Katja Soudunsaari, 26, kaipaa valoa paljon. Hänellä on perinnöllinen sokeuteen johtava retinitis pigmentosa -sairaus, jonka vuoksi hän ei ole pienestä pitäen nähnyt hämärässä mitään. Edelleen hän pystyy näkemään kirkkaassa valossa.
- Alan syksyllä kauhulla odottaa pimeyttä. Ensin on kuudelta pimeää, sitten neljältä, kolmelta. Kaipaan hirveästi valoa.
Hämäräsokeuden lisäksi hänen näkökenttänsä on kaventunut viime vuosien aikana, mikä vaikeuttaa liikkumista. Varsinkin pitkä musta syksy on Katjalle hankala, kun ei pysty liikkumaan ulkona. Kun lumi tulee, on helpompi liikkua. Katja sanoo keksivänsä töissä tekosyitä, että pääsee hetkeksi ulos lyhyen valoisan aikana.
- Talvella jämähtää aina neljän seinän sisälle. Keväällä helpottaa, kun päivät alkavat pidentyä ja oma toiminta-aika pitenee. Kesä on ihanaa aikaa, kun on vuorokauden ympäri valoisaa.
Paula Kivelä, 39, näkee edelleen unia väreissä, vaikka on ollut jo yli 25 vuotta sokea. Paulan toinen silmä sokeutui leikkauspöydällä 12-vuotiaana, toisesta näkö lähti tulehduksessa. Paula erottaa vielä juuri ja juuri kirkkaan lampun, mutta ihmiset ovat hänelle tummia varjoja.
Unissa Paula saattaa uida. Joskus hän on yksin, joskus niissä on ihmisiä.
- Näen kaikki, ihmisten kasvot, puut. Saatan ajella autolla tai ratsastaa hevosella. En koskaan kävele unissa sokeana keppi kädessä.
Paulan lempivuodenaikoja ovat kevät ja kesä. - Kun on valoisaa, olen pirteämpi, toimeliaampi ja tarmokkaampi. Nukuttaa enemmän, kun on pimeä.
Heidi Oravalla, 23, on lapsuudesta mielikuva väreistä ja pimeydestä. Hän syntyi keskosena ja hänen silmäpohjansa vaurioituivat happikaapissa. 10-vuotiaaksi asti hän erotti valot ja värit ja näki lukea isohkoa tekstiä. Nyt hän ei erota enää mitään, ei aurinkoakaan. Välillä hän kuvittelee näkevänsä jotain, eikä ole ihan varma näkeekö oikeasti. Hän epäilee, että näyt ovat muistikuvia.
Nykyisin Heidi näkee enää vähemmän värejä unissa, mielikuvat näkyvästä maailmasta alkavat haalistua. Koska on sokea, ei näe pimeää, mustaa, valkoista, ei mitään. Asiaa on mahdotonta selittää. Näkevä näkee pimeässä huoneessa pimeyden. Heidi ei näe pimeää, ei kerta kaikkiaan mitään. Eikä se ole sama, jos näkevä laittaa silmät kiinni, sillä silmät kiinnikin luomien läpi tulee valoaistimuksia.
- En koskaan ole masentunut valosta johtuen. Minulla ei ole kaamosmasennusta. Vähän väsyneempi saatan olla talvella.
- Joskus kesällä, kun on tulossa ukkonen, aistin tummat pilvet.
Sanna Lehtonen, 25, ei pidä kirkkaasta valosta, koska hänen silmiään rupeaa särkemään. Normaalivalosta hän pitää, vaikka ei sitä näe. Hän on ollut sokea koko elämänsä ajan. Hän erottaa hieman kirkkaita valoja, kohdevalaisimen, auringon, jopa täysikuun suotuisissa olosuhteissa.
Sanna pitää kotona valoja päällä ja kaihtimia auki, vaikka ei niitä näe. Talvella hän polttaa kynttilöitä ja olohuoneen tunnelmalliset värivalot ovat tärkeät.
- Valoa pitää olla, mutta se ei saa posottaa. On tylsää näyttää muille, että elää pimeydessä. On kuin olisi peiton alla.
Sanna kertoo olevansa enemmän talvi-ihminen. Hämäräihminen.
- Vaikka eilen oli hirveästi pakkasta, tykkäsin kovasti. Pääseehän aina sisälle glögiä juomaan, kun alkaa paleltaa. Hellettä ei pääse pakoon.
Sanna kuvailee, että sokeana olo on kuin olisi läpinäkyvässä tyhjässä astiassa. - On kuin olisin pöntössä. Ei ole mustaa eikä synkkää. Kirkkaan valon, esimerkiksi auringon, havaitsen, ja sitten menee taas kansi päälle. Ei sokeus todellakaan ole mustaa. Me sokeat kuvittelemme oman visuaalisen maailmamme, vaikka emme olisi koskaan nähneet mitään.
Eila Kaarlelan, 57, maailma ei ole kirkas eikä pimeä. Maailma ei ole minkään näköinen. Värit ovat hänelle sanoilla maalatut. Hän on syntymäsokea eikä ole ikinä nähnyt valon ripaustakaan.
- Jos minä kuvittelen joulukuusta, kaunis tummanvihreä, voisin kuvitella, että se on sininen tai punainen. Sehän olisi täyttä hölynpölyä. Vihreää on monenlaista, kirkas vihreä, myrkynvihreä. Minulle sopii mintunvihreä. En pidä räikeistä väreistä. Kaikesta tällaisesta voi ottaa selvää, oli näkevä tai kuka tahansa.
Eila liikkuu unissa samoin kuin hereilläkin, kuulee, haistaa, aistii. Näkökyky vain puuttuu. - Unimaailmani on hirveän rikas. Se on tapa purkautua ja päästä tasapainoon.
Kaamos ei vaikuta Eilaan. - Jos on sateista pitkään, masentaa. Mutta matalapaineella pitää yrittää keksiä kivoja asioita, pistää vaikka sauna lämmitä.
Eilan mielestä kaunis kuulas talvipäivä on aivan upea, kun ei ole hirveä vinkka. Kun aurinko rupeaa kevättalvella paistamaan, ilma tuoksuu. Syystuulesta Eila myös pitää, kun luonto etsiytyy talvilevolle. Eila tuntee auringon lämpönä. Myös helmikuun alkupäivien kylmän auringon aistii ilmasta. Ilman kuulaus tuntuu nenässä ja ihokarvoissa. Lumi nitajaa jalkojen alla.
