Katariina:

30.7.

Paavon raskaat vastoinkäymiset Qstock-festivaaleilla vaativat kommentaaria jo sillä periaatteella, että Kaltion toimituksessa ihmissuhdeasioita hoidetaan nykyteknologian suomin keinoin: näppärästi sähköpostilla, tekstiviestillä – tai Internetissä.

Sain tästä muistutuksen jo seuraavalla viikolla Irlannista palattuani. Päätoimittaja kärttyili sähköpostin välityksellä Paavolle, joka ei ollut hoitanut loppuun erään artikkelin toimittamista eikä kuvitusta. Paavo vastaili sanataiturina, näsäviisaasti esitettyihin syytöksiin, jotka toki liikkuivat rivien välissä, mutteivät vaivautuneet hienostelemaan. Molemmat lähettivät viestejään kopiona minulle. Mitä ajanhukkaa. Ilmoitin tämän närkästyneenä Päätoimittajalle, Paavolle se on turhaa, kun tämä hukkaa aikaansa muutenkin.

Virtuaaliepisodissa ei ole mitään kummallista. Se on ennemminkin tyypillistä.

Muinoin kirjoitin muistiin erään illan, jolloin asioita pyrittiin selvittämään kasvotusten, nokikkain. Koko kevät oli ollut kriisiä toisen perään, uutta haavaa parantumattomien päälle. Näin toimituksen jäsenten yksityispuolella, mutta myös lehdessä viimeisen vuoden ajan. Pitkäaikainen taittaja vaihtui, tilalle tuli uusi, joka toi Kaltion arkielämään lämpöä ja vauhtia, mutta myös huutoa ja kohti lentäviä villahousuja. Sitten taittaja vaihtui jälleen. Viime vuonna kesän korvilla ollutta keskusteluiltaa minun ja Päätoimittajan välillä olen tulkinnut vapaasti. Viinapullokin oli oikeastaan vain viinipänikkä.

"Hän seisoi ovellani tukka pörrössä, otsalla syviä uurteita, juonteita valvotuista öistä. Silmät tapittivat sameina mustien renkaiden keskeltä, pojat, hän ei tosiaan ollut nukkunut.

Hän oli tullut luokseni selvittämään asiat.

- Sitten selvitellään asiat, hän oli sanonut.

- Juodaan pullo viinaa ja puidaan aamunkoittoon, joo, selvitetään kaikki, hän sanoi.

- Puhutaan sitten, kun selvitellään enempi, vakuutti hän.

Selvittelijä riisui kenkänsä ja laski käsistään muovikassin, johon oli lastannut eväänsä: omenoita ja pari porkkanaa. Sen viereen hän laski kannettavan tietokoneensa, viinapullosta ote ei irronnut. Sitä tarvittaisiin asioiden selvittämiseen.

Hän istui hiljaa paikallaan ja touhotti turhanpäiväisiä asioita. Kaateli viinaa lasiin ja lasin ohi, haki luutun ja pyyhki, sotki lisää. Omenoihin ja porkkanoihin hän ei sentään koskenut, vaan söi pöydästä leipää oikein ahmimalla, tunki sitä suuhunsa sieraimet levällään. Hän piti itsensä kiireisenä.

- Et sinäkään ole aivan asiallisesti käyttäytynyt, hän aloitti lopulta ja lurautti lisää viinaa lasiin. Olimme kumonneet neljä tiukkaa. Päihdyimme kuin pakanat.

- Niin, hän lisäsi ja kyräili hieman."

Pian tarinan seikkailijat humaltuvat, Päätoimittaja nuupahtaa pöytään ja hänelle sijataan peti vuodesohvalle, jonka aika on jo jättänyt. Aamulla kaksi kyräilijää juovat hiljaa aamuteetään valoisassa keittiössä, Päätoimittajan kannettava hurisee pöydällä kotoisasti, jos minulla olisi jo tuolloin ollut kissa, se olisi varmaan kyhnyttänyt itseään istujien nilkkoihin. Keskustelu jää käymättä, tai kenties asioita puitiinkin, muttei erimielisyyksiä ymmärretty, ei niitä puhuttu loppuun ja kadoksiin.

Ymmärrys vaatii tuntemusta ja toiseutta. Rockfestivaaleilla työ on työtä, ja työ hoidetaan. Jos haastattelija sopii haastateltavan kanssa kuvaussession tietylle ajalle, kuvaus hoidetaan, ja kuvauksen lupaaja hoitaa kuvauksen. Jos kuvaaja mokaa, ei erhettä korjaa Jumala, kohtalo tai kosmiset voimat, vaan lupaaja itse, hän ei itke luvatulle, jolle asia ei kuulu, vaan käyttää ongelmanratkaisutaitojaan ja selvittää kaaoksen. Ja jos kuvauksen lupaaja on aikonut hoitaa keikkakuvat, ei hän myöhemmin ilmoita, ettei osaa ottaa keikkakuvia, vaan juo viinaa sen sijaan. Lupauksia ei tehdä, jos ne rikotaan. Nämä eivät ole henkilökohtaisia asioita. Nämä ovat työasioita. Samoin olisi lupauksen antaja kenties hoksannut, että kyse on työstä, kun haastattelija kulkee haastatellun kanssa ohitse, ja ainoastaan tervehtii. Etenkin, jos pöydässä istuvat muut bändin jäsenet, näiden ystäviä ja vokalistin vanhemmat.

Aikaa on siitä, kun Kaltion kesken viinilekkeristä join. Yhteydenpitomme on ollut lähestulkoon ammatillista, etäistä, varovaista. Korkeintaan jupisevaa, ei räiskyvää. Kenties Päätoimittaja on väsynyt Kaltioon, etääntynyt minun lisäkseni siitäkin. Mutta viime kesänä kirjoitetussa tarinassani on eräs pikkuriikkinen yksityiskohta. Kirjoitin seuraavaa:

"Mutta muutama paukku lisää, ja rakastimme jälleen toisiamme. Mitä olisikaan pitänyt tehdä, sanoa? Oliko tällaisesta liitosta mahdollisuus paeta?"

Ehkä vielä joskus opimme ymmärtämäänkin.
                                                                                                    Seuraava jakso >     

                                                                                                    sisällysluettelo >>