Tosiromaanin asema on vahva. Tosi-TV:n kirjallinen muoto löytää julkisuutensa ja lukijansa. Kirjamessuilla oikeat kirjallisuudenharrastajat häpeävät, kun sala- ja julkirakkaat, juopot urheilusankarit ja elämäänsä pitkästyneet maaherrat levittävät elämänsä tosiromaanien sivuille.

Tosiromaania ei arvosteta, kun sitä ei ole etäännytetty riittävästi. Kertomuksen syntyjuuria ei ole kätketty, vaan päinvastoin paljastettu piinallisen tarkkaan. Tosiromaanin kirjalliset arvot ovat toissijaisia. Mutta jos tosi-romaani on kirjoitettu riittävän hyvin, siitä voi tulla oikeaa kirjallisuutta, joka jää elämään oman aikansa yli.

Kirjailija kirjoittaa aina itsestään, omasta elämästään, omista havainnoistaan. Mutta kukaan ei kirjoita itselleen, vaan toisille luettavaksi. Jos kustantajalta tulee jatkuvasti läikönen vasten maskia, on kirja julkaistava itse. Painokulujen kattamiseksi kirja myydään sukulaisille ja ystäville. Takavuosina Unkarissa tunnettiin käsite kyykkyviini – kylän raitilla piti kulkea kyykyssä sen talon ohi, jossa tehtiin pahaa viiniä. Jos kulki pystypäin, talon isäntä näki ja kutsui maistamaan. Kyykkyromaani on samantapainen hengentuote.

Kuten tunnettua, Erno Paasilinna julisti Finlandia-palkitussa esseekokoelmassaan Yksinäisyys ja uhma (1984), että on elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija. Vihaiset miehet Markku Eskelinen ja Jyrki Lehtola vastasivat Sianhoito-oppaassaan (1987), että Paasilinna on väärässä, ja nimittivät häntä pösilöksi (epäsuora lainaus). Suomessa elää edelleen vahvana käsitys siitä, että kirjoittamista opiskelemalla ei kirjailijan ammattiin valmistuta. Jopa niin, että akateeminen sivistys saattaa estää kirjailijana menestymisen. Voi olla.

Lopullisesti kirjailijana menestymisen estää se, että on huono kirjailija.

Antti Leikas