Parin tunnin päästä Petroskoissa. Petroskoi, Petroskoi, sinä Petroskoi, minä Petroskoi. Kävelen Jokke Saharisen kanssa junan käytävillä. Hän kiskoo ovia auki, vetää vessoja, aukoo hanoja. Äänitämme kulttuurijunan ääniä minidiscille. Junan päässä viimeisenä on suljettu ovi. Aukaisen sen. Oulun kaupungin kaupunginvaltuuston varajäsen kuorsaa. Vien mikin avoimen läven eteen. Kuorsausta kulttuurijunassa. Venäläinen siivooja tyhjentää tsaijupannun uunista tuhkia. Esittäydyn. Hän kertoo olevansa inkeriläinen. Kysyn nimeä. Iida Kukko. Kerron, että hänen sukulaismiehensä on junassa. Kertoo kuulleensa. Kerron asiasta ohi kulkevalle elokuvaohjaaja Jukka Salolle, joka lupaa hoitaa asian eli kertoa muusikko Sakari Kukolle. Mitään ei tapahdu minuuttiin. Juoksen perästä. Salo kuvaa jotain juttua. Sakari Kukko sieppaa mukaansa intialaista herkkua. Menemme. Iida Kukko kieltää videokuvaamisen. Lähellä on venäläinen vaunupalvelija. Esittelen hänelle edessämme olevat kaksi Kukkoa. Vaunupalvelija kertoo äitinsä nimen olevan Kukkonen. Sakari Kukko kertoo isän äitinsä olevan Kukkonen ja isänsä olevan Kukko Kuolemajärveltä Karjalan Kannakselta. Iida kertoo Inkerinmaalla syntymäkylänsä olleen täynnä Kukkoja. Hannele Pappila ottaa perhekuvan: Kukko – Kukko – Kukkonen.