Maailmanhistoria tuntee monia neroja, mutta nerouden lisäksi Goethea ja monia muita tieteen ja taiteen suurmiehiä yhdisti eräs toinenkin seikka, nimittäin aivojenpehmennys, kuten aikalaistutkimuksen termi kuului. Säveltäjä Robert Schumann, joka päätti itse päivänsä mielisairaalassa, uskoi aivojensa tuottamien sävelien olevan peräti enkelten ääntä. Takaisin luontoon raivokkaasti haaveillut filosofi Rousseau kärsi pahoista vainoharhoista ja epäili Pariisin kirjallisten kuppikuntien ja muiden kaunosielujen liittoutuneen itseään vastaan. Kreivi von Zeppelin, niin ikään neroksi mainittu, tuhlasi pakkomielteisesti omaisuutensa ilmalaivan onnettomasti päättyneelle aatteelle. Nyt hän voi lämmitellä ajatuksella, että ilmalaivoja rakennetaan paraikaa mm. rajavalvontaan ja sademetsien puukuljetuksiin.

Nykysuomeksi he olivat siis jonkin sortin hulluja. Tähän riemunkirjavaan joukkoon kuuluivat mm. Dostojevski, Newton ja Byron sekä monia muita neroksi luonnehdittuja persoonia. Diderotin sanoin nämä sulkeutuneet ja synkkämieliset miehet kuitenkin saavat kiittää koneistonsa häiriöitä, jotka johtivat heidät niin mielettömiin kuin yleviinkin tekoihin.
Saksalainen psykiatri Ernst Kretschmer pohti 1920-luvulla kysymystä, mikä nosti neron tavallisen ihmisen yläpuolelle, ja päätti selvittää nerouden mysteerin tieteellisin menetelmin. Hän löysi neroiksi luokittelemiensa yksilöiden joukosta yllättäen loputtoman määrän persoonallisuuden puutteita ja ruumiillisia poikkeavuuksia. Kretschmer huomasi, että aikalaisten kuva neroista oli aivan liian kaunisteltu, ja otti asiakseen osoittaa näiden suurmiesten elämään sisältyvän suuren traagillisuuden.

Nerojen aateliin Kretschmer luki erityisesti runoilijat ja kirjallisesti lahjakkaat ajattelijat. Nerojen kategoriaan eivät kelvanneet esim. "näyttelijät, päivän kirjailijat ja urheilijat, joiden tavoitteena oli vain hetken tarvetta palveleva saavutus". Kolumbuskin oli Kretschmerin mielestä vain ìkyseenalainen toiminnannero ja tietämätön seikkailija, joka täynnä mielikuvitusta ja rohkeutta löysi jotain, joka tuon ajan tietotasolla olisi myös ilman häntä löydetty.

Otetaan nippu erilaisia
ruumiinmuotoja

Kretschmer havaitsi, että tietyt ulkoiset ruumiilliset piirteet olivat neroille ominaisia. Tiedemiehen ennakkoluulottomuudella hän ryhtyi pohtimaan asiaa, ja päätyi tulokseen, että ruumiinrakenteella oli yhteys käyttäytymiseen ja mielen sairauksiin. Tämän perusteella nerous oli siis ihmiskunnan harvinainen biologinen muuntuma, johon liittyi usein fyysinen rappeutuminen. Neron fyysinen huonommuus ìkeskitason ihmiseen eli sielullisesti terveeseen ja tasapainoiseen yksilöön nähden ikään kuin kompensoitui nerouden elementillä.

Ruumiinrakenteen perusteella Kretschmer luokitteli koko ihmisväestön kolmeen kategoriaan: pyylevään pyknikkoon, hintelään leptosomiin ja lihaksikkaaseen atleetikkoon. Vastaavasti jokaista ruumiinrakennetta vastasi tietty luonteenlaatu. Pyknikko oli iloinen ja tunteikas kuten tutkimusmatkailija von Humboldt, jolla oli pyknikolle tyypillisesti tukeva ruumiinrakenne sekä pehmeät ja leveät kasvot, joihin liittyi voimakas parrankasvu ja varhainen kaljupäisyys.

Leptosomi taas oli sulkeutunut älykkö, jonka ulkomuotoa hallitsivat terävät, lapsenomaiset ja kehittymättömät kasvonpiirteet. Kaitakasvuinen leptosomi oli esimerkiksi filosofi Kant. Tällainen ulkomuoto oli yleistä myös tragediankirjoittajille.

Atleetikon luonnetta taas kuvasi jähmeys ja sitkeys. Ominaista atleetikolle oli henkevyyden puute, samoin puuttui ajatusten keveys ja hienostuneisuus. Atleettinen taiteilija tai runoilija oli enemmän kuin harvinaisuus; poikkeuksen teki filosofi Hegel henkisellä ja fyysisellä vakavuudellaan. Ehkäpä samankaltainen harvinaisuus tänä päivänä on legendaarinen ex-painija Aleksander Karelin. Tämä runoutta opiskellut atleetti on mm. todennut, että paini on runoutta. Meillä ovat poliittiset atleetit Esko-Juhani Tennilä ja Claes Andersson tuottaneet arkadianmäkeläistä runoutta.

Lisätään kourallinen
mentaalisia vaivoja

Kun ruumiit oli aseteltu niille luonteenomaisiin asentoihin, tuli ne vielä kuorruttaa mentaalisilla vaivoilla. Mielen häiriöille erityisen alttiita olivat pyknikko ja leptosomi. Pyknikon mielialat vaihtelivat iloisuuden ja raskasmielisyyden välillä, leptosomin taas lähinnä ärtyneisyyden ja välinpitämättömyyden välillä.

Mentaalisista vaivoista kärsivän pyknikon temperamenttia Kretschmer kutsui sykloidiseksi ja leptosomin skitsoidiseksi. Ruumiinrakenteen ominaisuudet vaikuttivat myös lahjakkuuden painopisteisiin: sykloidi runoilija oli realisti ja humoristi, yhteiskunnallisena vaikuttajana rohkea yrittäjä ja reipas organisaattori. Skitsoidi nero oli pateetikko ja romantikko, tiedemiehenä eksakti loogikko, ja yhteiskunnalliselta ajattelultaan idealisti, despootti tai fanaatikko. Hän saattoi lisäksi olla hyperesteetikko eli "ärsyttävän hienostunut sisäistä elämää elävä ihminen, kylmän tarmokas ja ankaran johdonmukainen tai välinpitämätön tyhjäntoimittaja, joka kärsi sielullisesta pirstoutuneisuudesta, oli taipuvainen kiihkeään haaveiluun sekä hankauksiin ympäristön ja ammatinvalinnan kanssa."

Sekoitetaan joukkoon
sisäinen daimonion
ja rappeutuva valiosuku

Pelkästään ulkoinen epänormaalius ei kuitenkaan riittänyt tekemään ihmisestä neroa (toki ei myöskään ollut kyse siitä, että sisäinen nerous rujouttaisi ihmisen). Tuhansilla ulkoisesti epänormaaleilla ihmisillä esiintyi samanlaisia "kovaäänisiä ja pöyhkeitä teatterinelkeitä" kuin neroilla, mutta yleensä tällaisista yksilöistä kehittyi "matalasieluisia, epäonnistuneita pikkuolioita, rappiolle joutuneita ylioppilaita tai hassahtavia kahvilakirjailijoita". Nerouteen tarvittiin lisäksi sisäinen daimonion, selittämätön erikoislaatuinen henkinen toimintakyky, eräänlainen hurmioitunut sieluntila, jonka olemusta Kretschmer vain varovasti tyytyy selittämään; hän oikeastaan vain toteaa että näin ovat asiat.

Tällainen sisäinen demoninen elementti puuttui vallitseviin oloihin sopeutuvaiselta keskimitan ihmiseltä, joka ei kyennyt saamaan aikaan mullistuksia tai runoutta. Nero taas joutui helposti tilaan, jossa mullistavat teot olivat jopa väistämättömiä.

Kretschmer yhdistää ruumiin ulkoisiin puutteisiin, mielen häiriöihin ja sisäiseen demoniin vielä poikkeusyksilön syntymän ajankohdan ja perimän vaikutuksen. Kun vanhassa ja jalostuneessa suvussa alkoi esiintyä rappeutumisen oireita, oli neron syntymiselle suotuisa ajankohta käsillä. Toisaalta neron syntymä vaaransi suvun jatkumisen; nimittäin säännönmukaisesti neron suku miehen puolelta nopeasti sammui. Monet nerot jäivät lapsettomiksi heikkojen viettien tai luonnonvastaisten taipumusten vuoksi, tai sitten neroilla oli voimakkaasta sukupuolitoiminnasta huolimatta vähän halua suvun jatkamiseen. Jos siis otollisena aikana syntyneessä yksilössä oli daimonion, se yhdistyneenä psykopaattisen tekijän kanssa muodosti nerouden syvimmän olemuksen.

Nerouteen kuului Kretschmerin mukaan myös vahva annos tervettä porvarillisuutta, mikä tarkoitti ruoasta ja juomasta iloitsemista, rehtiä velvollisuuksien täyttämistä ja riittävän korkeaa kansalaiskuntoa. "Kun dekadentti suurkaupunkikirjailija ja tilapäisvallankumouksellinen hymyilivät säälivästi poroporvarilliselle Schillerille, he eivät huomanneet, että tuo juuri ominaisuus nosti suuren neron pelkkien nerokkaiden henkilöiden kovaäänisten ja lyhytikäisten ryntäilyjen yläpuolelle". Kun näet humanistisessa tiedekunnassa aidon tekoboheemin älyllisen auran ympäröimänä keskustelemassa alempiensa kanssa veganismista, voit ehkä edelliseen vedoten kysyä häneltä jotain nerouden olemuksesta.

Maustetaan hyppysellisellä
homoeroottisia tekijöitä ja
infantilismeja, vatkataan hyvin

Kretschmer löysi neron luonteenlaadusta usein ns. sielullisia homoeroottisia osatekijöitä. Kretschmerin galleriassa tapaamme mm. skitsofreenin homoseksuaalin hallitsija- ja itsevaltiastyypin, "joka kuitenkin sosiaalisesti katsoen mitä arvokkaimmalla tavalla on muuntanut homoeroottisen viettinsä idealistisen innostuksen kannattamaksi toiminnaksi esimerkiksi nuorison kasvatustoiminnassa". Kuvataiteissa esimerkistä käy Michelangelo, jonka homoeroottinen tekijä ilmeni väsymättömänä miehisen kauneuden ihannoimisena ja naisaiheiden väheksymisenä. Neron viettirakenne oli muutenkin tavallisesta poikkeava. Nietzche kysyi: "Menetkö naisen luo? Älä unohda piiskaa." Rousseau taas kuvasi julkisesti omia ekshibitionistisia ja kipua tavoittelevia taipumuksiaan kompensoidakseen riittämättömyydentuntojaan, ja Strindbergin suhtautumisessa naiseen oli jo maailmankatsomuksellisia aineksia.

Nerouden kehittymiseen vaikuttivat olennaisesti myös murrosiän kehityksen häiriöt eli infantilismit. Kretschmer havaitsi, että eräät murrosiän piirteet saattoivat jäädä neroilla pysyviksi ilmeten taipumuksena "maailmalle vieraaseen idealismiin ja rannattomiin metafyysisiin mietiskelyihin." Tällaisten ajattelutapojen esiinpuhkeaminen oli normaalia murrosiässä, mutta kun henkisen harrastuksen painopiste keski-iässäkin oli pelkän spekulaation alueella, piti Kretschmer sitä sielullisena myrkytystilana. Yhteys murrosiän kehitysvaiheisiin näkyi esimerkiksi lyriikassa, joka selvästi kumpusi nuoruuden erotiikan ja haaveiden lähteistä. Normaalilla lahjakkaalla kirjoittajalla kasvoi vanhetessaan taipumus realistisempaan proosakerrontaan, mutta nerolla lyyrinen tuotanto saattoi jatkua koko elämän ajan. Nuoruuden pateettisuuden säilyminen lyriikassa oli siis yhteydessä nuoruuden psykoeroottisiin kehityshäiriöihin, joita monen klassikon synnyn on siis kiittäminen.

Kretschmer ja moderni keittiö

Kretschmerin ajatukset eivät suinkaan olleet uusia. Kriminaaliantropologi Cesare Lombroso (1835-1909) oli jo aiemmin esittänyt näkemyksen, jossa ruumiinmuoto ja yhteiskuntakelpoisuus kytkeytyivät toisiinsa: "mitä rumempi ja rujompi rampa, sen riettaampi, riivatumpi ja rikollisempi riiviö." Frenologit taas tutkivat luonteenpiirteitä pääkallon muodosta. Eino Kailan mukaan yksilöllinen luonne kuvastui ruumiissa yhtä hyvin kuin sielussa; ihminen on, kuten myös Schopenhauer esitti, sellainen minkä näköinen hän on. Positiivisen kriminologian koulukunnan edustaja Enrico Ferri julisti, että rikollinen ihminen on perinnöllisistä tai hankituista epänormaaliuksista johtuva ihmisrodun muunnelma. Samoilla linjoilla oli Paavo Kekomäki, joka todisteli viime vuosisadan alkupuolella väitöskirjassaan, miten rammoilla oli taipumusta kateuteen ja häikäilemättömyyteen, jonka takia he pyrkivät saamaan rikollisin keinoin korvausta ruumiillisesta alemmuudesta.

Onko Kretschmerin näkemyksille tilaa tänä päivänä? Pidämme itsestään selvänä, että ruumiillisten seikkojen perusteella on mahdotonta sanoa, onko joku nero vai ei. Kretschmerin näkemyksiä pidetään nykyään vanhentuneina, vaikka puhekieleen ovatkin jääneet elämään pyknikot, leptosomit ja atleetikot vartalotyyppejä kuvaavina termeinä. Toisaalta luokittelemme ihmisiä helposti ulkonäön perusteella vaikkapa opettajatyypeiksi tai filosofointiin taipuvaisiksi.

Ja mitä kertookaan aikalaiskuvaus Goethesta: "kasvot keltaiset, muumiomaiset, hampaaton suu pelokkaassa liikkeessä." Goethe oli keskimittainen, ryhtdiltään takakenoinen, hänen raajansa olivat lyhyet ja liikkeet jäykkiä ja kömpelöitä. Goethen ulkonäöstä kirjoittaneet ovat kuitenkin nähneet hänen silmissään mm. epäolennaisen läpi yltävää terävyyttä ja kotkan katseen kaltaista lumovoimaa. Nykyihminen olisi ehkä sanonut, että hänellä oli hullun kiilto silmissään.

Vielä vuonna 1933 Otavan iso tietosanakirja kertoi Kretschmerin saattaneen opin ruumiinrakenteen konstituutiotyypeistä todella tieteelliselle pohjalle. Esimerkiksi pyknikkoja luonnehdittiin seuraavasti: "Pyknikot ovat luonteeltaan välittömiä, seuraa rakastavia, ystävällisiä, esiintymisessään vapaita, humoristisia, vilkkaita ja innostuvia rai hiljaisen rauhallisia ja pehmeitä. Suhteissaan muihin ihmisiin ja yhteiskuntaan he ovat avomielisiä ja vapaita ja osaavat nopeasti asettua muiden kannalle ja mukautuvat helposti uusiin oloihin."

Jos Kretschmer olisi vielä elossa, pitäisikö hän määritelmään tyköistuvaa Martti Ahtisaarta neron veroisena valtiomiehenä, onhan tälle ehdotettu Nobelin rauhanpalkintoakin? Löytyisikö Ahtisaaren sisältä daimonion, vai jäisivätkö neron muotokuvasta puuttumaan hulluuden kultaiset raamit? Pääseekö ex-presidentti Kretschmerin kaoottiseen gourmetkeittiöön vain jättämällä rationaalisuuden kotisataman ja lähtemällä ilman airoja tunnejollalla luovuuden laineille? Eivät taida riittää Martin Seikkailut Namibiassa ja Kosovossa.

Entä Ben Zyscowicz, jonka Kretschmerläisittäin lapsenomaiset ja kehittymättömät kasvonpiirteet viittaisivat tragediankirjoittamisen kykyihin? Vaan eipä taida hänestä olla iloa taiteenharrastajille, sillä "sielullisesti terveen skitsotyymikon harrastukset ovat usein rajoittuneet vain johonkin määräalaan, jolle he omistautuvat. Heillä on aatteellisia harrastuksia, joita he monesti fanaattisesti ajavat."

Ketä kehtaisi neroksi mainita nykyajan Suomessa? Pitänee pelata varman päälle ja kääntää päätä takaviistoon. Sieltä löytyy Kretschmerille aineksia vaikka varuskunnan ruokkimiseen, alkupaloina vaikkapa Kivi, Leino, Waltari ja Sibelius. Heillä ei ainakaan sisäisistä demoneista ollut puutetta.

Siitä, onko ihmisillä yleismaailmallisia yhteisiä piirteitä, joiden perustalle persoonallisuus voisi rakentua, on kiistelty paljon. Piirreteorioiden avulla on pyritty kuvaamaan ihmisen persoonallisuutta ennustettavana ja muuttumattomana ominaisuutena. Esimerkiksi R. Cattel on löytänyt 16 kaikille yhteistä persoonallisuuden ydinpiirrettä, jotka voidaan havaita ihmisen ulkoisen käyttäytymisen heijasteena, ja Big Five -teorian mukaan useimmilta kansalaisuuksilta löytyy viisi ns. superpiirrettä. Peruspiirteiden mahdollista olemassaoloa on pyritty selvittämään mm. evolutiivisesta, ehkä hengissä säilymisen näkökulmasta. Kyseenalaista on kuitenkin, voivatko piirreteoriat ennustaa ja selittää yksilön käyttäytymistä. Nykyisin ajatellaan yleisesti ja hieman tylsästi, että ihminen ja ympäristö toimivat yhteneväisenä kokonaisuutena.

Joka tapauksessa käsitys nerouden, luovuuden ja mielisairauden välisestä kolmiyhteydestä elää yhä sinnikkäästi. Ei ole ihme, että neroja usein sanotaan luoviksi hulluiksi. Luova nerous liittyy nykykäsityksenkin mukaan skitsofreniaan. Unitutkija M. Partisen mukaan poikkeuksellisen luovat ja lahjakkaat persoonat taiteilevat usein aivojensa serotoniini- ja dopamiinituotannon äärirajoilla. Serotoniinilla on syy-yhteys masennukseen, kun taas dopamiinin yliannostus voi johtaa skitsofreniaan. Nerot siis tasapainoilevat näiden aineiden välimaastossa, ja saattavat siksi räyhätä ystäville ja kylänmiehille.

Vaikka Kretschmer antoi urheilijoille porttikiellon nerojen valtakuntaan, nykykäsityksen mukaan ihminen voi olla motorisesti erityisen lahjakas, vaikka ei osaisi kirjoittaa kuin tekstiviestejä. Jos siis pohjoissuomalainen painin piirimestari aiheuttaa lähiökapakassa järjestyshäiriötä tanssimalla pöydillä, hän voi olla motorinen nero, joka kompensoi luovuuttaan ­ tai luovaa hulluuttaan. Onneksi harva meistä on nero.