Helmikuun ensimmäinen päivä vuodelta 1953 muistetaan Hollannissa luonnonkatastrofista. Onneton sattuma - nousuvesi ja raivokas lounaismyrsky - aiheutti sen, että merta vastaan vuosisatojen kuluessa rakennetut padot murtuivat ja laajoja alueita joutui veden alle. Lähes kaksituhatta ihmistä ja moninkertainen määrä kotieläimiä hukkui, kokonaisia kyliä huuhtoutui veden mukana, viljelysmaita ja puutarhaviljelmiä tuhoutui. Waternoodsramp, lyhyesti de ramp, on jäänyt painajaisena hollantilaisten mieliin: tsunami avant la lettre on pahimpia kansallisia traumoja.
 
Tulva-alueella 's-Gravendeelissä Zeelandissa syntynyt Ad Zuiderent joutui läheltä kokemaan veden voiman. De ramp vaikutti pysyvästi hänen maailmankuvaansa. Yhdeksänvuotias tajusi jo, että elämässä voi käydä huonosti, siinä voi hukkua. "Kuiville" pyrkiminen näkyy monella tavalla hänen runotuotannossaan. Taiteeseen tutustuminen oli nuorelle miehelle tärkeätä. Oli löydettävä jonkinlainen malli, kriittisen katseen kestävä henkilö, esimerkiksi runoilija, jonka tuotantoon omia runojaan verrata ja jolta saada oppia, kuten klassikko Nijhoff, tai muunlainen turvasatama. Runossa Tuhotulvan jälkeen asia on sanoitettu tähän tapaan: "Etsin ihmistä joka tuntee/ maan ennen vettä, Nestorin joka voi kertoa/ kuinka hyvin kaikki silloin oli, kuinka kaikesta vielä voi jotain aikaan saada." 
 
Luopuminen isien uskosta kuului samaan etsimisen ja uuden suunnan löytämisen prosessiin. Ei vielä, mutta jo 60-luvulla alettiin Hollannissa elää yhteiskuntaa ratkaisevasti muuttavia sekulaaristumisen vuosia. Vallattomuus pääsi vallalle.
 
Zuiderent on laskettu de Revisor-runoilijoihin; ainakin hän on tämän vaikuttavan kirjallisuuslehden perustajia ja "revisionismin" puhemiehiä. De Revisorin parhaina vuosina, 70-luvulla, tunnettiin suurta tarvetta päästä eroon Hollannin runouden historian ehkä tärkeimmästä virtauksesta, "viisikymmenlukulaisista" (De Vijftigers), ryhmän keulakuvan Lucebertin "sanahedonismista" ja muista muodon ja sisällön vapaamielisyyksistä. "Anekdootti" oli yksi tiukkakatseisten revi-sionistien kirosanoista; realismia, spleenromantiikkaa, parlandorunoutta ja leikillisyyttä paneteltiin.
 
Runoilijana Zuiderent on moni-ilmeinen. Alkuaikojen vallattomuus näkyy jo vuonna 1968 ilmestyneen esikoisen nimessä, joka suomeksi väännettynä kuuluisi Michel de Nostredamen apokalyptisten mokkasiinien kanssa matkalla Hollannin halki. Barokkeja kollaasirunoja sisältävästä Nostradamus-kokoelmasta siirryttiin pian tiukkamuotoiseen, todellisuutta paremmin kuvaavaan runouteen, jossa ironia ja vakavuus vaihtelevat. Tärkeätä ja ehkä parasta Zuiderentin runoissa on "maisemamuisti", elävä kiinnostus perihollantilaiseen polderimaisemaan. Jos meri on Alankomaissa uhka, rauhalliset joki-, kanava- ja muut vesimaisemat ovat idyllisiä, niin kauan kuin niitä vielä on.
 
Hollantilainen maisema on joka sivulla läsnä viimeksi ilmestyneessä kokoelmassa Fietser naar niets, jonka nimessä pyöräilijä on matkalla mutta mihin? Ei mihinkään. Sama mihin. Maisemaan. Sikermässä Helluntai pyöräilevä runoilija/runoileva pyöräilijä liikkuu maisemissa kuin jonkinlaista turistireitiksi muuttunutta kirkkopolkua seuraten; helluntaina ei enää lähdetä kirkkoon niin kuin ennen vaan pyöräilemään, runot (Les Murray!) sentään takataskussa jos vaikka sattuisi satamaan. Välillä kinastellaan runoudesta kollegojen (Schouten, edesmennyt Kellendonk) kanssa, mukavat paikannimet herättävät sanailuhalua, runoilija on runoilija aina, runoudesta ei pääse eroon pyhänäkään.
 
Arkioloissa monipuolinen Zuiderent on Amsterdamin Vapaan yliopiston hollanninkielisen nykykirjallisuuden dosentti, kriitikko, viimeksi raamatunkääntäjäkin; vaatimaton, miellyttävä mies, mutta tärkeä vaikuttaja.
 
Kesällä 2003 Zuiderent osallistui Mukkulan kansainväliseen kirjailijakokoukseen. Helluntai on kirjoitettu kokouksen teeman innoittamana. Zuiderentin runoja on aikaisemmin ilmestynyt hollanninkielisen runouden antologiassa Onni on vaarallista.

Heimo Pihlajamaa

Vetelissä syntynyt, mutta nykyisin Banholtissa Hollannissa asuva Heimo Pihlajamaa on kääntänyt enimmäkseen proosaa ja asiatekstejä; runoutta yllättävän vähän, oikeastaan vasta viime vuosina. Onni on vaarallista, hollanninkielisen runon antologia ilmestyi vuonna 2002; tulossa on laaja valikoima "suurmestari" Rutger Koplandin runoja. Nimiehdotus Muisto jonka unohdit.