 |
|||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||
 |
|||||||||||||||||
|
Aikakauslehti www-artikkelit |
|
|
Tulin kotiin 1.7.2004 Jussi: Ovesta ei tullut Paavon isä. Se olin minä ja kello oli kahdeksan illalla. Viimeisen kuukauden olen ollut enemmän tai vähemmän menossa, maailmalla, ulkona, siis pihalla. Kolme viikkoa huilistina oopperaa soittaessa, minkä jälkeen oli viikon lomamatka. Paavo istui olohuoneeni pöydän äärellä. Oli odottanut. Kertoi jotain kuulumisia. Harmittaa. Olin vähän kalsea. Mutta väsynyt. Annoin lapsille leipää, en Paavolle, murahtelin vain. Paavon lähdettyä menin ensimmäisenä katsomaan omenapuuni, sen jota jossakin ensimmäisissä kirjoituksissani vertasin työelämään valmennettavaan eli Paavoon (nuoren omenapuun paljas runko nousee hangesta...). Naapuri huusi portailtaan, että joko olen katsonut vesivahingon. Sain toiselta naapuriltani muutama päivä sitten viestin, jossa hän kertoi kellarissa olevan vettä nilkkoihin asti. Kysyi, soitetaanko palokunta apuun vai mitä tehdään. En vastannut, enkä Paavolle jaksanut viestiä, että kato nyt helvetti kellariin. Ei edes tullut mieleen. Naapuri lähetti uuden viestin: "Sinun taulut ja levyt on kastuneet, vesi on nyt äyskäröity." Vastasin: "Kiitos. Niin on taide katoavaista." Kaikki omenapuun kukat olivat pölyttyneet. Huusin naapurille, on vähän kuuro, että en ole vielä joutanut kellaria katsomaan, siellähän se on. Naapuri huusi takaisin, humalassako oli, että taitaa olla sellainen filosofinen asenne elämään. Paavo ei ollut siirtänyt itseään ja tavaroitaan alakerran huoneeseen, kuten viikko sitten olin pyytänyt. Ei siis siihen, jossa vettä oli nilkkoihin asti vaan siihen toiseen. Kun silloin tätä esitin, alkoi heti puhua vaikeasta isäsuhteestaan ja hylkäämisestä. Näkkileivät Paavo oli syönyt, eikä ollut siivonnut. Näin pienessä lehdessä päätoimittaja saa olla siivooja, kokki ja isä. Luen viestejä. Naapurissa – ei äskeinen, toinen – tapellaan. Nainen on hysteerinen.
|
|