Nämä ja monet samankaltaiset kysymykset nousevat esille, kun aloitan keskustelun tanssitaiteilija Pia Lindyn (s. 1968) kanssa. Tanssi ja tanssillisuus eivät ole hänestä kaukana. Ilman mitään ulkoisia merkkejä, ilman tutua, mustia trikoita tai luisen laihaa olemusta, tanssi (ja lavasäteily) on Pia Lindyssä tavallisten farkkujen ja sinisten lenkkitossujen sisällä. Mistä hän tulee ja millainen tanssitaiteilija hän on?

 Aktiivisena Pohjois-Karjalasta käsin

Joensuussa asuva ja sieltä suomalaisen tanssitaiteeseen vaikuttava Pia Lindy on opiskellut Hollannissa, Amsterdamissa, The School for New Dance Developmentissa vuosina 1991–95. Tässä oppilaitoksessa ovat eri aikoina opettaneet amerikkalaiset tanssijat ja koreografit kuten Simone Forti, Deborah Hay ja Steve Paxton. He olivat kaikki 1960-luvun alussa Merce Cunninghamin -studion vaikutuspiirissä. Tässä ympäristössä syntyi myös legendaarinen Judson Dance Theater, jonka alaisuudessa tehdyissä työpajoissa pohdittiin esittämistä, teosten kompositiota ja sisältöä, ei niinkään kehollista kieltä.

 Työpajoissa kehittyi myös tanssikokeilujen ja teosten teoreettinen ylöskirjaaminen. Samaan aikaan tanssitaide, musiikki, elokuva ja kirjallisuus alkoivat löytää keskinäisiä yhteistyömahdollisuuksia. Fluxus-ryhmä ja monialataiteilijat kuten säveltäjä, kuvataiteilija ja sienestäjä John Cage tai säveltäjä, laulaja ja koreografi Meredith Monk tekivät yhteistyötä Judson Dance Theaterissa uusia tanssin suuntia etsineiden kanssa. Pia Lindyn työskentely tanssijana on saanut vaikutteita näistä kokeiluista ja yhteistyötavoista.
– Koen tekijänä itseni ja työskentelyni ´sopivan´ Live Art -kontekstiin ja myös performanssin alueelle. Tekemissäni tanssiprojekteissa ja tanssiin liittyvässä ajattelussani on enemmän yhteyttä kuvataiteen, performanssin ja nykytaiteen historiaan kuin esimerkiksi tanssitaiteen historiaan. Silti minut voi hyvin yhdistää 1960-luvulla New Yorkissa käynnistyneeseen tanssin ja taiteen murrokseen.

 Keskustelu, kommunikaatio yhtenä tanssin lähtökohtana ei koske vain itse tanssia, vaan sen voi nähdä Pia Lindyn kohdalla myös tanssijan ammattikuvan ilmentymisenä. Hän sanoo vaikuttuneensa amerikkalaisen taidehistorioitsijan Grant Kesterin kysymyksestä: ´Mitä tapahtuu kun taiteilija paikantaa itsensä laajemmin kulttuuriselle ja poliittiselle kentälle?´
– Kesterin esittämää kysymystä voisi jatkaa: Miten tanssitaiteilijan rooli muuttuu jos (ja kun) taideteos tai teko ei ole esitys perinteisessä teatteritilassa tai siinä kontekstissa, jossa valtaosa taidetanssin esityksistä ja tapahtumista tapahtuu? Mitä, jos taideteos ei ole teos perinteisen muodon mukaan ollenkaan vaan esimerkiksi prosessinomainen jatkumo tai rakennettu tilanne tai tapahtuma, vaikka keskustelu?

 

  Joku kohta tanssii

 

Pia Lindyn tekemissä projekteissa ovat usein olleet peruslähtökohtina tanssitaiteen ja yhteiskunnan vuoropuhelu sekä tanssin vieminen arjen keskelle. Toiseksi lähtökohdaksi on muodostunut projektien pitkäkestoisuus, esimerkiksi Joku kohta tanssii -projekti sai alkunsa jo vuonna 2001. Pitkäkestoisissa projekteissaan Pia Lindy haluaa tehdä näkyväksi myös erilaisia tanssin toteutustapoja ja taiteeseen liittyviä pohdintojaan.
– Olen tehnyt Joku kohta tanssii -projektiin liittyviä liikehaastatteluja viimeiset kahdeksan vuotta. Olen kysynyt ihmisiltä heidän ajatuksiaan ja käsityksiään tanssista ja elämästä. Vastaukset esittämiini kysymyksiin olen pyytänyt liikkeinä – tansseina, jotka on videokuvattu. Kysymyksiin on vastannut värikäs joukko eri-ikäisiä naisia ja miehiä, pienissä ja suuremmissa kaupungeissa kaduilla, toreilla, kylän raitilla, puistoissa tai parkkipaikoilla. Videohaastatteluista on valmistunut tähän mennessä kaksitoista paikkakohtaista koostetta. Haastatteluja on tehty Helsingissä, Itä-Suomessa, Lapissa, Arenys de Maressa, Barcelonassa, Prahassa, Pietarissa, Arkangelissa, Solovetskissa ja New Yorkissa.

 Kolmastoista videoitu projekti on saanut nimekseen ´Joku kohta tanssii – Pyörähdys politiikkaa´ (2008). Tässä puheäänettömässä videokoosteessa nähdään, miten kansanedustajien ja muiden päättäjien puheissa ja liikkeissä tanssi argumentoituu ja paikantuu sekä millaisia ajatuksia ja kokemuksia heillä oli tanssista ja tanssistaan. Pia Lindy esittää kaikille mukana oleville kysymykset: Mikä liike sinulle tulee mieleen sanasta elämä? Mikä liike sinulle tulee mieleen sanasta tanssi? Minkä liikkeen tahtoisit minulle opettaa?

 Vastaajat laittavat itsensä likoon eri tavoin, ehkä innostuneimmin opettaessaan tahtomaansa liikettä. Kansanedustajat Paavo Arhinmäki ja Timo Soini opettavat jalkapallokulttuuriin liittyviä liikkeitä, Heidi Hautala joogatervehdyksen. Pia Lindy muuttuu näissä tilanteissa tanssitaiteilijaksi, joka toteuttaa kuuliaisesti eteen näytettyä koreografiaa. Videotallenteita katsoessani mieleeni tuli ajatus siitä, että kansanedustajat ja muut päättäjät ovat kuvatussa tilanteessa ammattinsa roolissa, koska sellaisina heitä haastateltiin.

 

  Kuka saa tanssia?

Yksi Pia Lindyn lähtökohta Joku kohta tanssii -projektissa on lähestyä tanssia ja kehollisuutta tutkimalla yksilön suhdetta kehoon, kehollisuuteen ja liikkumiseen. Kehosta on tullut monille yksi itsensä toisenlaiseksi muuttamisen paikka. Usein se tehdään noudattamalla ennalta valmiiksi kirjoitettuja sääntöjä, kuten esimerkiksi kuntosalilla. Tällaiseen kehollisuuteen yhdistyy tänä aikana yleisesti hyväksytty motivaatio muuttaa itseään ulkoisesti. Saattaa kuitenkin olla, että suhde kehoon ja sen liikkuvuuteen ei muutu mitenkään. Kehon luonnollinen liike on osa olemassaoloa, yhtälailla kuin tanssi on. Mutta onko tanssi kaikkien tavoitettavissa?
– Ajattelen, että meillä kaikilla on lupa tanssia. Kuitenkin hyvin monet ihanteet, asenteet ja säännöt vaikuttavat siihen, kuka saa tehdä “kehollaan jotakin´. Visuaalisen kulttuurin omaksumiseen liittyy usein sen aistiminen silmien kautta. Tärkeämpää on se, miltä se näyttää, kuin se, miltä se tuntuu. Tanssitunnilla opitaan edelleenkin monesti tekemään liikesarjoja peilin edessä. Kun peili otetaan pois, myös “tanssi on poissa´, koska se tapahtui ennemmin peilissä kuin oman kokemisen kautta.
 – Minua kiinnostaa kysyä myös, miten paljon esimerkiksi 11–18-vuotiaat voivat käyttää tanssituntiaikaa oman liikemateriaalin tuottamiseen. Tuetaanko tunneilla spontaania liikkeellisyyttä ja niiden kautta syntyvää kinesteettistä (tanssillista) ajattelua?
– Joku kohta tanssii -keskusteluissa on tullut esille, miten jonkun lapsuudessa laukaisema kommentti, kuten esimerkiksi “Tuossa se sahapukki taas kompuroi´, vaikuttaa siihen, miten asennoituu tanssiin myöhemmin. Tanssitaiteen puolella elää yhä vankasti oletus, että jos et ole aloittanut tanssia alle 7-vuotiaana, et saa sitä koskaan enää aloittaakaan. Kuitenkin monet aloittavat vasta aikuisiän kynnyksellä tai aikuisinakin. ´Kaikki saavat tanssia´ on mielestäni samanlainen paradoksi kuin se, että Suomessa vallitsee tasa-arvo sukupuolten, eri ryhmien, kansallisuuksien ym. välillä.
 – Tanssitaiteilijana olen kiinnostunut myös etsimään vastauksia tanssimisen oikeutukseen kysymällä minkälaisia kehollisia dialogeja yhteiskuntamme tällä hetkellä vahvistaa? Minkälaisia kehollisia dialogeja tiedostamme? Mitä olemassaolomme puolia tanssin kautta saamamme kokemukset vahvistavat?

 

 Raaka – RAW

 
Prosessinomainen työskentely, improvisaatio ja teosmateriaalin etsiminen arkipäivästä ovat kaikki Pia Lindyn työskentelytapoja. Minusta vaikuttaa siltä, että hän rakastaa isoja haasteita. ´Raaka – RAW´ -esityksen tiedotteessa todetaan muun muassa näin: ´Lähtökysymyksiä ja -teemoja ovat Hierakia/t, vastakkainasettelut, väkivalta ja hiljaisuus. [...] Miten tiedon, tietämisen, sanotun ja sanomattoman dynamiikat sulautuvat usein yhteiseksi jaetuksi hiljaisuudeksi. Milloin hiljaisuus on väkivaltaa?´
 Voiko tällaista esittää tanssin keinoin? Nähtyäni ´Raaka – RAW´ -esityksen ensimmäisen version, tulin vaikuttuneeksi ja vakuuttuneeksi siitä, että tanssilla voi ilmaista kaiken sen mitä tiedotteessa sanottiin. Esitys oli sekä emotionaalisesti että liikemateriaaliltaan vaikuttava.
– Minusta on tärkeää pohtia tanssia ja taidetta aina suhteessa koko yhteiskuntaan, joka tarkoittaa minulle joko paikallista, valtakunnallista tai globaalia rakennetta. Tärkeää on myös se, että taiteilijat pohtivat näitä kysymyksiä. Näihin kysymyksiin liittyy olennaisena osana vuorovaikutus erilaisten ihmisten kanssa. Keho ja liike voivat kertoa inhimillisyydestä, sellaisesta yleismaailmallisesta kokemuksesta jonka voi tunnistaa oman kokemuksen kautta.
 Näin tapahtui prosessissa olevan ´Raaka – RAW´ ensimmäisen version aikana. Esityksen ensi-ilta on Helsingissä, Ateneum-salissa 20.11.2008.

 Tanssi saa alkunsa siitä elämästä, jota tanssija elää. Pia Lindyn työ festivaalijärjestäjänä, monien työryhmien jäsenenä, tanssiprojektien ja soolotanssiteosten toteuttajana, opetustyön, apurahataiteilijakausien ja henkilökohtaisen elämän välillä eivät erottaudu voimakkaasti toisistaan. Tekemisen luonnetta on kuitenkin pohdittava yhä uudelleen.
– Tanssitaiteilijana toiveenani on ollut löytää tanssia arjen keskeltä, tuoda sitä esille erilaisiin ympäristöihin. Olen halunnut saada aikaan tällä tanssillista vaikutusta, kehon ja kehollisuuden pohdiskelua ja keskustelua siitä. Kuka tai mikä määrittää minun kehoani tai kehollisuuttani? Mitkä ihanteet, säännöt, arvomaailmat ja niin edelleen? Mikä on normaali tai terve, kuka sen määrää ja määrittelee? Mitä, kenen tanssia, halutaan nähdä?
 Lindyn sooloesitykset ovat suuremmassa määrin hänen henkilökohtaisia kannanottojaan. Vaikka sooloteoksetkin syntyvät tarpeesta jakaa ja osallistua yhteiskunnalliseen vuoropuheluun, ne ovat luonteeltaan yksityisempiä.
– Koen voivani olla näissä esityksissä kriittisempi tai kiukkuisempi ja voin tuoda esille myös enemmän omaan henkilökohtaiseen maailmassa olemiseen liittyviä asioita ja kokemuksiani siitä.

 
 Vuosien mittaan Pia Lindyn taiteellisessa työssä tärkeiksi asioiksi ovat nousseet prosessit ja prosessien tiedostaminen, valinnan tekeminen ja sitoutuminen. Voiko tiedostamatta sitoutua vai onko sitoutuminen aina valinta? Mitä tanssitaiteilija valitsee? Mitä yleisö tai osallistujat valitsevat?

 

 

  Joku kohta tanssii -projektien videokuvaajina ovat olleet mediataiteilija Hanna Haaslahti(2001), videotaiteilija Sari Antikainen (2002–2003) ja esitystaiteilija Sini Haapalinna (2002–2007).

Kansanedustaja Tero Rönni vastaamassa kysymykseen “Mikä liike sinulle tulee mieleen sanasta elämä?´.