Kun näki arkkipiispamme äskeisen varoitussaarnan kansamme moraalisen alennustilan johdosta tulevan uhman ja herjauksen huudoin vastaanotetuksi, joutui ahdistuen kysymään: mihin on menossa tämä kultaisen vasikan äärellä rietasta menoaan pitävä kansa? Onko tuomio kansallemme jo lopullinen niinkuin Jeremian kansalle? Vieläkö koittaa uusi, kaiken muuttava päivä? Voiko olla uudistusta enää niille, jotka irvokkaalla naurulla vastaavat kaikkiin vetoomuksiin aatteellisuudesta ja isänmaallisesta vastuuntunnosta?

Missä, missä on sitten tämän kaiken alku? Mistä tämä alennustila Pohjolan sankarikansalle, joka koko maailman edessä kerran nosti ihmisyyden tahrattoman lipun johdattajaksi? Onko meidät lopullisesti lyöty? Onko meiltä sittenkin onnistuttu selkäranka murtamaan? Hetki on kauhea. Murhahenget riehuvat. Laki on häväisty niin monta kertaa, että sen perustus näyttää lopullisesti murentuneen. Liian monta apokalyptista paholaisratsastusta maineeseen ja asemaan on kansamme saanut nähdä. Kiero, häikäilemätön omaeduntavoittelija, maansamyöjä, sanansasyöjä, on asetettu kansalliseksi esikuvaksi. – Taiteessa kilpaillaan aatteiden lokaanpolkemisessa: proosa on mielipuolisuutta ja rivoutta, lyriikka on parhaillaan tekemässä itsemurhan elinkelvottoman eksentrisyytensä hirsipuussa. – Kotien moraalinen eheys luhistuu kuin maanvyörymän alla ja kouluissa joudutaan taistelemaan kuin tuhotulvan kourissa.

Mitä voimme enää tehdä? Mooseksemme on kohottanut kätensä taivasta kohti. Niin kauan kuin hän jaksaa pitää ne ylhäällä, on taistelussa vielä toivoa. Mutta jos rukouksen henki kansastamme sammuu, vaipuvat profeettamme kädet – ja jäljelle jää vain Jeremian lohduton itku.

Te maan hiljaiset, te uskollisten vähäinen joukko, jotka Jobin tuska sydämessänne raadatte yhä yltyvässä pimeydessä, vaiti ollen ja vaiennettuina – mutta silti siirtymättä auranne vaolta, rukoilkaa, rukoilkaa lakkaamatta, rukoilkaa herätystä tälle kansalle, rukoilkaa! Olkaa uupumattomat kuin Agricola, syvät kuin Paavo Ruotsalainen, taipumattomat kuin Snellman. Valakaa rukouksin uudet laintaulut, kyllä Herra vielä antaa niihin sinettinsä, jos vain te hiljaiset jaksatte sankarillisesti kutsumuksenne täyttää tässä taistelussa. Talvisodan ihme on teidän nyt jaksettava uudistaa, se suuri rukouksen voitto on teidän nyt uudesti kirkastettava johdattavaksi tulipatsaaksi.

Mooses palaa uuden aamun säteilyssä ehjä armo mukanaan, kun vain te jaksatte rukoilla!

Niilo Partanen

KALTIO 7/1959