Turussa sataa. Asiasta enemmän tietävä ystävättäreni valaisee minua kertomalla, että Turussa sataa aina. Mutta mitä väliä sillä oikeastaan on, koska "talvinen" rock- ja punk-musiikkiin keskittyvä festivaali järjestetään sisätiloissa Turun Klubilla. Aiemmin pelkästään Helsingissä järjestetty festivaali on tänä vuonna osittain turkulaistunut osan bändeistä esiintyessä perjantaina pääkaupungissa ja lauantaina Turussa sekä toisin päin.
Turun perjantaista bändikokoonpanoa hallitsee ruotsalainen The Lost Patrol Band. Tämän lisäksi lavalle odotetaan nousevan niin ikään ruotsalaisen fiftari-rockia 77-punkiin yhdistelevän The Accidentsin. Suomea perjantain osalta edustavat autotallirockia soittava Sweatmaster, hardcore-bändit Hero Dishonest ja Abnormi sekä katupunkkiin keskittyvä The Over Attacks.
Ensimmäisen bändin aloittaessa kymmeneltä illalla Klubilla näkyvät olevan jo ainakin illan muut soittajat. Yleisöä valuu paikalle hiljakseen vielä seuraavat pari tuntia, mutta loppuunmyydyksi perjantaiset bileet eivät voi itseään julistaa. Toisaalta, onpahan tilaa tanssia. Meiningin voidaan sanoa yltyvän hikiseksi jo puolivälissä iltaa Turun omien poikien Sweatmasterin valloittaessa Klubin ylimmän kerroksen. Viimeistään The Lost Patrol Band saa yleisön tanssijalan vipattamaan. Nähdäänhän lavalla sentään elävä punk-legenda Dennis Lyxzén.
Ruotsin seksikkäimmät mielipiteet
Punk-legendan Lyxzénistä tekee hänen bändinsä Refused, joka on kuollut ja kuopattu jo kymmenisen vuotta sitten. Refused toimi merkittävänä osana 1990-luvulla vaikuttaneessa Uumajan hardcore-skenessä, joka keräsi mainetta ja kunniaa aina Yhdysvalloissa saakka. Nykypäivänä Refused on oikeutetusti kulttibändi, jonka musiikista kokonaisen musiikillisen alakulttuurin voidaan sanoa imeneen vaikutteita.
Lyxzén tunnettiin Refused-aikoinaan poliittisista sanoituksistaan ja vahvasta straight edge -ideologiastaan. Sanoituksien sisällöt eivät uusien bändien myötä ole muuttuneet, vaan mies laulaa edelleenkin tasa-arvosta ja poliittisesta mädännäisyydestä. Nyt Lyxzén istuu Klubin nahkasohvalla, vaikkei itse vegaanivakaumuksensa takia ole käyttänyt nahkaa vuosikausiin. Pienikokoisen miehen hiukset ovat vaihtaneet väriä Refused-ajan mustasta vaaleaksi, mutta muuten Ruotsin vuoden seksikkäimmäksi mieheksi äänestetty Lyxzén näyttää täysin samalta kuin Refusedin suurimman "hitin" ´New Noisen´ videossakin.
Nykyään Lyxzén vaikuttaa The Lost Patrol Bandin lisäksi pääprojektissaan The (International) Noise Conspiracyssa sekä kertoo keskittyvänsä levy-yhtiönsä Ny Vågin pyörittämiseen.
"Minulla ei ollut minkäänlaista aikomusta perustaa omaa levy-yhtiötä, mutta Uumajasta alkoi vain löytyä niin paljon hyviä bändejä, joita halusin tukea."
Lyxzénin mukaan punk elää ja voi hyvin. Punkin ympärillä esiintyvä underground-toiminta vaikuttaa miehen mielestä elinvoimaiselta niin Ruotsissa kuin Suomessakin, joskin Yhdysvalloissa alaa vallannut kaupallinen punk heittää varjonsa koko skenen ylle.
Etelän vetelät vs. poronpurijat
Punk on aina musiikin ohella määritellyt myös tyyliä. Vaikka vaatteet eivät olekaan kenenkään aatteet, näkyy punk-keikoilla kuitenkin tyylillisesti yhtenäisiä ihmisryhmiä. Tämän saa huomata myös Klubille pakkautuneessa ihmismassassa.
Alkuaikoina punk oli pukeutumisen kannalta jotain räävitöntä. Hakaneula poskesta läpi ja keesi sokerivedellä pystyyn. Toki tätä näkee nykypäivänäkin, mutta vuosien kuluessa tyyli on tosiaankin jakautunut jonkinlaisiin kuppikuntiin aina räkäisistä crust-punkeista huoliteltuihin psychobilly-mimmeihin.
Klubille saapunut Lita Kitinoja erottuu massasta kenties juuri ulkonäkönsä takia. Lukuisia lävistyksiä ja tatuointeja omistava tyttö on tuttu näky niin oululaisilla punk-keikoilla kuin etelänkin tapahtumissa. Ammatikseen lävistämistä harjoittava Kitinoja kuvaa keikkojen fiilistä "helvetin hyväksi" paikasta riippumatta, vaikka etelän ja pohjoisen meiningeistä eroja löytyykin. "Siinä missä etelän keikoilla käy enemmän porukkaa on pohjoisen keikoilla porukka aktiivisemmin messissä ja näin ollen menokin on intensiivisempää."
Litalle punk on asenne elämään – jos ei aivan anarkiaa, niin ainakin vapautta olla oma itsensä ja katsoa maailmaa eri silmin. "Minulle punk on etenkin suvaitsevaisuutta ja sitä, että on oppinut hyväksymään erilaisuutta." Suvaitsevaisuus on Litan sydäntä lähellä myös hänen oman ulkonäkönsä kautta. Kasvojen lukuisat lävistykset eivät aina kerää pelkästään kehuja.
The Lost Patrol Band lopettelee ylimmän kerroksen lavalla, ja porukka tuntuu liukenevan paikalta vähän turhankin nopeasti. Luultavasti tämä on kuitenkin sokkeloisen Klubin luomaa harhaa. Ihmiset istuvat pöydissään ja meininki tosiaankin tuntuu laimenneen. Edes illan aikana nautitut alkoholijuomat eivät riehaannuta väkeä. Pohjoisen meininkeihin tottuneen on helppoa nähdä Litankin mainitsemat erot etelän ja pohjoisen välillä. Ihmiset eivät näytä uskaltavan päästää itseään sekoilemaan yhtään enempää kuin tarpeellista, ja se on vähän se.
Amatöörien verkosto
Lauantaina Turkua syleilee aivan yhtä surkea ilma kuin perjantainakin, mutta illan bändikattaus vaikuttaa hyvältä. Luvassa on perjantain tapaan ulkomaan eläviä: ruotsalainen hardcore-poppoo Victims sekä saksalainen Bitume, joka tunnetaan Suomessa etenkin yhteiskiertueistaan punkrock-yhtye No Shamen kanssa. No Shamen laulaja Sampsa Sarparanta puolestaan on vastuussa R´n´P Festivalin järjestämisestä yhdessä levy-yhtiö Fullsteam Recordsin Juha Kyyrön kanssa. Suomalaisista bändeistä lauantai-illan aikana lavan valloittavat ihastuttavasti suriseva Sur-rur, ska-yhtye The Valkyrians, suomenkielistä hardcorea tykittävä Abduktio sekä luonnollisestikin järjestäjän oma No Shame.
Illan bändeistä eniten yleisön suosiosta tuntuu nauttivan juuri No Shame, jonka keikan aikana hurjapäisimmät kannattajat muodostavat yleisön sekaan etenkin hardcore-keikoilla nähdyn wall of deathin. Kuitenkin jo illan ensimmäinen bändi Sur-rur kerää paikalle eilistä yleisöä kiinnostuneempaa porukkaa, parin tyypin innostuessa jopa ihan kunnolla pogoilemaan.
Keikan jälkeen takahuoneesta yhytetty bändin pellavapäinen laulaja-kitaristi Ville ´Vilu´ Vuorenmaa kertoo Sampsan pyytäneen heitä festareille soittamaan. Bändin ei muutenkaan ole viime vuosina käytännössä tarvinnut myydä keikkojaan, sillä lähes kaikki soittomahdollisuudet ovat järjestyneet tuttujen ja tutun-tuttujen kautta. Vilu kertookin punkissa olevan hienoa juuri koko Suomen kattavan yhteistyön sekä tietynlaisen tee-se-itse-henkisyyden. "Itse tykkään huonosti soittamisesta ja huonosti soitetusta. Punkissa on sitä tiettyä kömpelyyttä ja rehellisyyttä." Vilu vertaa punkkia heviin, jonka tekemisessä asiat ovat huomattavasti vaikeampia. "Punkin soittamiseen ei oikeastaan tarvita rahaa, sen kun vain aloittaa."
Vilun kämppis Jyrki Nissinen on tämän kanssa samaa mieltä. Sarjakuvataiteilijana sekä punk-muusikkonakin tunnettu mies on saapunut paikalle yleisön edustajana. "Punkissa ei ole mitään tyhjänpäiväistä paskaa, toisin kuin monessa muussa musiikin lajissa." Nissinen korostaa myös punkin ihmisläheisyyttä ja kertoo tuntevansa olonsa kotoisaksi juuri punk-keikoilla. "Tietenkin musa vetää keikoille, mutta myös ne musan ympärillä pyörivät tutut ja hyvät tyypit yleensäkin."
Nyt puhuu punk daddy
Keikkojen väliin jäävillä lyhyillä tauoilla kansa vaeltaa kahden kerroksen välisellä tasanteella sijaitsevaan distroon. Myyntipöytä kerää ympärilleen myös illan esiintyjiä niin myymään bändien t-paitoja kuin tapaamaan tuttuja. Sampsa Sarparanta seisoo distron myyntipöydän takana ja kehuu vieressä seisovalle Sur-rurin basisti Larelle bändin keikkaa.
"Taas kerran aivan helvetin hyvä keikka!" Lare puolestaan kiittelee Sampsaa tarjotusta mahdollisuudesta ja hyvistä bileistä. Epäselväksi tuskin jää millä perusteella suurin osa tapahtumaan pyydetyistä bändeistä valitaan. "Kaikki nuo suomalaiset bändit tuli valittua lähinnä omien mieltymyksien perusteella", Sarparanta selventää.
Miehen oma bändi No Shame on vaikuttanut suomalaisessa punkissa jo reilun vuosikymmenen ja saavuttanut ansaitusti nykyisen paikkansa kotimaisen punkin kärkinimenä. R´n´P Festivalia Sarparanta on järjestänyt alusta saakka ja on hyvillään, ettei festivaalin laajeneminen kahteen eri kaupunkiin tappanut tapahtuman henkeä. Bändejä oli loppujen lopuksi kertynyt yksinkertaisesti vain niin paljon, etteivät ne kaikki olisi enää mahtuneet Helsingin Tavastialle.
Kuten The Lost Patrol Bandinsä kanssa Turkuun saapunut Dennis Lyxzén, myös Sarparanta on aina kyseenalaistanut musiikissaan poliittisia epäkohtia. Miehen mielestä punk ja politiikka ovatkin kiinteästi sidoksissa toisiinsa. "Punk on poliittista, koska kaikki elämä on mielestäni poliittista. Punkissa korostetaan omilla aivoilla ajattelemista ja omana itsenään olemista."
Lyxzénin esille nostama punkin kaupallinen puoli on kiinnittänyt myös Sarparannan huomion. "Kauppamiehet omivat lopulta kaiken, mutta ei se ole sitten enää sitä oikeaa punkkia. Kyllähän se vähän hämmentää ja ärsyttääkin, mutta kai mä olen jo liian vanha ottamaan kantaa tommoseen." Niin, onhan miehellä ikävuosia jo yli kolmekymmentä ja keesikin on lytätty päässä keikkuvan lippiksen alle. Ikäloppu mikä ikäloppu.
