Nykyään mielenosoituksetkin on brändätty. Lontoosta 1995 maailmanvalloituksen aloittanut "Reclaim the Streets" -brändi järjesti kadunvaltauksen Rovaniemellä 6. 5. Tämä herätti mielenkiintoa mm. siksi että mielenosoitukset ovat menneet kevään mittaan hulinoiksi siellä täällä. Esimerkiksi Tukholmassa vappuna "Reclaim the Streets" päättyi mellakointiin, 140 pidätettiin. Toisen brändin "EuroMayDayn" pätkätöitä kritisoineessa mielenosoituksessa vappuna Helsingissä rikottiin ikkunoita. Myöhemmin illalla poltettiin kokkoa Makasiineilla. Tapahtumien liittymisestä toisiinsa on monta mielipidettä.

Vappu on perinteinen työväen mielenosoituspäivä, mutta myös yleinen juopottelujuhla. Järjestetäänkö näitä brändättyjä mielenosoituksia vappuna juuri siksi, että kaikki humalaiset tolvanat saataisiin kiihotettua pahantekoon, ja epäjärjestys olisi näin suurempi?

Rovaniemellä oli kevään siihen asti lämpimin päivä. Tunnelma vallatulla kadulla oli leppoisa. Puhallettiin saippuakuplia, annettiin pois ylimääräisiä tavaroita, jaettiin ilmaista kasviskeittoa. Helsinkiläinen Dreadlock Tales soitti mielenkiintoista elektronista dub-reggaeta. Tosin jos tarkoitus oli vaikuttaa tavallisiin rovaniemeläisiin, niin paikkakunnan omat esiintyjät Souvarit, Arja Havakka ym. olisivat varmaan olleet tehokkaampia yleisömagneetteja. Pohjimmiltaan kyseessä taisi olla sittenkin nuorison keväinen pariutumisriitti, jonne ei ulkopuolisia oikeastaan kaivattukaan.

Suojelupoliisilla on haarakonttori Rovaniemellä ja varmaan heillä oli miehensä yleisön joukossa. Olin itsekin piruuttani supolaisittain pukeutunut: vanha poplari, mustat lasit ja "tekoparta". Itse asiassa parta on aito - olen sitä koko kevään kasvattanut - mutta se näyttää hämmästyttävällä tavalla tekoparralta. Kaksinkertainen hämäys siis!

Kadunvaltaus ei tainnut juuri vastustusta herättää. Itse asiassa kyseinen kadunpätkä Koskikatua - Korkalonkadulta Valtakadulle - on tarkoituskin muuttaa kävelykadun jatkeeksi. Myös pyöräteitä, penkkejä ja istutuksia on keskustaan tulossa lisää. Suunnitelma on hyvä, rahatilanne ei niinkään.

Matkustin ensi kertaa teini-iässä Etelä-Suomeen. Katselin junan ikkunasta reheviä metsiä, somia järviä kesämökkiläisineen ja viimein Helsingin Töölönlahtea. Ajattelin: "Jaha, tämä on se Suomi".

En rovaniemeläisenä tuntenut itseäni silti erityisen lappilaiseksikaan, arvelin että niin tunnetaan jossain Muoniossa tai Pelkosenniemellä. Rovaniemi tuntui olevan jonkinlainen aukko. Oikeastaan en ollut edes rovaniemeläinen, vaan maalaiskunnan puolelta Ylikylän perukoilta. Kaupunkilaisten elämä oli minusta helpompaa ja he olivatkin jotenkin avuttomia, eivät osanneet esimerkiksi pukeutua pakkasella lämpimästi.

Nuorena pyöräilimme viikonloppuisin kaupunkiin, "kulmaan". Talvisin sinne mentiin viimeisellä "paikallisella". Kotiin pääsy oli ainainen ongelma. Toiset luottivat onneen - että joku heittäisi autolla. Toiset säästivät rahaa taksia varten. Herkässä iässä muotoutui kaksi erilaista luonnetyyppiä, jotka vieläkin tunnistaa kun tapaa vanhoja ylikyläläisiä.

Outouden tunnetta Rovaniemellä lisää turistien suuri määrä. He eivät ole kaupunkituristeja siinä mielessä kuin rovaniemeläinen on sitä vaikkapa Prahassa. He tulevat tänne kuin johonkin lasten talviseen huvipuistoon. On omituista asua huvipuistossa. Vaikutelmaa korostaa se, että turistit puetaan yhdenmukaisiin potkupukua muistuttaviin kelkkahaalareihin ja he liikkuvat ryhmissä kuin päiväkotilapset. Sitten he menevät ajamaan moottorikelkoilla, koiravaljakoilla ja poroilla sekä tapaamaan Joulupukkia.

Itse olen ajanut moottorikelkalla kaksi kertaa 70-luvun alussa. Kaverin isän Yamahalla tein lyhyen kierroksen heidän takapihallaan. Kerran taas poikaporukalla "lainasimme" TVL:n kelkkaa ja ajelimme siitä bensat loppuun. Koiravaljakolla en ole ajanut, en myöskään porolla, vaikka isän äidin puolelta polveudun Rovaniemen seudun tiettävästi viimeisestä kodassa asuneesta saamelaisesta Piera Orbaksesta.

Eräs rovaniemeläinen äänimaisema: viuhuvat äänet jotka syntyvät kun haalareihin puettujen ylipainoisten eurooppalaisten pulleat reidet hankautuvat yhteen. On pakkaspäivä, äänet kiirivät terävinä, taustalla Pohjanpuistikossa käynnistellään moottorikelkkoja.

Juurettomuutta korostaa vielä se, että kaupunki on - kiitos Saksan armeijan - tavallaan "historiaton". (Vasta suomeksi julkaistussa kirjassa "Wehrmachtin matkaopas Suomeen" - alun perin Saksan pääesikunnan 1943 kustantama opas Suomeen matkaaville sotilaille - on kuva Valtakadusta, alla teksti "Kauniita puutaloja Rovaniemen keskustassa"…)

Rovaniemi 2011 - hankkeen puitteissa on tarkoitus koota yhteen sodassa tuhottuja eurooppalaisia kaupunkeja. Hyvä idea.

Rovaniemi voi toisaalta olla edelläkävijä. Hollantilainen tutkija Adjiedj Bakas on sitä mieltä, että Eurooppa on tulevaisuudessa Aasian huvipuisto - jo 2020 sekä Kiinan että Intian keskiluokka on yhtä suuri kuin koko Euroopan väestö (Helsingin Sanomat 30. 4. 2006).

Markus Rautio laittoi 20-luvulla radion Lastentunnissaan Joulupukin asumaan Korvatunturille. Se oli mahdollisimman hankalassa paikassa, puoleksi Neuvostoliitossa. Ovela temppu Markus-sedältä, kukapa olisi uskaltanut lähteä etsimään joulupukkia bolshevikkien valvomalta raja-alueelta? Joulupukkia jäi ympäröimään mystinen hämärä. Sodan jälkeen oltiin käytännöllisempiä ja kaupallisempia joulupukkikin muutti asumaan Rovaniemen Napapiirille, toisten iloksi toisten harmiksi. Sinne kehittyi kauppakeskus. (Paikkakuntalainen nuoremman polven taiteilija Eemil Karila on tehnyt mainion muotokuvan väsähtäneestä joulupukista, sen voisi kaupunki hankkia - jos se on vielä myymättä - ja ripustaa näkyvälle paikalle.)

Rovaniemellä on nimetty Joulupukin mukaan kaikenlaista bingo-hallista jalkapallojoukkueeseen. Erään vaaran laitaan louhittuun väestösuojaan rakennettiin vieläpä jouluaiheinen teemapuisto SantaPark (mutta eikös sen paikka olisi kuulunut oikeastaan olla muutaman kilometrin päässä Santavaarassa, jonka huipulle minulla oli poikasena tapana hiihdellä?).

Joulupukin historia Rovaniemellä on vain reilut puolivuosisataa vanha. Matkailussa voisi hyödyntää enemmän varhaisempia aikoja. Rovaniemi - kuten suurin osa Suomea - kuului aikoinaan Novgorodin ruhtinaskuntaan. Historian tunnilta muistamme Pähkinäsaaren rauhan rajan vuodelta 1323. On kylläkin totta että silloisen "Tynkä-Suomen" heimot alkoivat heti kohta törkeästi loukata rajasopimusta. Novgorodin slaavit ja heidän karjalaiset kumppaninsa yrittivät pitkään puolustaa oikeuksiaan ja varsinkin he halusivat pitää kiinni Rovaniemestä, joka oli tärkeän vesireitin ja lohijoen varrella.

Jos minulla olisi taipumusta yrittämiseen, perustaisin Rovaniemelle Novgorod-nimisen pubin erityisesti venäläisille matkailijoille, seinille laittaisin ruhtinaitten kuvia aina Rurikista alkaen. Tai sitten paikan nimi voisi olla saamelaisittain Sáitta, sellaisen lapinkylän on ajateltu sijainneen joskus Rovaniemen seudulla (kts. Samuli Aikio ym.: Sámi Atlas).

Monenlaiset ryhmät jäävät virallisten historioiden ulkopuolelle, esim. asunnottomat ja alkoholistit. Heistä tiedän jotain kertoa - olin yömajan valvoja yhden kesän 80-luvun alussa. Paikka sijaitsi Ounasjoentiellä, lähellä nykyistä Arktikumin parkkihallia (järjetön rakennus, jonka ensimmäisessä kerroksessa säilytetään kivinäytteitä, kolmannessa kesäisin rullalautaillaan, keskikerros on tyhjä).

Yömaja oli joskus sodan jälkeen rakennetussa puutalossa. "Märkään päähän" sai tulla humalassakin, yösijan hinta oli muistaakseni reilut kymmenen markkaa. Eräs mies sai asua ilmaiseksi, koska siivosi paikkoja. Päivisin porukka komennettiin ulos. Huoneita oli kaksi, välillä ei ollut ovea. Pari kerrossänkyä, pitkät lavitsat seinillä, yksi pöytä. Miehiä makaili lavitsoilla vieri vieressä, tilanpuutteen vuoksi joku saattoi joutua lattiallekin. Yhteensä heitä oli kaksi-kolmekymmentä.

"Kuivassa päässä" alkoholin käyttö oli kielletty. Sielläkin oli kaksi huonetta, joissa molemmissa kaksi miestä. Lisäksi oli keittiön tapainen. "Kuivan pään" asukkaat yrittivät raitistua - oli tietenkin täysin älytön idea sijoittaa heidät samaan taloon, jonka pihalla ja ympäristössä (usein tutut) ryyppyporukat koko kesän oleilivat. Piharakennuksessa oli sauna, jonka lämmittämisestä miehet itse vastasivat.

Olot olivat ankeat, mutta kuitenkin oli edistytty. Kerrottiin, että vielä 70-luvulla tuberkuloosi oli talossa yleinen sairaus. Ja 60-luvulla miehiä jäätyi roskalaatikoihin.

Yllättävintä oli sopuisuus. On vaikea kuvitella että sama määrä keskivertokansalaisia olisi pysynyt yhtä rauhallisina. Ehkä tämä johtui siitä, että monella miehellä oli kokemusta yhteismajoituksesta sodissa, tukkikämpillä ja työmailla? Jonkinlainen karuhko kämppälaki oli voimassa.

Haju oli joskus sietämätön, vaikka ikkunoita pidettiin auki. Joillakin oli tapana kerätä kauppojen roskalaatikoista ruokaa, joka tietenkin äkkiä pilaantui. Monilla oli nukkumisvaikeuksia, jotkut olivat mielisairaita ja puhelivat itsekseen yökaudet. Muutaman kerran poliisit soitettiin paikalle tappeluiden vuoksi. Komerossa oli hätätilanteita varten kumipamppu.

Vakiasiakkaista oli olemassa kaikkien nykyajan tietosuojalakien vastainen kortisto, josta saattoi lukea kuka oli murhamies ja kenellä oli minkäkinlaisia sairauksia. Tuntemattomia ei mielellään otettu sisään, ei varsinkaan ulkopaikkakuntalaisia. Koskaan ei voinut olla varma kuka oven takana yöllä kolkutti, siinä ei ollut ovisilmää eikä muistaakseni turvaketjuakaan. Valvojia oli paikalla vain yksi.

Moni käytti alkoholia kohtuudella, heillä vain ei ollut muutakaan paikkaa mennä. Joku saattoi käydä jopa töissä. Erittäin sairaitakin oli. "Pekka" kykeni ajoittain vain konttaamaan, ruokansa hän haki läheisen kaupan roskiksesta. Yritimme saada hänet johonkin hoitoon, tuloksetta. Sitten hän putosi rappusilta, katkoi luita ja pääsi sairaalaan, jossa pian kuoli. Sai sentään lakanoiden välissä kuolla. Ei ollut ainoa kuolemantapaus sinä kesänä. "Heikki" tiesi kuolevansa pian ja lahjoitti minulle omaisuutensa: markkinoilta ostetun taskupeilin.