5/03

Sibelius-elokuvan tiimoilta on käyty keskustelua siitä, mitä elokuva kertoo Jean Sibeliuksesta ja hänen aikakaudestaan. Antaako elokuva oikean kuvan, onko se peräti totta? Elokuvan ohjannut Timo Koivusalo pysyttelee tulkinnallaan suomenkielisen suomalaisen kansallisen projektin ytimessä ylläpitäen vanhaa sisu, sauna, Sibelius -myyttiä. Koivusalo on lisännyt elokuvaan virheellisen kohtauksen, jossa suomalaiset laulajat ajavat venäläiset sotilaat pois Finlandian kantaesityksestä. Hän oikoo mutkia jopa siinä määrin, että antaa ymmärtää äidinkielenään ruotsia puhuneen Sibeliuksen ystävineen olleen suomenkielisiä.

Koivusalolla on toki oikeus tehdä tulkintansa aiheesta. Käyty keskustelu osoittaa sen, miten vaativaa on tehdä tulkintoja edesmenneistä merkkihenkilöistä. Sibeliuksen, Saarikosken, Kekkosen, Goodmanin kuoleman jälkeen ovat ilmestyneet niin jalustalle nostajat kuin myytinmurskaajatkin, monien muiden tulkitsijoiden mukana. Tulkinnat vaihtelevat tulkitsijan ja aikakauden tarpeiden mukaisesti. Tulee miettineeksi, miten kenestäkään voitaisiin kertoa koko tai edes oikea totuus?

Sata vuotta sitten, jolloin Sibelius oli aloittamassa luovaa miehuutensa kautta, elettiin kansallisromantiikan, taiteemme kultakaudeksi mainostettua aikaa. Suomi oli osa Venäjää. Kansallisromantiikalla ja varsinkin sen äärisuunnalla, karelianismilla oli selkeä poliittinen päämäärä: suomen kielen ja kulttuurin korostaminen, ihannoiva näkemys myyttisine sankareineen alkuperäisestä, ainutlaatuisesta ja oikeasta suomalaisuudesta. Silloin mutkia ei edes oiottu - karelianismi veti suoraa nelikaistaista Autobahnia oletetun suomalaisuuden ytimeen, Karjalan muinaiskorpeen: näkemyksen häviöksi, mutta ehkä taiteen voitoksi.

Viime aikoina on eletty uutta suomalaisuuden kultakautta, suomalaisen elokuvan menestystarinan aikaa. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta elokuvat ovat suurimmaksi osaksi pönkittäneet vanhaa tarinaa suomalaisista ja suomalaisuudesta. Jollemme ole jo hukkuneet, kohta hukumme kansallistuntoihimme. Mielenkiintoista on pohtia, ketä vastaan ja miksi juuri nyt suomalaisuutta pitää korostaa.

Suomalaisuus on onneksi jatkuvasti muuttuva, uudistuva ja sormien välistä liukeneva käsite. Suomalaisiksi katsottavien maantieteellisten alueiden - rajahan ei noudata valtion rajaa - kulttuurit ja ihmisten identiteetit muodostuvat, kasvavat ja eroavat toisistaan riippuen maakunnasta ja siellä elävien ihmisten arvoista, tavoista ja tottumuksista. Identiteettiin vaikuttavat myös kansallisuus, uskonto, suku, ammatti, kieli ja geenien leikki. Näillä perillä jo kauemmin olleita kieliä lienevät ainakin suomi, ruotsi, saame, romanien ja venäjän kielet. Lisäksi on lukuisa joukko myöhemmin tulleita kieliä kuten somalia, kurdin kieli ja niin edelleen.

Mielenkiintoisempaa kuin pohtia, mitä oikea suomalaisuus on tai mikä on kansallisesti merkittävää taidetta - vaikka Sibeliuksen suuri diggari olenkin - on kertoa tarinoita, uusia ennen kertomattomia tarinoita ihmisistä ja kohtaloista. Suomalaisuus on vain yksi tarina muiden tarinoiden joukossa.

Jussi Vilkuna