He eivät kuolleetkaan rovioilla. Tänään he kokoontuvat Valkeisjärven rannalle tai Oulun lähimetsiin rummuttamaan luonnonjumalille.

"Jokunen koirankusettaja on kyllä katsonut ihmeissään, vaikka emme sentään alasti tanssi kuun valossa", kertoo luonnonuskovaisista noidista koostuvan Lauma-yhteisön jäsen. Kohta kaksi vuotta kokoontuneen oululaisen Lauman naiset ovat 20–40-vuotiaita työssäkäyviä ja opiskelijoita. Seitsemästä naisesta yksi on humanisti, loput ovat luonnontieteilijöitä, kaksi heistä tekee väitöskirjaa.

Noitanimiltään Birgitta, Chrisle ja Gerda uskovat muinaisiin suomalaisiin jumalattariin ja jumaliin: Louheen, Mielikkiin, Tapioon ja Ahtiin.
- Meistä kaikki ovat lapsesta saakka eläneet oman uskonsa kanssa. Siksi pidän termistä luonnonusko. Siinä ei ole kysymys opetetusta, vaan jostakin sisäsyntyisestä, miettii Gerda, josta on muotoutunut Lauman organisaattori ja äitihahmo.

Gerdan varhaisin muistikuva siitä, että hän on tuntenut kristinuskon itselleen vieraaksi, on ajalta, jolloin hän oli viisivuotias. Osalle Lauman naisista pakanuus on verenperintöä. Birgitan suku on isän puolelta kirkkoon kuulumattomia lähes kaikki ja Chrisle on viidennen polven pakana. Hänen isoäitinsä isoäiti, joka kuoli vuonna 1983, erosi aikoinaan ensin miehestään, ja heti kun sai, vuonna 1923, myös kirkosta.
- Aika feministi ja radikaali muija siihen aikaan. Sen jälkeen kukaan suvusta ei ole liittynyt kirkkoon, Chrisle kertoo.

Uuspakanuus tuli Suomeen 80-luvun alussa, jonka jälkeen sen suosio on kasvanut tasaisesti. Uuspakanoita on muutamia tuhansia ja ydinkannattajia on satoja. Naisten mukaan on myös olemassa paljon puolipakanoita, jotka eivät koe kristinuskoa omakseen, sekä aikoinaan radikalisoituneita 60-lukulaisia, joissa on samanhenkisyyttä luonnonuskovaisten kanssa. Lauma-naisten tavoin uskoaan harjoittavia tai julkisesti pakanoiksi tunnustautuvia on kuitenkin vähän.

Uskontotieteilijä Kimmo Ketola Helsingin yliopistosta kertoo, että "uuspakanuutta" käytetään kattoterminä uskonnolliselle liikkeelle, jonka piirteitä ovat muun muassa wicca eli uusnoituus, shamanismi ja druidismi. Pakana tulee latinan kielen sanasta "paganus", joka tarkoittaa maalaista. Lauman naiset määrittelevät itsensä mieluummin luonnonuskovaisiksi, mutta tunnustavat, että termi on laaja ja identiteettiä on ylipäätään vaikea kuvata yhdellä sanalla. Sana "pakana" näyttäytyy heille ongelmallisena siksi, että sitä käytetään myös halventamismielessä, ja toisaalta monet ateistitkin pitävät itseään pakanoina. Ateisti ei kuitenkaan joko usko jumalan tai jumaluuksien olemassaoloon, tai hänen mukaansa todisteita olemassaolon tai olemattomuuden puolesta ei ole. Uuspakanuudelle on tyypillistä, että se sallii yksilöllisen variaation ja uskomusten kirjon, eikä opillisia doktriineja ja rituaalien kaavoja ole. Jokainen luo oman uskontonsa.

Yhteinen nimittäjä uuspakanoille ja luonnonuskovaisille on Ketolan mukaan tietty yhteys ja sukulaisuussuhde luontoon. Tärkeitä ovat myös eurooppalaisesta kansanperinteestä omaksutut rituaalit. Tutkijoiden mukaan uuspakanat suuntautuvat uskonnonharjoituksissaan esikristillisiin eurooppalaisiin luonnonuskontoihin ja niiden vanhoihin myytteihin ja symboleihin. Lauma ammentaa ennen kaikkea kotoperäisestä kansanperinteestä, suomalaisesta muinaisuskosta ja pantheonista, mutta yhtä hyvin myös eurooppalaisesta perinteestä. Naisille läheisimpiä jumaluuksia ovat kuitenkin Louhi ja Mielikki.

Ikivanha kulttuurijumalatar Louhi – Manalan valtias ja Pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas – on Kalevalassa kuvattu suureksi äidiksi, jota kohtaan miespuoliset sankarit tuntevat sekä ihailua että pelkoa. Louhea onkin pidetty matriarkaatin esikuvana ja taistelu Sammosta on luettu myös väistyvän äidinvallan yhteenottona patriarkaatin kanssa. Teoksessa Suomalainen mytologia (1960) Louhi kuvataan sen käsityksen personoitumaksi, jonka mukaan maa on alkuaan ollut elävä naispuolinen suure. Manala on käsitetty tämän maaemon kohduksi: jumalalliseksi, neitseellisesti sikiäväksi sekä kaiken hedelmällisyyden ja elämän alkulähteeksi. Mielikki taas on esimerkki tyypillisestä vanhasuomalaisesta jumaluudesta, joka on ennen kaikkea luonnonvoima, metsän emäntä ja kaiken kasvavan kostuttaja.

"Voimaeläimistä ei voi sanoa muuta kuin että sellainen on löytynyt tai sellaisen on kohdannut. Niistä ei voi puhua. Ne eivät ehdottomasti pidä siitä", Gerda painottaa, eikä kerro enempää, vaikka kokemus voimaeläimistä on ollut yksi merkittävä lähde hänen uskolleen ja noituudelleen. Shamanistisista kulttuureista on periytynyt ajatus eläinhengestä, josta esimerkkeinä ovat toteemieläimet, suojelushenget tai voimaeläimet. Voimaeläimen voi löytää vain muiden avulla, esimerkiksi ryhmä shamanisteja eli uusshamanisteja etsii voimaeläimen näkymatkalla. Voimaeläin on osa henkilöä, joka elää "voimallisesti" antaessaan olemuksensa voimaeläinpuolen johdattaa toimintaansa sekä muokata käytöstään ja kykyjään.

Pikisilmäinen Birgitta tuijottaa intensiivisesti. Hän näkee auroja eli kasveja, ihmisiä ja eläimiä ympäröiviä energiakenttiä.
- Olen alle kouluikäisenä nähnyt ensimmäisen kerran auroja, mutta silloin en vielä tiennyt, mitä ne olivat, hän muistelee.
Kokemus oli pelottava ja Birgitta sulki asian mielestään, kunnes kymmenvuotiaana löysi kirjastosta aihetta käsittelevän kirjan. Sen jälkeen hän etsi taidon uudestaan. Birgitta kertoo pystyvänsä auran perusteella lukemaan ihmisestä tietyn luonteenpiirteen, nousevan horoskooppimerkin. Hän sanoo näkevänsä myös, jos joku on tulossa sairaaksi ja hoitaa vaivoja Reiki-hoidolla. Ikivanha tiibetiläinen tekniikka on käsillä parantamista: hoidon aikana Reiki-energia virtaa käsien kautta hoidettavaan. Rituaaleissa Birgitta kietoo läsnäolijoiden aurat yhteiseksi, Laumaa suojaavaksi energiakentäksi.

Yksi Lauman nuorimmista noidista, 21-vuotias Chrisle rakastaa symboliikkaa, joten hänen erikoisalaansa on seremoniallinen magia.
- Lähinnä tämä tarkoittaa, että minulla on enemmän vermeitä ja välineitä kuin muilla, Chrisle kuvaa magian harjoittamistaan. Piirtäessään taikaympyröitä hänellä on suolaa ja suitsukkeita, yllään kaapu ja hän heiluttaa athamea, joka on symbolinen miekka tai veitsi. Chrisle kertoo, että jotkut pitävät seremoniallista magiaa painavana magiana, koska se ei ole puhtainta, vaan samalla tavalla krumeluurista kuin katolinen kirkko protestanttien silmissä. Hänelle itselleen symboliikka kuitenkin muistuttaa rituaalien merkityksestä.
- Rituaalit ovat uskoa eteenpäin vievää ikuisuuden kieltä, mutta niissä ei ole mitään sisältöä, ellei muista mitä ne tarkoittavat, hän korostaa.

Noita-sanan taustalla on englannin sana "witchcraft" ja sen muinaisenglantilainen juuri, Suomessakin käytetty nimitys Wicca. Noituus, "witchcraft", on taito, ja tietyllä tavalla elävä ja tiettyjä menetelmiä käyttävä henkilö on noita. Termiä on naisten mukaan ryhdytty käyttämään uudelleenkirjoittamisen vuoksi. Kysymys on feministeille ja vähemmistöille tyypillisestä termin haltuunotosta, jossa negatiivisesti värittynyttä ja halventavaksi muuttunutta ilmaisua käytetään itse valitulla tavalla.
- Noita on hyvin feministinen sana. Siitä tulee mieleen koukkunokkainen, vittumainen akka ja suomalaisista naisistahan aika monet käyvät tähän kategoriaan, Gerda veistelee. 

Suomen kielen sana "noita" on alkujaan saamen kieltä ja tarkoittaa tietäjää tai taitajaa. Naiset myöntävät, että olisi mahdollista puhua myös tietäjästä, mutta heidän assosiaationsa tietäjästä viittaa tieteeseen ja sen arroganssiin tai Asterixin tietäjähahmoon. Noita voi olla monen uskonnon harjoittaja, sillä noituus sinänsä ei ole uskonto. Esimerkiksi voodoossa elävät sulassa sovussa katolinen usko ja afrikkalainen pantheon. Orisha-luonnonusko sulautuu katolisiin pyhimyksiin niin, että Neitsyt Mariaa tai Jeesusta voidaan kutsua esimerkiksi Mr Samedin kanssa ja pirskoitella vihkivettä magian vahvistamiseksi. Naiset korostavatkin, että noituus on ennen kaikkea tietotaitoa.

Noidaksi tunnustautuminen kohahduttaa lähes aina. Birgitan kokemuksen mukaan ihmisillä tulee noita-sanasta mieleen satuolento tai paha tyyppi, joka syö lapsia ja harjoittaa mustaa magiaa. Gerdan mielestä on kuitenkin mielenkiintoista provosoida ihmiset hereille satuolentoassosiaatioista. Hän kertoo Neil Gaimanin lastenkirjasta Coralie, jossa todetaan, että sadut eivät ole totta siksi, että lohikäärmeitä olisi olemassa, vaan siksi, että lohikäärmeet voisivat voittaa.
- On selvää, että tämän kaltainen mielikuvituksen manifestaatio kuuluu tekemiseemme. Sitä se noita-sanakin edustaa, Gerda korostaa.

Naiset kertovat, että monelle luonnonuskovaiselle on tärkeä aspekti se, miten jumaluus kuvataan. Minkälainen ja minkä näköinen, niminen tai luonteinen jumala on, ja miten sen voi kokea.
- Me olemme kulttuurinluojia ja aika radikaalejakin siinä, että herättelemme henkiin vanhoja suomalaisia jumalattaria, Gerda miettii luonnonuskovaisten roolia.

Chrisle on lapsesta saakka pyytänyt Ahtia suojelemaan jäisen Kemijoen ylittämisen ja vastarannalle päästyään hän on kiittänyt suojeluksesta. Metsään mennessään hän kokee jonkin koskettavan. Chrisle kertoo joutuneensa tilanteeseen, jossa hänen tapaansa nähdä maailmaa pilkattiin ja ihmeteltiin, uskooko hän todella luonnonhenkiin ja onko maailma niin tylsä, että siihen on kuviteltava lisää. Hän kokee asian juuri päinvastoin ja ajattelee, että ihmiset poistavat maailmasta jotain oleellista.
- Mitä todellisuus on muuta kuin yhteinen uni, yhteinen normalisoitu kaava siitä, miten maailma tulee nähdä, hän kysyy.

Naiset myöntävät tekevänsä pieniä keittiötaikoja, mutta huumorimielessä. Birgitta kertoo esimerkkinä asunnonhakuprosessinsa.
- Kävin viemässä paperit Sivakalle. Muutaman päivän kuluttua olin lasten kanssa leikkimässä ja istuin lumihangessa. Tein sinne hankeen lumesta talon ja sanoin: tämä olkoon minun. Seuraavana päivänä minulle soitettiin, että olimme saaneet asunnon.
Chrisle laittaa rahapulan yllättäessä basilikaa kukkaroon. Mutta jumaliin otetaan yhteyttä muutenkin kuin jotain pyydettäessä. Suhde niihin on kunnioittava ja Chrisle kokeekin, että jumalat ovat valinneet hänet. Hän ei ole vain miettinyt, kuka jumalalista olisi kulloiseenkin tarpeeseen sopivin.

Luontoon kokoontunut Lauma ei  vaikuta piknikkiporukalta. Tapaamisiin sisältyy laulua, rummutusta ja liikehdintää. Lauman tapaamiset ovat myös juhlia. Sapatteja on kahdenlaisia. Pääsääntöisesti juhlitaan kuuta, jonka kuukausittainen kierto, kaava kasvavasta kuusta pimeään kuuhun, kuvastaa Jumalatarta: neito, äiti, eukko ja uusikuu. Kuujuhlat ovat intiimejä, Lauman kesken vietettäviä tilaisuuksia

Talvipäivänseisauksena syntyvän ja syksyä kohti kuolevan jumalan juhlia on puolestaan vuodessa kahdeksan. Aurinkojuhlat ovat julkisempia, ja naiset ovat pyrkineet viettämään ne perheidensä kanssa.
- Opastamme tenaviamme aiheeseen. Heillä kun on vähän sellaista käsitystä, että he ovat outoja, Gerda kertoo ja jatkaa:
- Etteivät jäisi ihan ontoiksi ja saisivat tukea toisistaan. Tämä kun on kuitenkin ihan selvää pässin lihaa.

Birgitan lapset haluavat osallistua aurinkojuhliin ja hän ottaa heidät mielellään mukaansa, vaikka lapset kuuluvatkin kirkkoon. Hän haluaa tarjota heille mahdollisuuden valita. Birgitan mies on tapakristitty, mutta myös kiinnostunut Birgitan uskonnosta. Lapsista kymmenvuotias kyselee paljon ja oikaisi opettajansakin kertomaa tarinaa noitavainoista ja siitä, että noidat olisivat pahoja ja taruolentoja.

Gerdan mies kuuluu myös kirkkoon ja hänellä on hiljainen, kristillinen vakaumuskin. Koulu, jota heidän lapsensa käyvät, on hyvin kristillinen.
- Koululla käy säännöllisesti pastori pitämässä päivänavauksen. Siellä on siis oikein seurat, virsiä ja rukouksia ja kaikki seisovat rivissä kuin tatit, hän kuvailee. Lapset eivät kuulu kirkkoon. Itse asiassa Gerdalla ei ollut mitään tarkoitusta irrottaa heitä, mutta aika- ja paperisodan takia niin vain tapahtui.

Tietokoneroolipeleistä kiinnostunut Chrislen avomies on tuttu jo yläasteajoilta, eikä Chrislen vakaumus ja noituus ole hänelle ollut koskaan ongelma.
- Mieheni on kiinnostunut ja liberaali asian suhteen, mutta hän ei itse halua sitoutua ja tuntisikin varmasti olonsa typeräksi hoilottaessaan mystisille jumaluuksille, nauraa Chrisle.
Taikojaan Chrisle kertoo tekevänsä yksin kotona ollessaan, sillä ahtaassa yksiössä hän tuntisi itsensä hölmöksi miehen katsellessa vieressä televisiota.

Ennakkoluuloihin tottuneina naiset vaikenevat vakaumuksestaan kotielämän ja Lauman ulkopuolella.
- Mielestäni jo ajatuksena tällaisen uskonnon rekonstruktio on anarkistista. En aio mitenkään kokeilla kepillä jäätä, niin vakavasti kristityt piirit suhtautuvat tällaiseen uskonnolliseen harrastuneisuuteen, painottaa Gerda.

Uskonnollisena kokemuksena usko muinaisjumaliin ei poikkea mistä tahansa muusta jumaluskosta. Kimmo Ketola kertoo, että uuspakanuus sallii vapauden tulkita asioita monella tavalla.
- Tässä suhteessa he eivät poikkea perusluterilaisesta mitenkään. Toiset uskovat Raamatun ihmepelastustarinat kirjaimellisesti ja toisille sanoma on tärkeämpää, hän selittää. Uuspakanoista yksi ymmärtää energiat jungilaisina arkkityyppeinä, toinen kokee jumaluudet konkreettisina.

Kristinusko painottaa kuoleman jälkeistä elämää. Luonnonuskovaisilla puolestaan on immanentti jumalakuva, joka tarkoittaa jumaluuden läsnäoloa tässä maailmassa. Naisilla ei siis ole mitään varsinaisesti uskon avulla tavoiteltavaa. Kristinuskosta tuttuja synnin, armon tai pelastuksen käsitteitä he eivät tunne, ja heille kaikki on samalla tavalla pyhää. Naisia sitoo toisiin ihmisiin ja ympäristöön suhtautumisessa vain yksi käsky: tee mitä tahansa niin, että se ei vahingoita muita.

Luonnonuskovaisilla on olemassa Omenamaan käsite, "Summerland" tai "Isle of Apple", mutta heillä on keskenään hyvin erilainen suhtautuminen siihen. Myös Lauman naisia kysymys kuoleman jälkeisestä elämästä askarruttaa eri tavoin.
- Minua ei voisi vähempää kiinnostaa tämä kysymys, puuskahtaa Gerda.
Chrisle kertoo pohtineensa uskomista monelta eri kannalta ja tiedostaa kilpailevat käsitykset siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Vaihtoehtojen äärellä hän paljastaa pitävänsä peukkuja kuoleman jälkeisen elämän puolesta, sillä hänen mielestään ihmisten tulisi kokea kaikki elämän eri aspektit, ja siihen yksi elämä on auttamatta liian lyhyt.
Birgitan vastaus asiaan on vakaa ja selvä: hän uskoo sielun kiertokulkuun.
- Kyllä minäkin silleen vähän, Gerda lopulta myöntyy irvistäen, mutta lisää:
Tämä usko vaan ei pyöri ollenkaan sen ympärillä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Olennaista on vain tämä elämä.

Noitatapaamiseen kuuluu paljon rituaaleja

Noitien tapaaminen etenee aina tietyn kaavan ja tietyssä järjestyksessä tehtävien rituaalien mukaan. Aluksi on puhdistautuminen, jossa kukin paikallaolijoista ja ympäristö puhdistetaan sekä konkreettisesti lakaisemalla lattiat ja peseytymällä merisuolalla että symbolisesti pirskottelemalla vettä läsnäolijoiden ja paikan päälle.

Tämän jälkeen seuraa maadoittuminen, jonka avulla tasapaino arkielämän ja jumalten elämän välillä säilyy. Maadoittumiseen on olemassa useita tekniikoita, joista Lauman naiset käyttävät ruokailua tai puumetaforan avulla tehtävää keskittymisharjoitusta. Syöminen on aina maadoittavaa ja rauhoittavaa; siksi myös hautajaisperinteeseen kuuluu olennaisena osana ruokailu. Keskittymisharjoituksessa syvällä maan uumenissa olevien puunjuurien läpi hengitetään oksien ja lehtien kautta ilmaan kaikki arkiset ajatukset ja saadaan tilalle puhdasta ja raikasta ilmaa.

Seuraavaksi naiset luovat kehän, joka on heidän temppelinsä, suljettu alueensa. Kehän luonnin jälkeen seuraa elementtien invokaatio eli kutsu. Elementit ja ilmansuunnat kutsutaan paikalle, koska naiset kunnioittavat sitä, mistä maailma on heidän mukaansa rakentunut. Tätä seuraavaa jumalattaren tai jumalan kutsua varten naiset sopivat jo etukäteen, ketä jumalista invokoidaan.

Kun elementit ja jumalat ovat paikalla, naiset siirtyvät tekemään erilaisia harjoituksia ja magiaa – vaikkapa loitsuja, jos joku naisista tarvitsee parannusta. Tapaamisiin kuuluu myös ohjattuja meditaatio-, transsi- tai itsesuggestioharjoituksia ja rummutusta. Usein myös yksi naisista kertoo suggestiivista, alitajuntaan johtavaa tarinaa. Naiset myös opettelevat tapaamisissa uusia asioita, esimerkiksi auratyöskentelyä.

Kun kaikki tämä on tehty, naiset syövät, sillä magian teko vie paljon energiaa ja jättää levottoman olon. Syöminen palauttaa noidan sfääreistä takaisin maan pinnalle. Lopuksi on devokaatio eli hyvästely, ja naiset kiittävät paikalla olleita elementtejä ja jumaluuksia, myös mahdollisia henkiä ja vierailevia tähtiä – muutaman kerran paikalle on eksynyt joku tallustelemaan ja rapistelemaan. Sitten he lähtevät kotiin.

Hanna-Leena Nissilä