Pyhän kokemisesta

 

Tutkija Albert Hofmann, LSD:n keksijä, toteaa lysergidihapon dietyyliamidin saattavan ihmisen sellaiseksi, millainen hän todella on. Hofmannin mukaan LSD:n potentiaali on sen aiheuttamissa mystisissa kokemuksissa: ihminen lähenee pyhää (s. 115).

Siinä missä ennen mentiin poikkeavien luonnonilmiöiden, vesistöjen ja metsien ääreen, ja myöhemmin kirkkoon, löydetään pyhä nykyään synteettisten keinojen avulla – aivan eri mittasuhteissa kuin aikana, jolloin henkimaailmaan otettiin yhteyttä sieniä pureskelemalla.

Mikäli ihminen ei pysty ilman hallusinogeenisiä aineita löytämään todellista olemustaan, onko ymmärrettävä hänen kadottaneen sen? Ja mikä tämä todellinen olemus on, ja onko pyhän aistiminen osa sitä?
 
Kirkollisissa piireissä on jopa arveltu ihmisten etsineen Lordista henkistä tarttumapintaa äänestäessään tätä euroviisuvoittoon. Ehkä arvio on mennyt hieman metsikköön, mutta ajatus kertoo selitysmallin yleistyneisyydestä: sirpaloituneessa maailmassa ihminen haparoi sokeana jotakin totuutta, jota seurata, jotakin vahvaa ja oikeaa, jotakin pyhää.

Sirpaloitumista pohtiessaan ovat postmodernistisen ajan kriitikot jauhaneet leukaperänsä kipeiksi. On selvää, että länsimainen yhteiskunta roikkuu näennäisten tarpeiden varassa – se jokin oikea on löytämättä. Saksalainen yhteiskuntakriitikko Herbert Marcuse on osuvasti kirjoittanut ihmisten ripustautuvan keinotekoisiin tarpeisiin, jotka ovat yhteiskunnan määrittelemiä ja joihin yksilöllä ei ole valtaa. Epäaidot tarpeet vieroittavat ihmistä hänen todellisten tarpeidensa tiedostamisesta. Ihminen riistää luonnonvaroja ja mentaalisia resursseja yhä tehokkaammin – yksilönvapauden kustannuksella. Samaa saarnaa Theodore Kaczynski, Yhdysvaltoja lähes kaksikymmentä vuotta piinannut ekoterroristi (ks. Kaczynskin manifestin kirja-arvostelu s. 158).

Luulisi, että yksilöllisyyden tavoittelussa on menty jo äärirajoille. Kulutushyödykkeiden valikoimat laajenevat laajenemistaan, informaatioyhteiskunta takaa itselle sopivan totuuden.

Ehkä kaikissa asioissa ei tarvita lisää tietoa ja valintoja, tai omaa mielipidettä. Jotkut asiat vain olisivat, jos niille olisi vastaanottavainen. Yleisen kautta yksityisiä, yksityisinä pyhiä, osia universaalista yhteydestä.

Ehkä on ainakin yksi näennäisesti helppo, käytännössä vaikeaksi osoittautunut keino lähestyä pyhyyttä. Siihen ei tarvita autoa tai opusta, joka siihen opastaa, vaan 
      Palaamista.
      Sinne.
      Mistä.
      On.
      Tullut.
Yksinkertaistamista. Vähentämällä kulutusta, vähentämällä kasvua, vähentämällä tarpeita.

Ottaen huomioon sen, kuinka hyvin ihmiskunta on tässä yksinkertaistamisessa kaikesta tiedosta huolimatta onnistunut, en pistäisi ollenkaan pahakseni, että pohjoiseen ilmestyisi palavasieluinen saarnaaja, ympäristötietoisuuden profeetta, Reino Rinteen (s. 143) perillinen, johdattamaan pyhän äärelle.  

   

Katariina Parhi