Päätimme alkukesästä, että tehdäänpä syksyn Kaltiosta autoilunumero. Ajatus tuntui suorastaan jännittävältä, koska kulttuurilehden teemaksi autoilu on paheellinen. Vai tehtäisiinkö numero, jossa autoja vain halveksitaan? Mutta se haiskahtaisi omaankin nenään, kun autolla tulee liikuttua niin paljon.

Auto jakaa ihmiset kahteen luokkaan: yksiksi joilla on auto, ja toisiksi joilla ei ole. On siis autoilevia ja ei-autoilevia kansalaisia. Ei-autoilemisen joutuu selittämään erikseen, varsinkin jos autoilun esteenä ei ole rahan puute. Vaihtoehtoperhe saa lehtihaastattelussa tarkkaan kuvata, kuinka järjestää elämänsä ilman autoa. Ei-autoileminen on eräs sivullisuuden muoto. Ilman autoa katsot moottoritietä kuin uimataidoton kimaltelevaa jokea.

Lehden kanteen olisi voinut laittaa säihkyvän kuvan pornonpunaisesta Ferrarista. Mutta toisaalta Kalle Lampelan Trabant-tutkielma on eräänlainen Ferrarin poissaolo – automaailmasta tuskin löytyy parempaa anti-Ferraria kuin kuttaperkasta valmistettu Itä-Euroopan symboli, joka lopulta muuttui kokonaisen poliittisen järjestelmän romahduksen vertauskuvaksi. Rautaesirippu murtui, kun kymmenet tuhannet kaksitahtiset savukoneet puksuttivat kilvan kohti onnea ja vaurautta. Merkittävin ero järjestelmien välillä tuntui olevan se, että toisella puolella on paremmat autot. Niiden perässä sinne rynnättiin.

Tänä syksynä tuli kuluneeksi tasan sata vuotta siitä, kun ensimmäinen T-Ford työntyi ulos Henry Fordin perustaman tehtaan liukuhihnalta. Se oli uudenlaisen liikkumisen ja uuden teollisen aikakauden merkittävin yksittäinen tapahtuma. Sen jälkeen autoa on kirottu ja kiitetty – niin tässäkin lehdessä. Auto koskettaa.

Antti Leikas