Etusivu Arkisto Toimitus Haku Tilaus Yhteistyössä Elintilaa!-kirjoituskilpailu In English
 
  Kaltio 3/2009 pääkirjoitus: Monenlaista nälkää

Aikakauslehti
www-artikkelit

 

Monenlaista nälkää


Kaltion kesänumeron teemana on lounas. Olemme pyrkineet kutsumaan lehden edellisissä teemoissa niin avustajia kuin lukijoitakin mukaan sanojen monimerkityksisyyden leikkiin. Nyt otamme tarkoituksellisesti askeleen kohti suoranaista kielitemppuilua.

Kaltio 3/2009 >>
kesäkuu

 

 

 

 
Lounas viittaa sekä ruokaan että ilmansuuntaan. Se viittaa myös kaikkeen siihen, mitä sanat näissä merkityksissään voivat pitää sisällään, olipa kyse konkreettisesti ruoka- ja ravintolakulttuureista, kartografisesti etelän ja lännen väliin sijoittuvista paikoista ja alueista tai vertauskuvallisemmin vaikka infoähkystä tai kauneudennälästä.

***

Ruoka tuo meillä länsimaissa päällimmäisenä mieleen ennen kaikkea nautinnon, hedonismin. Asenne paistaakin läpi lehden ruokaan, ravintoloihin ja tapahtumiin pureutuvista artikkeleista. Toisissa hedonismia ja siihen niveltyvää kulutuskulttuuria tarkastellaan joko analyyttisesti ja kriittisesti tai vähintäänkin (itse)ironisesti, kieli poskessa. Toisissa aihetta lähestytään ehkä vähemmän kriittisellä otteella, mutta toki parodiset luennat mahdollistaen. Asetelman voi kääntää myös nurin: nautinto onkin itse asiassa jotain, mikä vain loitontuu jokaisen sen tavoittelun aktin, kuluttamisen – tai ahmimisen – myötä. Todellinen nautinto pakenee sitä varmemmin, mitä enemmän sitä kulutushysterialla tavoittelemme.

***

Lounas ilmansuuntana johdattelee muun muassa Hollantiin, Meksikoon ja flamencon syntysijoille, jotka ovat kaikki läsnä numeron artikkeleissa. Baltiakin, niin ikään yksi artikkelien aiheista, on etelälounaassa. Tai ehkä se on sittenkin lännessä, jos kiintopiste siirretään Suomen sijaan Venäjälle. Ilmansuunta tuo väistämättä mukanaan kysymyksen näkökulmista: kenen lounas onkaan kyseessä?

Sanna Karkulehto ja Johanna Ylipulli