Jossakin metsän päätyttyä avautuu aukea vuoma, yllättävästi, yhtäkkiä, ja vuoman rannattoman näön takaa nousee matalan maiseman kuin meren ylle vaarojen siniharmaa ketju. - - Yö liikkuu talvisin maiseman yllä pitkänä, painavana kaamoksena. Kesällä auringon moniviikkoisen kierron aikana puu ei kasva – se liikehtii auringon alla ahdistuneena.

Ilma on helteestä painostava. Rock jyrisee kuin ukkonen. Haluaisin sukeltaa kesän suureen satuun, festarielämään, mutta kaulassa kuristava "stressipassi" vaatii palaamaan todellisuuteen, olemassaolon perimmäisten kysymysten äärelle.

Nyt liikutaan viettien tasolla, maailmassa, jota Timo K. Mukka niin hyvin kuvasi. Siinä, missä Freud höpötti jotain libidosta ja thanatoksesta, suomalaiset (miehet) nimesivät karuun tapaansa ihmisluontoa säälimättömästi riepottelevat voimat viinaksi, vituksi ja virsikirjaksi.

Kuitenkaan en tullut Rovaniemi Rockiin nostattamaan kansallistunnetta. Tulin tänne halpamaisen nurkkapatriotismin jalostuneimmassa hengessä, suivaantuneena siitä, että euroviisuja ei järjestetä Lordin omilla mailla ja että taas etelän kaupunki voitti pohjoisen, kun kulttuuria palkittiin.

Aion kaivaa esiin muinoin vallinneen lappilaisen mentaliteetin mehevimmät rippeet ja tehdä niistä tuotteen: Rock-Rovaniemen.
 

Jos turkkulaiset on joka asiassa vähän toispualt jokke ja tamperelaine nääs on ihan holia (rento) tyyppi, niin millaisia ovat rovaniemeläiset?
Rovaniemen rockhenkiset, stetsoneihin sonnustautuneet cowboyt Mikko ja Tuomas miettivät hetken. Sitten Mikko vastaa:
- Ne on. Ja ylpeitä siitä, mitä ne on.
- Rovaniemeläiset ei turhaa uhoo. Ne tekee sen, mitä sanovat, Tuomas vielä lisää.

Mikä ihme siinä sitten on, ettei meitä hyväksytä?
- Ihmiset, jotka tulevat näiltä periltä, ovat yleensä sisäänpäinkääntyneempiä ja ahdasmielisempiä kuin muualla, Mikko pukee sanoiksi etelässä viliseviä mielikuvia pohjoisen ihmisistä.

Entäs Lordi, Antti Tuisku, Bleak ja Hannibal & Soppa, kai niiden lupsakka Lapin murre on käsityksiä jotenkin kirkastanut?
- Joo, sen myötä, kun täältä on tullut niin paljon osaavia ja pystyviä ihmisiä, eteläsuomalaisten asenteessa on tapahtunut muutos. Ennen rovaniemeläisiä pidettiin enemmänkin sellaisena porokansana. Nyt kun me ollaan saatu Lordista ja Antista lähtien täältä ihmisiä, niin kyllä mie oon aika ylpeä siitä, että mie oon rovaniemeläinen. Pidän sitä lippua korkealla.

Mihin edellä mainittujen menestys mielestänne perustuu?
- Siihen, että on pienestä pitäen opittu, että on pakko pärjätä, kun on susirajan tältä puolen. Se taas johtuu siitä, että täällä on paljon vähemmän mahdollisuuksia menestymiseen kuin etelässä.

Kädet syvälle taskuihin työnnettynä, laiha vartalo takakenossa Hannes oli marssinut ylpeästi omille teilleen välittämättä enempää kaveriensa seurasta.

Wallu Valpion profiili vilahtaa näkökenttäni ohi. Hyökkään miehen eteen kuin hyeena. Miksi etelävvares uskoo, että kesäseurat voisivat menestyä jumalan selän takana?

Miksi festarit Rovaniemelle?
- Lähdin järjestämään rockfestareita tänne, koska sellaisia ei näin pohjoisessa järjestetä. Tunnen Rovaniemeltä paljon ihmisiä ja olen ollut täällä usein pyörimässä. Sitä paitsi Oulusta ylöspäin ei minkäänlaisia isoja tapahtumia ole.

Onko tämän vuoden yleisösato seurausta jonkinlaisesta uudesta Tulenkantajien (nykyään Hannibal & Soppa) ja Lordin synnyttämästä Rollo-myytistä, jota Helsingissä viljellään?
- Helsinkiläisten kuva rovaniemeläisistä ei liity mihinkään orkestereihin, vaan siihen, että täällä tehdään asiat suhteellisen rauhassa, ja yleensä siihen liittyy vahvasti alkoholi, mitä tahansa tehdäänkin. Ei ole olemassa minkäänlaisia juhlapäiviä, vaan kaikki päivät ovat yhtä juhlaa. Jos puhutaan varsinaisista myyteistä, yksi on se, että Rovaniemi on liian kaukana. Mutta se myytti murretaan, koska meillä on olemassa nykyisin noi siivet, jotka vievät meidät tunnissa Helsingistä Rovaniemelle, Valpio muistuttaa.

Asiat tehdään rauhassa ja siihen liittyy alkoholi? Perjantain Lapin Kansassa (7.7.2006) Apulannan Toni Wirtanen ei puhunut mitään rauhasta. Sen sijaan hän väitti, että Rovaniemessä on vaaran tuntua, koska "hullut lappilaiset eivät välttämättä ymmärrä, miten elämä menee, mutta sekoilevat senkin edestä".

Nyt ei auta kuin testata kahden W:n toisistaan poikkeavat teoriat käytännössä. Mutta koeolosuhteet eivät ole tasapuoliset: täällä festivaalialueella juhlijoiden riemusta ryöpsähtelevä käytös on arvaamatonta vain heille itselleen. Mitä normeista poikkeavaa ikinä yritätkin tehdä, järjestysmiehen tai -naisen lempeän tiukka ei saa karskeimmankin räyhärin rauhoittumaan. Vain harvoin tarvitaan poliisit mukaan suostutteluun.

Siispä leirintalueelle. Sinnehän ne hurjimmat ja sadunhohtoisimmat – mutta ah, niin hatariin muistikuviin tallennetut – festarikokemukset monilla liittyvät. Siellä ollaan rauhassa ja siellä ollaan sekaisin. Ja yleensä siihen liittyy alkoholi.

Leirintäalueen portilla avulias juhlija opastaa valokuvaajaa:
- Ei kannata mennä kalliin kameran kanssa heilumaan. Sie saat turpiin ja kamera hajoaa.
Mutta me emme anna periksi. Urheana kuin sotareportterit keskelle levottomuuksia me marssimme määrätietoisesti selvittämään totuutta rovaniemeläisistä ja alkoholista.

Kurki-Pertin pitkä hahmo hoippuu lavalla – hän kokee saada parin itselleen ja erottautua tappelusta, mutta tytöt kääntävät selkänsä hänelle. Silloin hypähtää Poudan renki, Kulkuri keskelle lavaa muutamalla loikalla ja iskee nyrkillään Kurki-Pertin kylkiin. Joukon keskeltä ponnistelee esiin Lanton Iitori, hän sivaltaa puukolla Kulkuria selkään, kerran, kahdesti...

- Hyvät festarit. Mie heräsin aamulla tuolta keskustan putkasta.
Olen juuri taipumassa Wirtasen teorian kannalle, kun torniolaiseksi paljastuva mies jatkaa lupsakasti:
- Nukkuin väärässä paikassa väärään aikaan.
Miehen naispuolisen ystävän väite kuitenkin todistaa, ettei Wirtasen teoria ole aivan tuulesta temmattu. Lanton Iitoreita löytyy edelleen:
- Rovaniemeläiset on äkkipikaisia. Ei kannata suututtaa. Mutta helevetin ystävällisiä, jos niille ollaan mukavia.

Tasapuolisuuden nimissä on aika siirtyä testaamaan myös Wallun teoriaa. Tahdon tietää, kuinka rauhassa tehdään sellaiset asiat, joihin liittyy alkoholi. Tartun kysymykseen, johon etelästä tulleet ovat reagoineet lähinnä vain naurunpyrskähdyksillä, epäuskoisilla katseilla ja käännöstoiveilla: pystyksie klunkuttaa täy'en viinapullon hengähtämättä menhen?
En ehdi taiteilla edes lausetta loppuun, kun yksi seurueeseen liittyneistä naisista vastaa:
- Pystyn!
Vaatimattomampi – vai uskaltaisinko väittää rehellisempi – tyyppi on hetken hiljaa ennen kuin vastaa:
- Ei saatana, ei sitä kerralla.

Muutamien vaimojen tuijotus on käynyt sameaksi ja he hengittävät kuin ilma heidän keuhkoistaan loppuisi. Suista tulvahtaa kiljahdus ja lappalainen huojuttaa vartaloaan - - Saarnaajan silmät palavat, hän puhuu äänensä korkeaksi nostaen ja taas hetken kuluttua hän antaa äänensä kuulua matalana jylinänä.

- Hienoa viimein olla Rovaniemellä! Teräsbetonin laulajan J. Aholan mahtipontinen ääni jyrisee peittäen alleen hurmioituneen yleisön kiljahdukset.

Myös The 69 Eyes on Rovaniemen puolella. Kun yhtyeen hittikappale Feel Berlin on sekoittanut kaikkien pienten ja vähän isompienkin vampyyrien päät, "Jyrki 69" vaatii meitä antautumaan yöttömän yön mielettömyydelle:
- Tänään feel Rovaniemi! Viedään huomenna misery Turkuun.

Mutta minä en ole lahjottavissa. Annan kyllä aplodit ja saatan vähän kiljahtaakin, mutta paljon hillitymmin kuin osaisin. Tinkimättömän nurkkapatriotismini hengessä en lämpene eteläsuomalaisten wanna-be-asenteelle, vaan lähden viimeistelemään näyttäviä banderollejani Rollo-bändien keikoille.

Sunnuntai- ja lauantai-iltoina ja öinä tanssittiin lavalla. Tyttöjen helmat hulmahtelivat ja vanha soittaja imeksi viiksiään ja polki jalkaansa villiintyneenä lankkuun, milloin gramofoni ei soinut ja hän sai ottaa haitarinsa ja soittaa.

Dramaattinen intro johdattelee vakavailmeiset Bleakin jäsenet lavalle. Lavan edusta aaltoilee yleisöstä. Se on innostunut ottamaan kotikylänsä pojat viimein vastaan ihkaelävinä, aitoina – ja paljaina:
- Paita pois, paita pois! aloittaa yleisö rytmikkään huutonsa ensimmäisten kappaleiden jälkeen.

Viimein rumpali tempaisee paitansa pois, mihin laulaja kommentoi:
- Me ollaan rumia ja läskejä ja ylpeitä siitä.
Myöhemmin laulaja vielä jatkaa itseironian ilotulitustaan:
- Paidan pois ottaminen varmaan lisää meidän levynmyyntiä... Toisaalta yleisö on kyllä vähentynyt tuntuvasti.

Niinpä niin, ja taas sitä ollaan lappilaisen mentaliteetin alkulähteillä. Vaikka lähes kukaan galluppiin vastanneista niin koti- kuin ulkopaikkakuntalaisistakaan ei tiennyt, mitä kaltio sanan varsinaisessa merkityksessä tarkoittaa, rovaniemeläiset osaavat ammentaa sarkasmin sävyttämän vähättelynsä henkisestä sellaisesta. Vesi vaihtuu ja aina on uutta ja raikasta saatavilla, mutta alkuaineet eivät muutu: pohjoisen ihmisen H2O on sarkasmin suhde vaatimattomuuteen. Mutta millaisen mausteen Hannibal & Soppa –kokoonpanon uho tuo tällaiseen keitokseen?

Nuoret miehet kulkivat humalaisina horjahdellen. Joku hurjimus paukautti joskus kätensä yhteen ja aloitti korviasärkevällä huudolla tappelun.

- Lappi itsenäiseksi, Lappi itsenäiseksi! vaatii Hannibal & Soppa yleisöä toistamaan perässään.

Olen hämmentynyt. Jo edellisiltana kuvitelmani siitä, että juuri minun sisälläni palaisi kaikista kortteli-isänmaallisin tunne, sai kolauksen, kun haastattelin Bleakin laulajaa, "Calebia".
- Lappi itsenäiseksi ja Rovaniemi sen pääkaupungiksi! Sitä mie kannatan, ilmoitti Caleb vain hieman vino hymynkare huulillaan.

Kun vihdoin olen hyväksynyt sen kasvoilleni isketyn tosiasian, etten ole tässä itsenäisyystaistelussa korvaamaton – ehkä en edes tarpeellinen – alan tuntea riemukasta toivoa. Hannibal & Soppa on oivallinen kokoonpano viemään Etelä-Suomeen rovaniemeläisyyden ilosanomaa. Eikä haittaa yhtään, vaikka "Lapin gangsta" ei todellisuudessa olisikaan aivan yhtä armoton kuin legendoissa. Riittää, että ainakin itse uskoo omaan tarinaansa.

Vastaavasti englanniksi laulava Bleak voi tehdä lähetystyötä ulkomailla.
- Jotkut ovat puhuneet siitä, että Bleak Euroviisuihin 2007. Mutta vaikka koko Rovaniemi haluaisi sitä, mutta Bleak itse bändinä ei halua, me ei tietenkään sinne lähdettäisi, Caleb toppuuttelee pohjoista vaivaavaa voitonnälkää.

Sen pituinen se. Yksi kesän suurista saduista, Rovaniemi Rock, on kerrottu tältä vuodelta.                                                                                      

Aurinko on laskemassa. Kylästä ei enää auringon kehrää näe, mutta vaaranrinteellä sen punainen loimotus erottuu vielä taivaansinestä ja vaarasta, joka sen edessä näyttää mustalta. Järvellä laulaja vaihtaa laulunsa toiseksi. Miehen surunvoittoinen ääni katkeaa hetkittäin, kun räkäklontti kurahtaa nielussa...

Festarit ovat ohitse. Satu on kerrottu, ja väsyneeseen mieleen hiipii surumielinen fraasi: "Sen pituinen se." Arkeen on taas palattava, koska liian pitkään jatkuneesta haaveunesta herää väistämättä painajaiseen.

Pohjoisen ihmiselle koko kesä on usein festarienkaltaista fantasiaa, vastakohtana pitkän talven loputtomalle pimeydelle. Sellaista fantasiaa, jota julisteista raukeasti tuijottavat tähdet saavat aina elää?
- Arkinen maailma on tavanomainen, viihdemaailma harvinainen, pohtii Bleakin laulaja syytä siihen sadunhohtoisuuteen, joka idoleja ympäröi.

Rovaniemeläiset eivät kuitenkaan tingi aitoudestaan... eiväthän?
- Se, miten mie koen rovaniemeläisyyden, on tietynlainen rentous siihen, että ihmiset voivat vain olla, Caleb myöntää, vaikka alkaakin jo silminnähden väsyä Rovaniemi-henkisiin kysymyksiini.
- En muuttanut takaisin Lappiin niinkään Rovaniemen kaupungin takia, vaan ympäröivän luonnon ja kotiseudun vuoksi.

Myös minun on aika luopua hengennostattajan roolistani. Autokyyti Ouluun odottaa.

Teksti: Heidi Vaarala
Kuvat: Tero Heinonen
Kursivoitu teksti Timo K. Mukan teoksesta Maa on syntinen laulu