Ymmärtäminen vaatii usein hetken kiivasta ajattelua. Luettuani Helsingin Sanomista Raija Forsströmin suurta kohua herättäneen artikkelin Oulun ja muiden ei-helsinkien kulttuuritarjonnan niukkuudesta minun täytyi hetken pohtia mistä koko asiassa oikein oli kysymys. Nuoret, kiivaat ja omasta kulttuurikaupungista ylpeät aivoni eivät kimmastuneet niinkään tavasta, jolla tämä Kaisu Mikkolan oivasti gonzo-journalismiksi kuvailema juttu oli tuotettu: tullista tullut toimittaja kuvittelee välittömästi saavansa tarpeeksi kattavan näkymän koko kulttuuri-Oulun tapahtumakirjoon, täysin ilman tiedotteiden, lehtien, julisteiden ja viidakkorumpujen ankaraa konsultoimista ja verkkaista vuosikymmenet kestänyttä tietolähteiden äärelle hivuttautumista. Pahempaa olisi ollut ainoastaan, jos yhtä järkyttävän heikkoa tuntemusta tapahtumatiedon lähteistä osoittaneen jutun kirjoittaja olisi ehtinyt asua jo pitkään Oulussa tai  edes Pohjois-Suomessa.

En voinut olla närkästynyt pelkästään toimittajan puolesta, vaikka kyseessä olisikin sama ansioitunut skribentti joka ei aikoinaan halunnut Sex Pistolsia Suomeen. En halua edes miettiä, kuka oli määritellyt "kulttuurin" kyseistä artikkelia varten, siinä kun ei yritetty millään tapaa havainnoida erilaisten marginaalikulttuurien tapahtumia, vaan keskityttiin vain suppeaan viipaleeseen kulttuuriksi miellettyä. Ei, minua ei siis vihastuttanut varsinaisesti sekään, että provinssien kulttuuritarjonnan alhoa havainnollistaneen kuvan ottohetkellä olin itse istunut kyseisen Madetojan salin seinän toisella puolella Tulindbergin salissa, seuraamassa ääriään myöten loppuunmyytyä ambient-musiikin konserttia, jossa paikalliset artistit esittelivät yhteistyössä Oulun Konservatorion kanssa poikkeuksellisia lahjakkuuksiaan.

Ymmärsin, että paitsi toistaitoisille ja kapeakatseisille toimittajille sekä heitä työllistäville pääkaupungin erinomaisuudesta ylimmän fetissinsä tehneille lehtitaloille, myös paikallisille kulttuurinharrastajille pitäisi olla olemassa hyvin toimitettu ja ajantasalla oleva tietolähde, joka kertoisi yhdellä silmäyksellä kaiken kaupungin kulttuurielämästä. Korkeakulttuurin tapahtumien lisäksi tästä lähteestä voisi katsastaa eri nuoriso- ja erilliskulttuurien lähiaikojen tekemiset, siten että joka tapahtumasta löytyisi myös osallistumispäätökseen riittävä määrä taustatietoutta. Vaikka viikottain ilmestyvä kulttuurilehti tai vaikkapa oma kulttuuriradiokanava paikallisten musiikintekijöiden tuotantoa esittelevine osuuksineen eivät nekään olisi hassumpia tapoja tiedottaa, olen vakuuttunut että taiten toimitettu ja intohimoisella kulttuurin ymmärryksellä kokoon vaalittu www-pohjainen tiedotuslehti olisi paras ratkaisu Oulun tapahtumista kertomiseen niin omille asukkaille kuin etelän vetelillekin. Tiedotteessa tulisi olla erillisinä toimitetut osastot niin kuvataide-, musiikki-, teatteri- kuin elokuvakulttuurille, unohtamatta asioilleen erityisesti vihkiytyneitä nuoriso- ja alakulttuuritoimituksia. Kokonaisuuttahan voisivat tukea kaupunki, POEM ja muut tahot; kukapa tietää, vaikka tietyt yrityksetkin kiinnostuisivat oikeasti kulttuurin tukemisesta muunkin kuin oman mainosarvonsa takia. Tietysti eniten tiedottamisesta hyötyisivät yleisö ja kulttuurin tekijät.

Vuosien varrella olen oppinut uuttamaan tietoja itseäni kiinnostavista tapahtumista mitä moninaisimmista lähteistä: julisteet, flyerit ja postituslistat ovat minulle tuttuja nuoren kulttuurin tiedotuskanavia, mutta kuka keski-ikäinen toimittaja osaa kohdistaa muun ohessa niihin katseensa tullessaan nenä pystyssä arvioimaan Oulun kulttuurikelpoisuutta? En usko, että kukaan osaa nykyisellään luetella yhtäkkiä täysin kattavasti kaikkea, mitä Oulussa tapahtuu sekä maan pinnalla että maan alla vaikkapa määrätyn viikonlopun kuluessa. Jo tämä on kiistaton osoitus moninaisesta ja kattavasta kulttuuritarjonnasta. Yhteisen tiedotuskanavan rakentaminen on lopulta vain halusta kiinni. Sellaisen on oltava olemassa, jos Oulua halutaan pitää kunnollisena kulttuurikaupunkina, olipa se sitten arvo itsessään tai vain joidenkin osoittamaa huolta mahdollisesti edessä olevasta kamppailusta Euroopan kulttuuripääkaupungin kiertopalkinnon kaappaamiseksi. Tiedonvälitykseen satsaaminen estäisi jatkossa ainakin tehokkaasti kaikenlaiset journalistiset panetteluyritykset, mutta sitäkin arvokkaampana panostus näkyisi itse kulttuurin kuluttajille, tapahtumista kiinnostuneille kaupunkilaisille.

Heikki Kortti