Jos sanapari analoginen/digitaalinen ei ollut jollekulle tuttu vielä vuosi sitten, niin viime talven jälkeen varmasti on. Analogiset televisiolähetykset lakkasivat ja tilalle tulivat digitaaliset. Vaikka on näitä järkytyksiä koettu aiemminkin – 1970-luvun lopulla ranteisiin ilmestyi kelloja, joita kutsuttiin digitaalisiksi – niissä kellonaika ilmaistiin numeroilla. Mutta analogiset kellotaulut eivät kadonneet mihinkään; päinvastoin. Miksi eivät?

Analogia tarkoittaa samankaltaisuutta tai yhtäpitävyyttä kahden ilmiön välillä. Ympyrän kehää kiertäviä viisareita kutsutaan analogisiksi, koska ne tuntuvat kuvaavan maapallon pyörivää liikettä ja siitä syntyvää vaikutelmaa, että aurinko kiertää maata. Pystyssä seisova keppi heittää auringonpaisteessa varjon, joka on analoginen kellotaulun viisareiden liikkeen kanssa.

Mitä olivat analogiset televisiolähetykset – ne, joita emme enää voi katsella? Luonnonilmiöissä analogia voi tarkoittaa syy–seuraus-suhteita. Tietynsuuruinen voima, esimerkiksi paino joka kohdistuu maaperään, aiheuttaa siinä tietynkokoisen kuopan. Veteen heitetty kivi aiheuttaa vedessä aallon, joka aiheuttaa uuden aallon ja niin edelleen. Radioaallot, joilla televisio-ohjelmia välitettiin, olivat analogisia. Siksi myös ohjelmia kutsuttiin analogisiksi. Oliko ehkä myös niin, että analoginen televisio-ohjelma oli samankaltainen alkuperänsä kanssa? Kuvasi sitä yhtäpitävästi?

Kun analoginen luonnonilmiö muutetaan digitaaliseksi, tapahtuu looginen katkos. Muutos on tarpeellinen ja pakollinen, jotta tietokone – jolla ei ole hajuakaan logiikasta – voi kuvata ilmiötä. Lopulta tietokone palauttaa ilmiön analogiseksi teksti- tai kuvavirraksi – toinen looginen katkos – jotta joku voi sen nähdä, lukea ja ymmärtää. Ymmärtäminen ja väärinymmärtäminen ovat analogisia funktioita.

Digitaalinen ei ole analogisen vastakohta. Se on neutraali ja tunteeton kuriiri. Analogia on sisältö, se on mies ja nainen, se on seksi.

Antti Leikas