Paavo:

Miksi viikolla ei ehdi mitään?

Valmennuspäiväkirjaa on arvosteltu päivityksien harvuudesta. Paskat teille! Mie kirjotan sillon kun siltä tuntuu! En minä ole teitä varten.

Vai pannaanko pystyyn galluppi? Kuinka usein ja mistä asioista valmennuspäiväkirjaa tulisi kirjoittaa? Kaltion toimittaminen ei nähkääs ole niin älyttömän kiihkeätä, että siitä joka toinen päivä keksisi lukemisen arvoista kerrottavaa.

Tai kai minä valehtelen tässä. Kyllähän kaikki, mitä minä teen, on suunnattoman kiinnostavaa ja merkityksellistä. Äskeisellä viikollakin se harjoittelija, jonka entisiin amerikkaisiin työpaikkoihin soittelun suunnittelu huhtikuussa valmentujan juovutti vallan tunteella, aloitti kääntämisen. Ja punakynä suihkii. Kielikylpymme ovat vastakkaisilta mantereilta, mutta onneksi voin olla aina oikeassa esimiesasemaani vedoten.

Miksi koskaan ei ehdi mitään?

Ajan tapahtuminen on kummallinen ilmiö. Yhtä mahdoton ajatus kuin päätoimittajan Pallo. Itselläni on usein suuria vaikeuksia ymmärtää sitä, kuinka lukemattomista lähes olemattomista hetkistä, joista yksikään ei riitä yhtään minkään suorittamiseen, syntyy asioiden valmistumiseen kelvollinen kesto – samoin kuin avaruuskappaleet muodostuvat ulottuvuuksettomista pisteistä. Tarpeeksi tyhjää on täysi. Tämän muodottoman täyteyden hyväksikäyttö tulisi oppia, sen kokeminen siirtää aivojen tiedottomaan taka-alaan.

Minulla on liian monia määriteltyjä tehtäviä. Niitä ei ole edes asetettu kiireellisyysjärjestykseen. Tämä aiheuttaa edelleen ahdistusta. En osaa syventyä yhteenkään syventymistä vaativaan asiaan, kun puolenkymmentä muuta palloa roikkuu ilmassa. Lisäksi minulle ei ole kehittynyt vielä täyttä selvyyttä siitä, missä määrin minun on lupa käyttää omaa harkintakykyäni. Päätoimittaja sanoo vihaavansa sitä, kun joutuu käyttämään valtaa; minä vihaan – tai no, en vihaa, inhoan tai kammoan tai vierastan – vallan kohteena olemista. Nämä ominaisuudet tekevät esimies-alainen -suhteesta hankalahkon. Me Kaltiossa nojaamme pikemminkin taoismin kuin kungfutselaisuuden suuntaan. Virtaamme joissa luontevina puupalikoina.

***

Nyt on siis sunnuntai. Meillä on aina sunnuntai. Valmennuspäiväkirjassa on aina sunnuntai. Ja taas on sunnuntai, kelataan jokainen katu...

On sunnuntai, ilta, jälleen pikamasennuksen kourissa. Tunnen lehdestä ja sen hyvinvoinnista enemmän vastuuta kuin mitä "työelämävalmennus" ymmärtääkseni edellyttää. Ronald Reagan on kuollut. The Snow Show konkurssissa. Näyttelyiden avajaisia ympäri Suomea, tapahtumia, festivaaleja; paljon aiheita, ideoita ei yhtään. Tuskin yhtään. Minä en suostu ymmärtämään, ettei minun odotetakaan kaikkialla käyvän.

Ehkä yritän olla liian monta ihmistä yhtä aikaa. Ehkä en. Koskettamieni elämien määrä on jo nyt niin suuri, ja useimpia olen ainoastaan hipaissut. Jokaiseen jättänyt sormenjäljen; osan itsestäni. Peitän pian puolet maapallon pinta-alasta.

Tämä on paranoidi tunne, tiedän tämän. Näin ihmisen tajunta toimii, uskothan, paranoidein mekanismein. Tietynlaisen kokonaisvaltaisuusperiaatten pohjalta, ehkä. Gestalt-teoria. Yksityiskohdat vasta kokonaisuuden jälkeen.

Nämäkin asiat voi nähdä liittyvän toisiinsa ainoastaan paranoidisen tulkintamallin kautta – keskinäiset yhteydet eivät ole millään tavalla todellisia, pelkästään järjellisiä, yksilön itselleen rationaalisesti selittämiä. Vainoharhainen mieli on ainoa, jolle jokainen piste maailmassa on merkityksellisessä suhteessa maailman kaikkiin pisteisiin. Merkityksellisyyden takaa yksilön paranoidi tajunta tämän maailman keskipisteessä. Eli:

'KALTIO OLEN MINÄ!' julistaa yksin jätetty mies tyhjässä toimistossa. Hän on uudelleen syntynyt Ludvig neljästoista, hänen hiuksensa valuvat auringon loistona alas loivia hartioita. Ja autereessa leijuva valkoinen pöly on talkkia.

Muu maailma näyttäytyy tarkoituksellisena muutuessaan Kaltiolle tarpeelliseksi, lehdelle suhteelliseksi.

'KALTIO OLEN MINÄ!' julistaa katoamisensa omaan sekä itse luotuun fiktionaalisuuteensa ennalta näkevä ja sen vastaanottoa tyynesti odottava kruununsa kuopannut kuningas. Kuninkaan silmistä kasvaa, molemmista, pari identtisiä kaksosia, kallosta epämuodostuu paratiisin puutarhan portti.

***

Kun päätoimittaja lähti Nivalaan soittamaan oopperaa, valmennettava päätti pitää nenänvalkaisuviikon. Yksin pärjää selvinkin päin. Melkein onnistui, vasta perjantai-iltana ratkesi taas.
                                                                                                        Seuraava jakso >

                                                                                                       sisällysluettelo >>