Bändin keulakuva, vokalisti Mika Luttinen lupaa sylkeä tulta, mikäli hänelle vain hankitaan grilliöljyä. Kuvaukset ruiskukkapellolla eivät tule varmaan onnistumaan. Luttinen haluaa varmistaa, että haastattelupaikassa tarjoillaan alkoholia. Hän tilaa Bloody Maryn ja keskioluen.

Impaled Nazarene on ollut kasassa neljätoista vuotta eri kokoonpanoin. Ensimmäinen kokoonpano muodostui Oulussa vuonna 1990. Tyyli on rankka, heidän itsensä nuclear metaliksi kutsuma, ja ankaroituu koko ajan. Vokaalit on laulettu huomattavasti eri tavalla – jos joku haluaa sitä laulamiseksi kutsua – ja juuria löytyy muun muassa 1980-lukulaisesta punkista. Bändi on soittanut 30 maassa neljällä mantereella. Nyt se on pitkästä aikaa useamman vuoden jälkeen Oulussa soittamassa. Luttinen ei pidä siitä, että bändiä pidetään edelleen oululaisena – eihän heissä ole enää juuri mitään oululaista, kun kukaan ei asu enää pohjoisessa vaan pääkaupunkiseudulla.
 
Impaled Nazarenen sanoituksia, joista Luttinen on yksinomaan vastuussa, on tulkittu monin eri tavoin lukijasta riippuen. Jotkut näkevät niissä viittauksia satanismiin, jotkut äärioikeistolaisuuteen.
- Jokainen lukekoon lyriikkansa itse, hän itse toteaa.
Monet raskaamman musiikin kuuntelijat pitävät sanoituksia sarkastisina, valtakunnan laajalevikkisimmän sanomalehden kritiikissäkin on pidetty itsestäänselvyytenä, että Impaled Nazarene pilailee genren kustannuksella vetämällä yli. Fiksummat hoksaavat, totisemmin asiaan suhtautuvat ei. Näin ajattelevat monet bändin kuuntelijat niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Black metalille tyypillistä kuvastoa sanoituksista on kyllä helppo löytää, kuten kappaleessa We Are Satan Generation:

We are Satan's generation and we don't give a fuck / Virtues, values and innocence are long dead and gone / Infernal bllod runs in our veins / Alcohol and drugs is what we need and take / We need no stupid fucking conscience / Go get fucked if you are not one of the bestial ones

Impaled Nazarenea on usein pyydetty keskustelemaan ja kommentoimaan satanismia ja saatananpalvontaa käsitteleviin ohjelmiin. Bändi on kieltäytynyt, sillä heidän sanojaan olisi kuitenkin käytetty heitä itseään vastaan; he ovat alusta saakka olleet median pahoja, perkeleellisiä poikia. Impaled Nazarene ei olekaan juuri kommentoinut asiallisesti heille kuuluvaa vastuuta siitä, saako joku nuori heidän musiikistaan huonoja vaikutteita. He tekevät sitä, mikä heille on tärkeää. Vähän niin kuin taiteilijat, vaikkapa Teemu Mäki kissaa silpoessaan.

Ja toisaalta, kritisoitiinhan HIM:n Join Me -hittiäkin itsemurhaan yllyttämisestä siihen asti, kunnes laaja suosio ulkomailla vei arvostelijatkin hurmokseen. Ehkä Impaled Nazarene ei koskaan mediaa ärsyttämällä ja marginaalisella musiikillaan yllä samaan. 

Liekö sanoituksilla Luttiselle terapeuttinen merkitys, negatiivisen energian purkaminen kappaleisiin. Hän kertoo vuonna 2000 julkaistusta Nihil-levystä:
- Se on pelkkää pahan olon ja senhetkisen elämäntilanteen purkamista, henkistä ja fyysistä krapulaa. Levyltä ei löydy "satan shittiä", vaan se on helvetin todellisuuspohjainen, kertoo omasta elämästä. Impaled Nazarene järjesti aikoinaan faneilleen kilpailun siitä, mitä eräässä sangen epäselvästi lauletussa kohdassa sanotaan. Kesti pitkän tovin ennen kuin oikea vastaus tuli ulkomailta: "28 ja ei elämää".

Vokalistista on sanojensa mukaan tullut vanhemmuuttaan yhä kyynisempi, katkerampi ja vihaavampi. Hän sanoo olevansa sitä mieltä, että Impaled Nazarene "haluaa kristinuskon vittuun", erottaa kirkon ja valtion ja lopuksi tuhota kirkon. On silti vaikea saada selvää, onko hän tosissaan vai tahtooko vain ärsyttää ja provosoida kuulijaansa. Impaled Nazarenella on tietty maine ja tietynlaiset fanit, ja ylläpitääkseen suosiota heidän keskuudessaan tulee bändin käyttäytyä odotusten mukaisesti.
- Kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta, Luttinen vahvistaa.

Siviilissä Luttinen ei vaikuta samaan tapaan provosoivalta, vaikka väittääkin imagonsa olevan lähellä hänen todellista minäänsä. Luttinen puhuu kauniisti naisille – bändin lähipiiriä lukuun ottamatta – ja on kutsunut vanhempansa katsomaan Oulun keikkaa. Molemmat häärivät lavan takana maailmanmenoa ihmettelemässä. Sentencedin esiintyessä äiti poistuu kurkistamaan, kun "Vesku soittaa". Impaledin keikkaa varten vanhemmille on järjestetty hyvät paikat, jotta show'n näkee kunnolla.
- Käyn normaalissa päivätyössä, kuten muutkin. Osalla bändin jäsenistä on perhettä. Se on infoa, joka ei kuulu muille ihmisille.

Muuten Luttinen haluaa pitää vanhempansa erossa julkisuuskuvastaan. Hän alkoi kuunnella rankempaa musiikkia 13-vuotiaana, kun kuuli radiosta Venomin kappaleen. Kaikki muuttui kertaheitolla. - Elämänhaluisesta pojasta kasvoi yhteiskunnan halveksima hylkiö, Luttinen heittää.

1980-luvun alku oli hyvää aikaa hevimusiikille iron maideneineen ja judas priesteineen. Kaikki koulut olivat täynnä pitkätukkia, takkeihin töhritty lempibändien logoja. Luttinen lähti äärimmäisenä ihmisenä liikkeelle äärimmäisestä. Iron Maiden oli tuolloin hänelle soft rockia, liian kevyttä musiikkia. Musiikinkuuntelun myötä hän alkoi katsoa tietynlaisia elokuvia. Elokuvien katselun myötä tulivat kuvioon tietynlaiset kirjat. Hän kieltää muuttuneensa juurikaan, vaikka ehkä äärimmäisyys on hieman lieventynyt.
- Jossain vaiheessa alkaa katsoa muutakin kuin kauhua ja pornoa. Kauhu jää vähemmälle, pornon määrä lisääntyy.

Keikalla on aidon infernaalinen meininki. Pirunsarvia on pystyssä varmasti enemmän kuin varsinaisia Impaled Nazarenen aktiivisia kuuntelijoita, mutta tunnelma vie mennessään. Luttinen kirkuu mikkiin, musiikinalaa tuntemattomalle kaikki biisit ovat samankaltaista rytinää, ihmiset riehuvat täydessä salissa. Nuori tyttö kävelee ohi muiden taluttamana nenä verta vuotaen, lähempänä lavaa meno on rankkaa. Sali on kuin pätsi, maanpäällinen helvetti, ei siellä eteeriseen hyminään tai reippaaseen humppaankaan tottunut kovin kauaa kestä.

Luttinen kestää. Ajeltu pää yleisön takaa vilahdellen, hikisenä ja hurmoksissaan hän huutaa, että ainoa aito saatananpalvontajuoma on Tyrnävän hunajaviina.