 |
|||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||
 |
|||||||||||||||||
|
Aikakauslehti www-artikkelit |
|
|
Valmennuspäiväkirja, yhdestoista luku |
|
|
Paavo: Minun valmennuspäiväkirjani. Minun. Niin. Syö tätä, Ville. Kaksi kuukautta on kohta kulunut. Tiistaina huomasin omenapuussa kukkia. Suuria, punainen sekä valkoinen. Ruusuja. Numeron kolme päästyä painoasteelle päätoimittaja lupaili lupsakampaa viikkoa: Lauantai 22.5. Ekskursio Haukiputaan Music Bar Frank Mähöseen, soittaa karjalainen bluesbändi Petroskoista. Jussi tuntee laulajan, joka tekee – tai ainakin suunnittelee – väitöskirjaa L. Onervasta; toimituskunnan ylenpalttinen humalatila tyhjentää suunnitelmat lähemmästä esittelystä. Pohjat toimistolla, savustuspönttö vaihdetaan sään sallimatta paistinpannuun. Myöhemmin Navetassa karaokea, jatkoilla yöisännän keittiössä poronkylkeä ja Sorbusta. Jussi lähtee nukkumaan ajoissa jo Mähösestä; löytää kyydin, joka ei löydä Riihitietä. Löytää Oulun. Oli Kemiin tarkoitus minunkin mennä, mutta perjantai-iltainen turkulaisen runoilijan kestintä oli jatkunut. Niin, että näyttivät rekkabaarin patiolla kämmentä jo yökahdelta. Maanantai 24.5. Yleistä värkkäilyä. En muista... ...mitä tein? Aamulla en taas tiennyt, miten päin makaisin. Päätoimittaja kertoi, yhden korvatulehdustapauksen lomassa, että seuraava numero nyt pitäisi sitten suunnitella. Mieluusti lounaaseen mennessä. Siis valmennettavan pitäisi. Hoida jutut, sovi kirjoittajat, soittele paikat. Jumalauta varoittaa pitäisi tällaisista. Ärsytti kyllä vitusti. Saattoi olla vielä maanantai. Että taulukko tee siitä numerosta nyt, että saattaa hahmottaa, miten se rakentuu. Mie haluaisin liitutaulun, jolta isoin kirjaimin näkisi kaiken. Vai taulukko. Iltapäivään jo lauhdun, puhelimessa Mikelle Turkuun, pääkaupunkiin Sodankylän tiedottajalle, sitten Pönnille, Kortille, ja mitä muita näitä. Kävellen lähden. Tämäkin tapahtui ehkä huomenna. Ensimmäistä kertaa piti oikeasti olla ajoissa; palaveri Attacin ihmisen kanssa vaalikeskustelun järjestämisestä. Nollakahdeksankolmekymmentä leikaten.Kuulukohan tämä enää "toimittajan" työnkuvaan? Tehdään nyt silti. Pyörää avatessani pihaan pörähtää Pekan Skoda, Tommi on aamulla tullut Lontoosta. Menen silti valmennuspaikalle, hommailen. Neljän aikaan käyn pankissa – ei henkilöllisyyspapereita, mitään eivät voi tehdä. Päätän alkaa kaljanjuonnin, tekstiviestillä kerron, etten mene kokoukseen. Soitan Tommille, turistetaan Pekan yksiölle Tuiraan keräämään rohkeutta Kaltion rentoutusiltaa varten. Päätoimittaja katoaa kesken istujaisten, ennen karaokebaariin siirtymistä. Tommi repii parvekkeella paidastaan napit. Lentävät kaarella. Myös sarjakuvapiirtäjä jänistää laulamisesta jollain luokattomalla tekosyyllä, "poikkeaa" kävelyreitiltä rekkabaariin. Hyvät laulut, grillin kautta kotiin. Tai oli siinä toinenkin mutka; kun siihen aikaan yöstä ei kehtaa kävellä Kastelliin asti, kävellään Länsi-Tuiraan ja otetaan sieltä auto. Tommi aikoo kymmenen junalla Rovaniemelle. Ajetaan toimistolle, Jussi puhuu Tommin ympäri tarjoamalla saman tien Carilloa jäillä. Ei mene kymmenen junaan. Ei kahden, ei viidenkään. Toimitus viettää päivän katselemalla verkosta animaatioita.Valmennettava lukee legoraamattua. Kaikilla on kovasti hauskaa eli kamis. Päätoimittaja valittaa vessassa hajusta, vaikka krapulapaskan päälle polttelen useamman tulitikun. Mitään ei saada aikaiseksi. Sarjakuvapiirtäjä saapuu takapihalle syömään pöntössä kypsennettyä kalaa, yrittää houkutella Liminkaan päättäjäisbileisiin. Ei mennä. Ei protestiksi. Naapurin museokuplalla Tommi kaahataan 20.23 rautatieasemalta lähtevään. Jussi valittelee, ettei vanhana enää jaksa juoda koko viikkoa. Kuulema väsyttää. En sano, ettei se näin nuorenakaan älytöntä herkkua ole. Saan tehtävälistan tuleville viikoille, tulostelen tarroja. Päätoimittajan piti olla Nivalassa, mutta yhdeksältä soittelee, että missähän se valmennettava viipyy. Tässä markettien takana olen, sinne tulossa juuri. Elä huoli. Kaltion harjoittelijalla, Katalla, on tuparit. Asunto täynnä tuntemattomia ihmisiä, keittiössä päätoimittaja lukee. Ottakaa boolia, kaikki pitää syödä. Jussia luullaan vuokraisännäksi. Sanoo pomottavansa aina, kun annetaan. En anna. Käy ilmi, että minulla on kuin onkin faneja. Humalassa tunnustavat. Harjoittelijan ystäviä. Harjoittelija oli keskiviikkona vaahdonnut, kuinka paras kaverinsa uskoo valmennettavan olevan nero. Silloin saatoin vielä häveliäästi nolona punastua. Nyt, kun ylistävät kirjoitustaitoani, vastaan vain rehvakkaana että niinhän se on. Jälkeen päin vasta tajuan, että olisi Jonnea pitänyt lainata: ´kun on minulle tätä lahjakkuutta annettu, niin ei se ole minun vika tai syy.´ Kesti halusi myöhemmin lisätä, että ei myöskään ansio – itse olisin lauantai-illan tilassani varmasti antanut kaiken ansiokseni laskea. Semmonen oli olo, vaikutusta piti kovasti tehdä. Taisin kuitenkin juuri olla Sorbusta pullon suusta juomassa, kun kehuivat; eli ehkäpä vaikutelma oli tarpeeksi nuhjuinen tai boheemin omahyväinen joka tapauksessa. Viikon takaiselta Haukiputaan reissulta puoli pulloa jäljellä, alas vain kaikki. On faneja, mutta eivät kirjoittele. Ärsyttää tuommonen. Kostoksi unohdan kaikkien nimet, vaikka kauniita tyttöjä ovatkin. Osoitteet on kuitenkin siellä nähtävissä, helppoa pitäisi olla. Helpompaa kuin toisin päin, kun eivät olleet puhelimeen nimiä jättäneet tai lappuja taskuihin. Jussi lupasi baarissa tarjota tuopin, mutta onnistui jotenkin minulta katoamaan. Kunnioitettava taito, ehkä itsekin joskus opin, lopettaa kun on saanut tarpeeksi. Lojun. Yritän kirjoittaa. (Ja tällä tavalla postmodernin nerokkaasti suljen tämän jaksoni loputtomaksi renkaaksi. Ikuiseksi palloksi. Mutta hetki on muuttunut, uusi Kaltio on ilmestynyt. Ensimmäinen palaute tulee Helsingistä, tekstiviestinä ystävältä: ´Jutut oli hyviä, mutta pääkirjoitus huono.´ Päätän, että päätoimittajan on parasta kuulla tämäkin uutinen valmennuspäiväkirjan kautta.)
|
|