Lukuun ottamatta parin vuoden kiinnitystä tanssiteatteri Raatikkoon, Kela on koko uransa tehnyt teoksia itsenäisenä taiteilijana mitä erilaisimmissa ympäristöissä. Suomussalmella hän on tehnyt teokset Uhrituli ja Ansataival, Jalonhaarassa Rantojen Raukat ja Ämmänkoskessa Kauniit, jotka sijoittuvat luontoon, eivätkä teatteri- tai galleriatyyppisiin sisätiloihin. Tanssiteosten voimakasta markkinointitrendiä vastustaakseen Kela päätti tutkia, onko mahdollista tehdä esitys, josta ei etukäteen puhuta mitään, joka vain tehdään. Näin syntyi vuonna 1989 City Man, joka on yksi Kelan tunnetuimpia teoksia. Teoksessa Kela asui ja tanssi Helsingin Kaivopihalle sijoitetussa läpinäkyvässä laatikossa 164 tuntia. Tänäkin päivänä jokaisessa keskustelussa Reijo Kelasta mainitaan City Man.
- Kyllä nämä Suomussalmen teokset ja City Man ovat olleet aikamoisia puristuksia. Helsingin taidehallin performanssitapahtumassa tein 12 päivän ajan 6 tuntia päivässä Tuolitansseja. Nyt voin tunnustaa, ettei voimat riittäisi lähellekään.

Kelan nykyinen taiteilija-apuraha päättyy vuonna 2010. Apurahan turvin hän on voinut työskennellä epäsovinnaisesti ja pienimuotoisesti tanssin valtavirran ulkopuolella.

Kuvataiteilija Erkki Soininen, entinen Kuvataideakatemian rehtori, pitää Reijo Kelaa Suomessa uniikkina pioneerina, joka on avannut monia väyliä ja siltoja; tuonut tanssin ulos perinteisistä tiloista. Hän näkee Kelan ehdottomasti kainuulaisena "kuokka ja jussi" -tyyppinä, joka hahmottaa maailmaa liikkeen kautta.
- Hänen työnsä on ekspressiivistä ja siinä keskeistä on emootio. Työn tasot ovat enemmän emotionaalisia kuin älyllisiä. Ilmaisu on suoraa, sanoo Soininen.

Kela pitää itseään ehdottomasti tanssitaiteilijana, vaikka hänen tekemisensä usein liippaa läheltä performanssia, installaatiota, jopa kuvataidetta. Hän oli mukana nuorten kuvataidenäyttelyssä vuonna 1983 kahdella teoksella, mutta kuvataide liittyy Kelan työskentelyyn lähinnä käsillä tekemisen kautta. Tuolit hän teki itse Tuolitansseihin, Taulumannekiinissa hirsiseinän ja Keskiverrossa veneen. Kuitenkin vasta hänen oma läsnäolonsa antaa merkityksen visuaalisille puitteille.
- Teoksissani fyysisyyden läsnäolo on voimakas, mikä on minulle tärkeää. Sen takia olen esiintynyt yhdelle ihmiselle kerrallaan.

80-luvulla Kela tutki esitystilannetta vuorovaikutuksellisena tapahtumana ja vuorovaikutus yleisön kanssa saattoi olla hyvinkin suoraa. Taulumannekiini-teos ei lähtenyt käyntiin ennen kuin ihmiset vetivät Kelan ulos hirsiseinästä. Tuolitanssissa jokaiselle tuolille oli oma tanssi. Jos katsoja ei mennyt istumaan jollekin tuolille niin mitään ei tapahtunut. Tanssia Teille (Tuolit) on teos, jota Kela on esittänyt yli 3000 ihmiselle henkilökohtaisesti, jokaiselle erikseen.
- Pohdin, voiko tehdä tanssin yhdelle ihmiselle ja saada tanssin ikään kuin palamaan.

Kelan tunnetuin teos ehkä kuitenkin on Suomussalmelle tehty Hiljainen Kansa -installaatio , jonka useimmat suomalaiset tietävät. Monet eivät Reijo Kelaa tanssitaiteilijana välttämättä tunnekaan, vaan Hiljaisen Kansan tekijänä.

Suomalaista tanssinkenttää Kela pitää liian homogeenisenä ja kritisoi teoksia samankaltaisiin tiloihin yhdenmukaisella kaavalla tehdyiksi.
- Kun joku sapluuna on luotu, niin ajatellaan, että sillä samalla sapluunalla kaikki menestyy.

Kela ei halua tehdä perinteisiä näyttämöteoksia, joiden ensi-ilta on tiettynä päivänä ja joista on monta esitystä. Hän uskoo, että tanssin kentällä on tilausta ja mahdollisuuksia näyttämötilojen ulkopuolella tapahtuvalle toiminnalle.
- Tanssin on pakko muuttua, sen ajattelutavan, mitä tanssi on.

Esimerkkinä hän mainitsee Gruppen Fyra -ryhmän, joka on
toteuttanut projekteja kaduilla ja muilla julkisilla paikoilla, mutta toisaalta tehnyt myös aika kaupallisiakin juttuja hengissä pitimikseen ja siten laajentanut yleistä käsitystä siitä, mitä tanssitaiteilijan työ voi olla.

Omaa tietään raivaava tanssitaiteilija on saanut lukuisia mitaleita, palkintoja ja apurahoja ja on yksi tunnustetuimmista suomalaisista tanssitaiteilijoista. Tanssiyhteisöt eivät kuitenkaan laajemmin ole tilanneet häneltä teoksia eikä häntä ole juurikaan kyselty opettajaksi tanssin oppilaitoksiin.
- Varmaan siihen vaikuttaa se, että en halua tehdä teoksia näyttämöille. Tilaaja ei pääse hyödyntämään teosta markkinointimielessä, koska se ei ole sapluunoitavissa. Tai kyllähän sen pystyisi hyödyntämään, mutta tuottajilta ei löydy siihen näkemystä.
Myöskään mitään tanssilaitosta, ryhmää tai festivaalia Kela ei ole johtanut.
- Minä en pysty semmoiseen. Olen rakenteeltani semmoinen, että teen kaikki itse. En pysty delegoimaan. Ja se on minun heikkous. En ole johtaja, vaan tekijä. Jo oma elämä on aivan liian suurta, oman perheen rakenteet ovat liian suuret. Minähän tulisin aivan hulluksi jos olisin vielä jossain muussa mukana.

Kolme vuotta sitten Etelä-Afrikan esiintymismatkalta saatu ebola-virus ja sen jälkeinen niveltulehdus ovat fyysisesti rankaisseet ensi lokakuun 8. päivä 50 vuotta täyttävää tanssijaa. Kelalle kriisi oman kehon rappeutumisesta sattui samaan aikaan sairastumisen kanssa.
- Ennen sairastumistani olin fyysisesti erittäin hyvässä kunnossa; fyysinen rääkki oli pakkomielle. Kun kolme vuotta meni niin, ettei oikeastaan voinut treenata, fyysisyyden totaalinen menettäminen kävi mielessä. Kamppailin siitä, että lähdenkö enää ponnistamaan ollenkaan.
Paitsi voimien vähenemistä ja lihasten elastisuuden pienenemistä, vanheneminen tarkoittaa Kelalle myös tunnetta vastuusta.
- Nuorena en kokenut tämmöistä huolta. En minä varmaan ole enempää vastuussa kuin vaikka 10 vuotta sitten, mutta minulla on semmoinen tunne. Se on ikääntymisen tuottama homma, joka rasittaa ja painaa terveyttä.

Vuosikymmenien vaihtuessa taiteilijan työskentelyprosessit ovat muuttuneet. Tällä hetkellä Kelan esiintyessä vuorovaikutus ei välttämättä ole keskeisessä roolissa; hän voi olla täysin omissa maailmoissaan ja olla ottamatta minkäänlaista kontaktia yleisöönsä. Viime keväänä, 22 vuoden jälkeen, Kela nähtiin kuitenkin tanssijana toisen koreografin, Alpo Aaltokosken teoksessa Sahara. Teosta esitettiin muun muassa Oulussa. On mahdotonta sanoa, mitä Kela tekee vuoden tai viiden vuoden päästä, mutta haaveita hänellä tietysti on.
- Ellei mitään ihmettä tapahdu, on vaikea kuvitella, että alkaisin tekemään teoksia perinteisille näyttämöille.
Kela sanoo tulleensa paradoksin ääreen; pienimuotoisuus on tullut tien päähän.

- Tällä hetkellä haluan tehdä teoksia, jotka eivät tule näkyviin. Vanhassa numerossa puhelin soi jatkuvasti, mutta kukaan ei ole vastannut siellä vuoteen. On tullut tanssijana tämmöinen täydellinen itsetuho jossain mielessä. Enkä tiedä mihin se johtaa o

Kuva: Sanna Huhtela

Tanssija Reijo Kelan välietappi
50 VUOTTA 8.10.2002

"Ympyrä sulkeutuu. En tiedä, menenkö eteen- vai taaksepäin. Aina ei saavuta
itselleen asettamia päämääriä, vaan matkan varrella ne muuttuvat ja uusia voi tulla tilalle."
"Minulla on vähän niin kuin pallo hukassa, se syy tehdä jotain. Minulla täytyy olla itsellä probleemi tai jotain, mitä haluan itselleni todistaa. Tällä hetkellä en tiedä mikä seuraava haaste on, mitä haluan viestiä, mitä haluan välittää. Kyllä esityksiä voi tehdä, ei siinä mitään, mutta kun puhutaan tämmöisistä isommista pylväistäÖ"

Apurahat: Valtion puolivuotinen taiteilija-apuraha 1970, Uudenmaan taidetoimikunta 1983, Valtion 3-vuotinen taiteilija-apuraha 1985, Suomen kulttuurirahasto 1989, Valtion 5-vuotinen taiteilija-apuraha 1990, Valtion 15-vuotinen taiteilija-apuraha 1995. Palkinnot: Ryhtisormus 1970, Maaseudun Sivistysliiton Kulttuuriliiton palkinto 1992, Pro Finlandia -mitali 1993, Antti-patsas 1994, Oulun läänin taidetoimikunnan taidepalkinto 1994, Suomi-palkinto 1996.