3/98

Taas on riittänyt kauhistelemista: pallo on kiertänyt suorakaiteen muotoista kenttää satojen kilometrien verran. Välillä se on käynyt verkossa, mutta enimmäkseen se on ollut isojen miesten jaloissa. Hiki valuen ovat miehet laukanneet sinne ja taas takaisin tänne, toisia kampaten ja kiliaten. Välillä on ilahduttu suurestikin, halattu toisia, mutta toisella kertaa jo hakattu poliiseja kadulla.

Erityisesti kulttuuri-ihmiselle kuuluu päivitellä moista hulluutta. Toista se on, kun vähätukkainen ja taatusti huonokuntoinen mies piirtää varrellisia pallukoita valkealle paperille viidelle suoralle riville, aina välillä riviä vaihtaen ja varren suuntaa ja vahvuutta muuttaen.

En ole jalkapallohullu kuin korkeintaan kesällä, talvellakin lauantaina iltapäivällä. Minulta kysytään: "Mitä järkeä on juosta pyöreän esineen perässä kaksi tuntia päästäkseen muutaman kerran potkaisemaan sitä - ja mikä pahempaa, mitä järkeä on istua katselemassa sitä?"

Yksilöurheilu muistuttaa kirjailijan tai säveltäjän yksinäistä työtä. Mauno Saaren kirjoittama Juoksemisen salaisuudet, Lasse Virenin elämäkerta, on edelleen parhaimpia kuvauksia taiteilijan vaikeuksista matkalla huipulle. Se kuvaa lahjakasta ihmistä, jonka on noustava tavanomaisen lahjakkuuden yläpuolelle - ei suinkaan vain juoksemalla tai vain kirjoittamalla 10 liuskaa päivässä mitä vain. Ei ole mikään temppu juosta lopsutella tasaisesti 200 kilometriä viikossa, sanoo Viren. Toinen juttu on ruveta juoksemaan.

Joukkueurheilu liittyy voimakkaammin yhteisyyden ja kontaktin tavoittelemiseen. Siinä se muistuttaa yhteisöllistä kulttuuria, kuten bändissä soittamista. Niin himojalkapalloilijalle kuin soittajalle tärkeintä on yrittää löytää toinen ihminen, joka ajattelee samalla lailla kuin hän sellainen jonka kanssa "synkkaa".

Se on kuin elämän pitäisi olla: että ihminen opettelee näkemään maailmaa ja muita ihmisiä, kuljeskelee valppaana. Hän yrittää havaita tilanteet, joissa toimia ja antautua matkalle, pelin vietäväksi. Hän koettaa huomata, milloin ottaa huomioon toinen ihminen, luottaa häneen.

Tekniikkaa ja taktiikkaa opetellaan satoja ja tuhansia tunteja siksi, että erään sekunnin aikana tavanomaisesta poiketaan. Kyse on oivalluksesta. Pelin katsominen ja bändin kuunteleminen on parhaimmillaan oivalluksen oivaltamista. Eikö sitä ole kaikki kulttuuri?

VELI-PEKKA LEHTOLA