Veli-Pekka Lehtola (s. 1957), maailman ensimmäinen saamen kulttuurin professori, joutuu kyllästymiseen asti vastaamaan kysymyksiin: kuka on saamelainen, paljonko saamelaista on ja mikä on saamelaisten tulevaisuus?
"Mikä on suomalaisten tulevaisuus, mikä on ihmiskunnan tulevaisuus, mikä on maapallon tulevaisuus?", hän jatkaa.

Kysymys, oletko saamelainen vai suomalainen, saa Lehtolan hämilleen. Hän tekee heti vastakysymyksen: "Oletko oululainen vai nivalalainen (haapavetinen)?"

Lehtola väittää olevansa hilpeällä päällä, vaikka professorilla näyttää olleen huono päivä. Pyörä on varastettu, hän on väsynyt, eikä haastattelukaan oikein innosta. Saamen kulttuurin tutkimuksen ja opetuksen kehittäminen Giellagas-instituutin uudessa professuurissa vie voimia. Kolmipäiväiseksi venynyt virkaanastumistilaisuus on ollut viikkoa aikaisemmin.

Hetken hiljaisuuden jälkeen Lehtolan ilme kirkastuu. Seuraavaksi hän on lähdössä Norjan puolelle Koutokeinoon, jossa Saamelaisinstituutin hallitus odottelee puheenjohtajaansa, ja sitä seuraavalla viikolla Inarissa järjestetään Pohjois-Lapin arkeologiaa koskeva symposiumi.

Lehtolan isä oli Inarin lantalaisia, isoisän isä lähtöisin Kärsämäeltä. Isän puolelta kaikki ovat olleet suomalaisia. Äiti oli Tenon saamelainen, joka vasta koulussa oppi suomen kielen. "Äiti puhui kaikkien sukulaisten kanssa saamen kieltä, joten kuulin sitä lähes päivittäin."

Saame ei kuitenkaan ole Lehtolan äidinkieli. "50–60-luvuilla saamelaiset vanhemmat ajattelivat – mikä oli meidän sukupolven tragedia – että lapsi pystyy omaksumaan vain yhden kielen. Vanhemmat olivat huolissaan siitä, pärjääkö lapsi yhteiskunnassa. He valitsivat lapsen parhaaksi valtakielen eli suomen."

Lehtola opetteli pohjoissaamen kielen Oulun yliopistossa. Löytämisen ja haltuunoton elämyksellinen kokemus ei ollut pelkästään uuden kielen pänttäämistä: "Kun opetus alkoi, yhtäkkiä palaset alkoivat loksahdella paikoilleen, aloin ymmärtää kaikkia tuttuja asioita."

Saamen kielessä voi tehdä loppututkinnon Oulun lisäksi Uumajan ja Tromssan yliopistoissa. Oulun yliopiston Giellagas-instituutti, jonka rahoitus tulee suoraan opetusministeriöltä, on kuitenkin ainoa, jossa maisterintutkinnon voi tehdä kielen lisäksi myös saamen kulttuurista.

Aikaisemmin saamelaiskulttuuria on lähinnä tutkittu muiden kuin saamelaisten itsensä näkökulmasta. Miten uusi professori, jolla on jalka sekä saamelaisella että suomalaisella maaperällä, aikoo kehittää saamen kulttuurin tutkimusta? "Giellagas-instituutin kielenopetus on ollut enemmän saamea äidinkielenään puhuville. Kulttuurin puolella ykköstavoite on saamelaisten koulutus, sen takia, koska se on jäänyt varjoon. Toinen tavoite on ulkopuolisten kouluttaminen", Lehtola linjaa omaa professuuriaan. 

Valtakulttuurien edustama tutkimuksen lappologinen perinne ainakin joutanee jo romukoppaan?
"Ei missään tapauksessa!", Lehtola huudahtaa. "Kaikki nykytutkijat ovat lappologisen perinteen perillisiä. Lappologien rooli omana aikanaan ei ollut niin yksioikoinen, kuin on väitetty. Selvittämällä lappologien todellista roolia omassa yhteisössään ja tiedeyhteisössä, on mahdollista selvittää nykyisiä rooleja: tutkijan, tiedeyhteisön ja yhteiskunnan välisiä suhteita."

Lehtola istuu tapaamispaikaksi ehdottamansa ravintola Emigrantin patiolla, vaikka ravintola on tainnut jo useamman vuoden kantaa amerikkalaisen kirjailijan nimeä. Lopulta hän suostuu määrittelemään etnisyyttään, ei sano kuitenkaan olevansa saamelainen tai suomalainen. "Luonnehtisin itseäni ennen kaikkea inarilaiseksi, missä tulee esille monikulttuurisuus. Inarilaisessa kulttuurissa ovat perinteisesti kohdanneet mielenkiintoisella tavalla suomalainen ja saamelainen kulttuuri. Kun pitkään paikkakunnalla asunut suomalaissuku ja saamelaissuku kohtaavat, siitä lähtökohdasta minun persoonani on alkanut kasvamaan."
 
Jussi Vilkuna