Juche-aate on Pohjois-Korean historiallista ja poliittista asemaa vastaamaan kehitetty muunnos marxilais-leniniläisestä opista. Korean niemimaa on ollut läpi historian naapureiden kontrollin ja alistamisen kohteena. Kiina dominoi Koreaa aina 1800-luvun lopulle asti, mihin saakka korealaiset joutuivat tunnustamaan Kiinan ylivallan ja maksaman sille veroja. 1800-luvun lopulla Japani alisti Korean herruuteensa, ja vuonna 1905 Koreasta tuli käytännössä Japanin siirtomaa.

Toisen maailmansodan jälkeen Korea joutui liittoutuneiden miehityksen alaiseksi. Pohjoisosa oli Neuvostoliiton ja eteläosa Yhdysvaltain reviiriä. Molemmille alueille muodostettiin oma valtio. Vuosina 1948–1953 käytiin tuhoisa Korean sota, jossa molempien puolien tavoite oli Koreoiden yhdistäminen oman hallintonsa alaisuuteen. Sota ei kuitenkaan johtanut yhdistymiseen vaan Korean jaon syvenemiseen. Neuvotteluissa ei päästy sopimukseen rauhasta, ja virallisesti sotatila Pohjois- ja Etelä-Korean välillä on yhä voimassa.

Riippumattomuus politiikassa

Korea on siis koko historiansa ajan ollut jonkin naapurimaan alistama. Viimeisen puolen vuosisadan ajan sodan uhka on ollut jatkuvaa. Pohjois-Korean luonnollisimpia liittolaisia ovat olleet Neuvostoliitto ja Kiina, mutta se ei ole halunnut sitoutua niistä kumpaankaan, sillä maa on ollut jo riittävästi sidoksissa toiseen maahan. Pohjois-Koreassa onkin korostettu hyvin voimakkaasti sitoutumattomuutta ja omavaraisuutta, ja maa on onnistunut siinä hyvin. Niin kauan kuin Kiina ja Neuvostoliitto kilpailivat sosialistisen maailman herruudesta, Pohjois-Korea saattoi käyttää tilannetta hyväkseen ottamalla hyödyn molemmilta mutta sitoutumatta kuitenkaan kumpaankaan.

Tähän historialliseen kontekstiin sijoittuu juche-aate. Kim Il-sung (1912–1994) muotoili sen marxismi-leninismin pohjalle samalla tavoin kuin Mao Zedong (1893–1976) teki Kiinassa. Ensimmäisen kerran Kim Il-sung käytti termiä vuonna 1955. Oppi muotoutui vähitellen seuraavien kymmenen vuoden aikana. Lopullisen muotonsa se saavutti 1970-luvulla, jolloin sitä alettiin pitää marxismi-leninismin uutena, korkeampana asteena.

Itse termi "´juche" merkitsee omavaraisuutta ja riippumattomuutta. Riippumaton asenne merkitsee sitä, että kansan on pidettävä kiinni omasta riippumattomuudestaan ja itsenäisyydestään politiikassa, taloudessa ja maanpuolustuksessa. Kansan ei tule taipua ulkomaiseen painostukseen, eikä sen tule sietää ulkomaalaisten sekaantumista maan asioihin. Ellei näitä periaatteita noudateta, vallankumous ja sosialistinen rakennustyö epäonnistuvat.

Tämän aatteen mukaisesti Pohjois-Korea on pyrkinyt ulkopolitiikassaan puolueettomuuteen. Puolueettomuus on näkynyt siinä, että Pohjois-Korea on osallistunut aktiivisesti puolueettomien maiden yhteistyöelimien toimintaan. Se ei ole halunnut sitoutua mihinkään suurvaltaan, vaikka se saikin aina 1980-luvun lopulle saakka suurta taloudellista tukea sosialistisista maista, erityisesti Neuvostoliitosta ja Kiinasta. Toisaalta maailmanvallankumouksen ideologian mukaisesti se on ollut läheisissä yhteyksissä muiden sosialististen maiden kanssa ja pyrkinyt tukemaan kehitysmaiden imperialismin vastaista toimintaa.

Riippumattomuuden korostaminen on merkinnyt myös sitä, että Pohjois-Korea on provokatiivisesti pitänyt kiinni omasta linjastaan. Se ei ole antanut muiden maiden sanella, mitä sen tulee tehdä. Kun sitä on kehotettu muuttamaan politiikkaansa jossakin asiassa, ehdotukseen on ainakin aluksi tullut kategorinen tyrmäys. Tässä on toisaalta ollut kyse juchen periaatteen noudattamisesta ja sen ilmaisemisesta muulle maailmalle, toisaalta kyse on ollut sisäpolitiikasta. Maan johdon on täytynyt näyttää kansalle, että se seisoo juche-aatteensa takana.

Omavaraisuus taloudessa

Valtion taloudellinen omavaraisuus tarkoittaa sitä, että sen kansantalous ei ole riippuvainen ulkomaisesta avusta, vaan se pystyy tulemaan toimeen itsenäisesti. Tämä edellyttää, että kansa pystyy itse päättämään asioistaan omistamalla tuotantovoimat ja tuotantovälineet. Lisäksi maan tulee olla omavarainen asiantuntijuuden suhteen. Siksi Pohjois-Koreassa on panostettu voimakkaasti koulutukseen. Kim Il-sung on julistanut, että koko kansasta on tehtävä akateemista. Maassa on panostettu laaja-alaiseen koulutukseen, tosin ajoittain laadun kustannuksella. Tekniset ongelmat on haluttu ratkaista itse, vaikka valmista tietoa olisi ollut helposti saatavilla ulkomailta.

Taloudellinen omavaraisuus tulee juche-aatteen mukaan ulottaa myös muihin maihin. Pohjois-Korea ei siten saa myöskään alistaa muita maita taloudellisesti. Kuitenkaan tämä ei tarkoita sitä, ettei taloudellista yhteistyötä voisi tehdä, mutta sen tulee olla pyyteetöntä ja toista osapuolta kunnioittavaa.

Taloudellisen riippumattomuuden periaatteen noudattaminen on ilmennyt esimerkiksi sinä itsepäisyytenä, millä Pohjois-Korea on pitänyt kiinni omasta ydinvoimaohjelmastaan ja vastustanut kansainvälisen atomienergiajärjestön (IAEA) puuttumista maan atomiohjelmaan. Myös tässä vastustuksessa on ollut sisäpoliittinen näkökulma. Jo puolen vuosisadan ajan pohjoiskorealaiset ovat opiskelleen ahkerasti juche-aatetta, sillä elinikäinen ideologinen koulutus on yksi juchen perusperiaatteista. Siten kansa tuntee hyvin juchen periaatteet ja maan johdon on pakko noudattaa itse opettamiaan oppeja.

Taustalla on myös periaate taloudellisesta omavaraisuudesta. Atomienergia kasvattaisi selvästi maan energiaomavaraisuutta. Tosin jo nyt Pohjois-Korea on energian tuotannossa lähes omavarainen: se ei tuo sitä merkittäviä määriä ulkomailta. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että energiaa ei ole maassa tarpeeksi, mikä laskee kansalaisten hyvinvointia. Lähes kaikki energia joudutaan käyttämään teollisuuden pyörittämiseen. Siksi ydinenergia olisi maalle erittäin tärkeä. Vastaavan omavaraisuuden periaatteen vuoksi Pohjois-Korea on ollut varsin nihkeä vastaanottamaan ulkomaista ruoka-apua silloin, kun erilaiset katastrofit ovat tuhonneet viljasatoja.

Armeija ensin!

Riippumattomuus maanpuolustuksessa merkitsee Pohjois-Koreassa voimakasta armeijaa. Maassa on kansanarmeija, eli periaatteessa jokainen korealainen on armeijan sotilas. Maa valmistautuu koko ajan sotaan imperialisteja vastaan, mitä se pitää väistämättömänä. Kansan halutaan olevan valmis uhrautumaan maansa puolesta. Tätä uhrimieltä pidetään yllä erilaisilla sotilaallisilla demonstraatioilla: niin paraateilla kuin erilaisilla voimanosoituksilla, kuten ohjusten laukaisemisilla. Maanpuolustukseen uhrataan paljon rahaa, 25 prosenttia maan kansantulosta. Vastineeksi armeija osallistuu aktiivisesti kaikenlaisiin rakennusprojekteihin ja pelastustoimintaan. Viimeisen kymmenen vuoden aikana armeijan rooli on entisestään korostunut. Kim Jong-il (s. 1942) on valtaan noustuaan lanseerannut songun-politiikan, "armeija ensin", mikä tarkoittaa sitä, että armeijan tarpeet menevät kaiken muun ohi. Tätä on pidetty muualla maailmassa merkkinä uuden johtajan Kim Jong-ilin suuruudenhulluudesta ja Pohjois-Korean muuttumisesta "roistovaltioksi".

Syyt armeijan ensimmäiseksi asettavaan politiikkaan ovat kuitenkin jälleen kerran sisäpoliittiset. Kim Il-sung rakensi oman hallintonsa japanilaisvastaisen taistelun aikaisten toveriensa varaan. Maan johdossa, Korean työväenpuolueen keskuskomiteassa, oli ja on yhä tuon 1930-luvun taistelun ja Korean sodan veteraaneja, kaadereita. Kun maailmantilanne muuttui 1990-luvun alussa rajusti sosialistisen maailman romahdettua, tarvittiin uudenlaista politiikkaa. Vanha kaaderijoukko ei kuitenkaan halunnut muuttaa mitään. Kun Kim Jong-il nousi isänsä kuoleman jälkeen valtaan, hän ei pystynyt ajamaan mielessään olevia uudistuksia läpi keskuskomiteassa. Hän on kuitenkin myös Kansallisen puolustuskomission puheenjohtaja eli armeijan ylipäällikkö. Siksi vuonna 1998 maan presidentinvirka jäädytettiin, edesmennyt Kim Il-sung julistettiin ikuiseksi presidentiksi ja Kim Jong-ilin hallussa pitämä puolustuskomission puheenjohtajuus julistettiin maan korkeimmaksi viraksi. Käytännössä tämä merkitsi korkeimman päätösvallan siirtymistä vanhojen kaaderien kansoittamalta keskuskomitealta puolustuskomissiolle, jonka jäseninä ovat Kim Jong-ilin omat miehet. Näin vanhan polven kaaderit sivuutettiin. Voitaisiin puhua jopa vallankaappauksesta.

Uusi järjestely on mahdollistanut uudenlaisen politiikan. Pohjois-Korea on alkanut avautua varovasti ulkomaiselle pääomalle. Maahan on luotu Kiinan mallin mukaisesti erillisiä talousalueita, joissa sallitaan rajoitetusti kapitalistinen markkinatalous. Maataloudessa on sallittu pienimuotoinen yksityinen, kaupallinen viljely. Toisaalta Kim Il-sungin muotoilema juche-aate on yhä maan virallinen ideologia, eikä uusi politiikka ole täysin sopusoinnussa sen kanssa. Siksi maan johto joutuu aika ajoin kohottamaan profiiliaan ja ärähtämään imperialisteille juche-aatteen hengessä.

Jonkinlaista muutosta on kuitenkin odotettavissa. On arveltu, että maaliskuun 2009 alussa pidetyt parlamenttivaalit merkitsevät uudistuksia maan johdossa. Vanha kaarti syrjäytetään lopullisesti ja maaperää valmistellaan vallanvaihdolle: Kim Jong-ilin nuorimman pojan Kim Jong-unin (s. 1983/1984) nousulle maan johtoon. Mikäli parlamenttiin ja sitä kautta työväenpuolueen keskuskomiteaan saadaan Kim Jong-ilin politiikkaa kannattavat jäsenet, on odotettavissa, että Pohjois-Korea lieventää militaristista suuntaustaan ja avautuu enemmän ulkomaailmalle. Juche-aate luultavasti säilyy maan virallisena ideologiana, mutta samalla tavoin kuin Kiinassa on Maon kuoleman jälkeen esitetty maolaisuudelle uudenlaisia tulkintoja, myös Pohjois-Koreassa juchea saatetaan tulkita uudella tavalla vastaamaan paremmin aikaansa.


Erkki Urpilainen