6/99

Tunnustan, että koen tiettyä haikeutta 70-lukua kohtaan. "Kyllä EEC"-pinssejä, teiniliittoa, Suomi-Neuvostoliitto -Seuraa ja ylivakavia itsenäisyysjuhlia, joiden viihteellisin osuus oli kantele-esitys "Arvon mekin ansaitsemme". Kekkosta, Hullu-Jussia, Hurriganesia, Hair-musikaalia, Tuplaa ja kuittia. Kylmää sotaa puolustamatta ydinsodan uhkakin, pelko hävityksestä, toi juhlallista vakavuutta ja arvoja elämään.
Suomi pyrki länteen, mutta oli myös osa itäjärjestelmää. Neuvostoliittoa, uhmakasta ja pelottavaa, inhottiin Prahan kevään, USA:ta Vietnamin takia. Pienet itäblokin maat, DDR ja muut, koettiin alistettuina sympaattisiksi. Kulissit olivat pystyssä. Oli ideologisia vaihtoehtoja: neuvostokommunismia ja älyllistä, kulturellia eurokommunismia, isänmaallista oikeistolaisuutta, suomenruotsalaista kapitalismia, pohjoismaista sosiaalidemokratiaa, protestipuolue ja talonpoikaista aluepolitiikkaa.
Nostalgiaa? Ehkäpä.
Näyttelijä Reaganhan se oli, jonka viimeinen roolisuoritus elokuvassa Tähtien sota romautti itäjärjestelmän, potentiaalisten vaihtoehtojen maailman ja kauhun tasapainon. Sivurooleja näyttelivät Breznev ja neukkunomenklatuurin jäsenet. Jäljelle jäivät yksioikoinen länsimainen yltiökapitalismi, demokratian itseoikeutettu ekspansio, onnen humanismiprojekti, mäkkärit, englannin kieli, talousuutiset, pörssit, hexit, optiot ja kasvukeskukset. Tuttu juttu-show.
1990-luvusta odotettiin arvojen vuosikymmentä, mutta vaihtoehdottomaksi arvottomuudeksi tätä voisi kutsua. Kirkko ei löytänyt rooliaan kansakunnan omanatuntona, eikä markkinoista itsenäisestä ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuvasta yliopistosta voi juurikaan puhua.
Ei ole yhteistä kieltä, ei käsitystä oikeasta ja väärästä. Painoarvollaan yritykset ja pienyhteisöt määrittelevät arvomme: oikean ja väärän. Valtio on muuttunut kansakunnan rakentajasta markkinoiden kehittäjäksi. Nokia on suurin puolueemme.
Kansa jakaantuu tiedon ja omistamisen mukaan luokkiin. Säätykierto katoaa. Kohta terveyskeskus ja peruskoulukin ovat alempaa keskiluokkaa ja köyhiä varten? Keskustojen asuntojen hinnat karkaavat tavallisen kansan ulottumattomiin ja kaupungit jakautuvat slummeihin ja hienostoalueisiin. Nousevatko aidat rikkaiden asuntoalueiden rajoille? Turvamiehet ja poliisit kuuliaisuutta kansalle opettavat.
Melkein pääsimme jo pois sotien jälkeisestä: "Suu kiinni"-, "Syö, ole hiljaa"-, "Isä, älä lyö"- kulttuurista. Meneillään olevan metropolisoitumisen ja muuttoliikkeen aiheuttaman juurettomuuden velkoja maksamme seuraavat 50 vuotta.
Liioittelua, kärjistystä ja pessimistinen näkökulma? Kyllä.
Totuuden nimessä, parastahan tässä muutoksessa on, että saan ajatella, toteuttaa itseäni ja olla vapaasti oma itseni. Onhan tasa-arvo ja moniarvoisuus lisääntynyt maailmassa, kun länsimainen demokratia selätti itäjärjestelmän.
Onneksi asun Suomessa, en ole ulkomaalainen, musta enkä työtön.
Jussi Vilkuna