– Oman ilmaisutavan löytäminen kestää kauan, hän kertoo. Hän aloitti kirjoittamisen kymmenen vuotta sitten Pajalassa. Ensimmäisen vapaaehtoisen runonsa hän kirjoitti 16-vuotiaana. Vavahduttava ukonilma laukaisi esiin runon, joka siirtyi sitten paperille. Eihän siinä muuten mitään, mutta pojat eivät kirjoita runoja eivätkä varsinkaan Tornionlaakson omat "macho"pojat. Sitten syntyi novelleja, joissa oli dekkari- ja tieteiskirjallisuuden piirteitä. Kirjoituspöydän laatikko rupesi täyttymään, mutta vasta Luulajassa pidetyn yksivuotisen kirjoittajakurssin jälkeen alkoi nuoren kirjoittajan kynä kulkea.
   – Me kokeiltiin haikurunoutta ja eri runotyylejä. Sen jälkeen uskalsin puhua myös julkisesti kirjoittamisestani.

Neulansilmä

Romaanikäsikirjoituksia alkoi syntyä, mutta suurten kustantamojen neulansilmää ne eivät läpäisseet. Hän elätti itsensä milloin maalarin suti milloin luuta kädessään. Töitä löytyi tehtaalta ja milloin mistäkin Luulajassa. Ensimmäinen kirja oli omakustanne Mitt i skallen (Keskellä kalloa).
   – Olin töissä koulussa erään liikuntavammaisen oppilaan apurina. Huomasin että nuoria ei oteta todesta. Halusin kuvata nuoria kunnioittavasti ja lämmöllä ja tuloksena oli "Keskellä kalloa". Oli mahtava tunne kun sai tehdä koko kirjan itse; kirjoittaa, painaa ja sitoa joka ainoan kappaleen, todella tuottaa kirjansa.
   Nordstedtin kustantamo, joka julkaisee myös Bengt Pohjasen kirjoja, päätti kustantaa runokokoelman. Pääosa runoista on fantastisia kertomuksia, usein surrealistisen absurdeja tai väkivaltaisia. Mutta joukossa on myös rauhallisia kuvia ja huomioita. Perinteistä lyriikkaa täydentävät unenkaltaiset tilat, joissa vilahtelevat kuolema, seksuaalisuus ja orgaaniset metamorfoosit. Ohessa julkaistu runo 'Tornionlaakso' on ainoa, joka sijoittuu tiettyyn maantieteelliseen paikkaan.
   – Minulle Tornionlaakso on se osa elämää johon kuuluu tietty raakuus, joidenkin asioiden itsestäänselvyys ja konkreettisuus, enkä ole mikään intellektuaalinen runoilija sanan klassisessa merkityksessä. Postmodernismi ja minän hajoittaminen eivät kiinnosta minua. Luonto on tärkeä – vuodenaikojen vaihtelut, hiljaisuus ja metsän eläinten näkeminen voivat muodostaa henkisen elämyksen. Ei Tornionlaakso ole parempi, mutta se on meidän.
   – Paholaiset riivaavat ja inspiroivat Bengt Pohjasta; minä uskon myös että on toinenkin elämän ulottuvuus, joka voi pulpahtaa esille arkielämässä. Täällä pohjoisessa on hiljaisempaa ja hiljaisuudesta nousee jotakin...

Puiden pilkkomista

Eräs arvostelija nimitteli hänen runouttaan Indiana Jones-runoudeksi, mutta Mikael Niemeä se ei erityisemmin haittaa. Miesten maailma ja konkreettisuus kuuluvat hänen kieleensä. Lapsuuden kodin tehtäviin kuului polttopuiden teko, perunoiden istutus ja marjanpoiminta. Ruumiillinen työ on antanut kokemusta, joka antaa taustaa kirjoittamiselle. Edellä mainittujen teosten lisäksi hän on kirjoittanut näytelmän radioteatterille. Uusia runoja on työn alla ja suunnitelmissa on myös mukana haastattelukirja Tornionlaakson nuorten kokemuksista.

Prätkä

Vinttikamarin ikkunasta tuikkii valo. Parkkipaikalla, Luulajan kaupungissa, seisoo jalustallaan 400-kuutioinen moottoripyörä. Siinäpä selitys kansikuvan arvoitukseen. Mutta runokokoelman nimi jää lukijan tulkittavaksi.
   Yksi on ainakin varmaa: Tornionlaakso on saanut uuden runoilijan.

Kenneth Mikko
Kääntänyt Tapio Salo

Lue Mikael Niemen runo Torniojokilaakso >>

Lue Mikael Niemen haastattelu >>