Avainta Kalervo Palsan maailmaan ei ole helppo löytää. Palsa on älykäs keskustelija, ja hänellä on paljon tietoa. Hänen rehellisyytensä saattaa jopa järkyttää kuulijaa. Mutta Palsa aukeaa moneen suuntaan: tuskin yhdestäkään muusta Lapin taiteilijasta on provinsiaalisuus niin kaukana kuin Palsasta.
Jos avaimia Palsan maailmaan rupeaa etsimään, niitä on siis etsittävä useita; ja jo etsiessä on myönnettävä, ettei yksikään jäännöksettä sovi. Mutta taidetta Palsa tekee: omaa kuvaansa piirtää, päivä päivältä ja vahvoin vedoin. Ja näköinenkin tuosta kuvasta tulee: katsojan näköinen. Ei ole ihme, etteivät kaikki Palsasta pidä.
Keinot
Mutta ne Palsan valtakunnan avaimet. Niitähän minä läksin etsimään. Yhden helyn imbesillitkin ymmärtää heittää suoralta kädeltä pois. Kansan ja kriitikoiden reaktiot eivät Palsaa kiinnosta, niillä ei ole hänen taiteensa kanssa mitään tekemistä.
Joutavalta tuntuu myös arvelu, että Palsa haluaisi kiinnittyä johonkin nimenomaiseen traditioon tai tekemisen tapaan. Hän hioo keinoja ja kokeilee, toistelee samoja teemoja, varioi. Öljyväritöiden ja akvarellien rinnalla on lyijykynäpiirroksia, sarjakuvia ja monenlaisista materiaaleista tehtyjä veistoksia. Tekniikka vaihtelee, mutta temppuilijan verta Palsassa ei ole pisaraakaan. Keinot ovat tärkeitä, mutta ne pysyvät pelkkinä keinoina.
Kittilä
Entä Kittilä? Leveä raitti, jonka molemmin puolin seisovat murheelliset talot? Humalaiset huudot lauantaina aamupäivällä, työttömät nuoret koko kelkkahaalarikansa? Ja ruskeaksipaahtuneet jupit bemareissaan suksilaatikot katolla? Kirkonkellojen kumu?
Tietenkin. Tietenkin Kittilän talvi on syvä ja kevätaurinko kirkas. Tietenkin Kittilässä naidaan salaa ja itketään salaa. Laestadiuksen jäljet ovat kohmeiset ja kovat: sama maaperä joka siitti Mukan ja Reidarin on siittänyt myös Palsan.
Ja tietenkin ihmiset kuolevat, Kittilässäkin.
Nimiä
Mutta on myös muuta. On Otto Dix, saksalainen nuorukainen, joka lähti sotimaan maansa puolesta, mutta joka törmäsi lajitovereidensa silvottuihin ruumiisiin ja maalasi ne. On van Gogh, Picasso ja Andy Warhol. Monenlaisia kuvia: antiikista pop-taiteeseen.
Ja kirjat. Dostojevski tunsi tien moneen paikkaan – myös Kalervo Palsan sielun ydinalueille. Yukio Mishima oli Palsasta "Dostojevskin veroinen": hän tappoi itsensä 45-vuotiaana. Lermontovin Aikamme sankaria Palsa ei uskalla lukea krapulassa. Lermontov kuoli kahdenkymmenenkuuden ikäisenä. Coleridgen runoteos "The Rime of the Ancient Mariner" inspiroi Palsan tekemään sarjakuvan "Paluu". Jesenin, Majakovski, Vysotski... Varastossa taulupinon päällä makaa Hubert Selby Jr:n Pääteasema Brooklyn.
Kirjallisuuden ja kuvataiteen ohella Palsa tuntee elokuvaa. Elokuvaa? Kittilässä? – Palsalla on videot, Ylärillä laatuelokuviakin, ja Palsa matkustaa. Kurosawan Ranin hän näki ensikertaa New Yorkissa.
"Minulle tuli Amerikan-kuume", Palsa naureskelee kertoessaan kuusiviikkoisesta USA:n matkastaan. Hän kertoo mustasta miehestä, joka lapsi sylissään kerjäsi dollaria. "Siellä on kauheat elinolosuhteet, osa ihmisistä on kerta kaikkiaan pudonnut, niillä on nälkä". Ja: "New York on ihanan kaupunki. Kauhea".
Kuolema
Kun katson seinällä herttaisesti hymyileviä Leniniä ja Stalinia samalla kun kuuntelen Palsan puhetta isästään, joka virui aikanaan Hennalan vankileirillä, ajattelen löytäväni kyllä avaimia, jotka jotenkuten sopivat lukkoon; mutta ne eivät avaa sitä. Lattialla viruu kolmekymmentä vuotta sitten murhattu mies.
Palsaan vaikuttaneista naisista ykkönen on Laya Raki. Hyvä lähdeteos niille, joita Laya Raki kiinnostaa, on "Miesten kesken" n:o 2 vuodelta 1951. Lähteeksi kelpaavat myös jotkut Palsan tauluista. Laya oli kaunis nainen, mutta onko hän enää? Elääkö hän?
Kun keskustelee Kalervo Palsan kanssa, puhe kiertyy useita teitä kuolemaan. Kuolema kiehtoo Kallea niin, taiteessa, kirjallisuudessa, menneisyydessä, nykyisyydessä kuin tulevaisuudessakin. Palsa näyttää kuvia Mishimasta: lapsena äidin sylissä, nuorukaisena valkoisella hangella, sotilaana miekka kädessä. "En mie kuolemaa pelkää. Se tulee, kun tulee. Tai... ehkei vielä..."
Tulevaisuus
Kalervo Palsa on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä, enimmäkseen Helsingissä. Lähiaikoina hän aikoo pitää näyttelyn Pelinillä. Siellä on paljon Palsan uusia töitä, mm. "Kardinaali" ja "Pikku riiviö".
Palsa kysyy mielipidettäni "Kardinaalista" – vereslihaisesta, limaisesta jättiläispeniksestä, jonka katsominen tekee huonon olon. Onko se sairas? Vastaan, että on, "Kardinaali" on hyvä teos. – Myös "Pikku riiviön" ilkeät silmät seuraavat minua yhä.
Palsalla on näyttelyn lisäksi muitakin suunnitelmia. Hän aikoo tarjota sarjakuvakirjaansa julkaistavaksi. Mutta kuka sen uskaltaa julkaista? Selailen Palsan huolellisesti tekemiä, perversesjä kuvia, ja arvelen, ettei luultavasti kukaan.
Lähdin etsimään avaimia Kalervo Palsan maailmaan. Palsan ainoa asuinhuone on kaaoksena: värejä, tauluja, luonnoksia ja laatikollinen hyvin kirjoitettuja päiväkirjoja. Tie on auraamaton. Kun poistun, isäntä jää sovittamaan avaimia lukkoon.
Juhani Salmi
Kaltio 2/1987
