Lapsi osaa myötäillä musiikin rytmejä kehollaan ennen kuin oppii kävelemään. Jalka nytkähtelee, takalisto heiluu. Kun lapsi nousee pystyyn, näky on hupaisa. Mykkäelokuvan kulta-ajan koomikot oppivat kävelemään naurettavan näköisesti jäljittelemällä pikkulapsia. Eräs Monty Python's Flying Circus -televisiosarjan maineikkaimpia sketsejä on 'Hupsun kävelyn ministeriö' (1970). Siinä esitellään valtionhallinnon yksikkö, jonka tehtävä on valvoa ja kehittää hupsuja kävelytyylejä. Kehomme on loputtoman hupailun väline.

Tanssi on lähtökohtaisesti hauskaa. On iloisen näköistä, kun ihminen ei astukaan tasatahtiin, vaan alkaa koikkelehtia ja hypähdellä. Jos hypyt osuvat musiikin kanssa yksiin, voivat lajitoverit tempautua mukaan samaan menoon, ja hypähtely on hauskaa myös porukassa. Kehon kieli on universaali – tanssin pyörteissä välitetään erilaisia viestejä puhutun kielen esteistä välittämättä. Viesti voi olla suoraviivainen lisääntymiskutsu tai monimutkaisempi oman tunnetilan ilmaisu.

Vakava tanssi on vakavaa samalla tavoin kuin vakava kirjallisuus, musiikki tai draama. Se puhuttelee ja koskettaa, herättää tunteita ja ajatuksia. Tanssiesityksen kokemus on henkilökohtainen ja paikan päällä tapahtuva – tanssia ei voi levittää netissä. Koska jokainen meistä osaa tanssia, tanssiesityksen katsoja on aina osa esitystä vähintään temaattisella tasolla.

Vakava tanssiesitys synnyttää enemmän ristiriitaisia ajatuksia kuin esimerkiksi vakava kirja. Tanssi tulee lähelle ja vaatii kokemaan. Tanssi on kuumaa. Hauskasti kirjoittaminen on tuskallisen vaikeaa, joten vakava kirja syntyy paljon helpommin kuin ääneen naurattava. Jokainen kirjailija toivoo (ääneen tai salaa), että osaisi kirjoittaa naurua, mutta harva siihen pystyy. Tanssissa nauru puolestaan on valmiina odottamassa, sen kuin pärskäyttäisi ilmoille. Jos se jätetään pärskäyttämättä, teko on suorastaan häpeällinen. Luokoot ne vakavaa taidetta jotka eivät muuta osaa, mutta tanssin tehtävä olkoon ilo!


Antti Leikas