus objektin herra." Näitä oppeja noudattaisin näyttävästi, alistumatta kapitalistis-liberalistiseen riistojärjestelmään.

Ja entäs sitten kulttuuritekoni? Puhuttuani proggiksista ja mainittuani yhden jos toisenkin silmää tekevän, tai vielä tuntemattoman mutta "tosi lahjakkaan kaverin" kanssa tehdystä yhteistyöstä voisin puuskahtaa, luottamuksellisesti tietenkin, että depiksen – depis ja proggis ovat hyviä sanoja, Ouluun sopimattomina ne antavat kosmopoliitin aistimuksen – lisäksi rahaongelmat ovat vaikuttaneet kulttuurinteolle niin välttämättömän polttoaineen eli oluen tai viinin hankintaan. Tämä maininta tietysti siksi, että hyvälle veljelle aina tarjotaan.

                                                                                                        seuraava jakso >

                                                                                                       sisällysluettelo >>