He-hei!

Iloista hyppelehtimistä tanssiaskelin, avointa ystävyyttä ja lämpimän auringonpaisteen alla ikuisesti kukoistava, vihreiden kukkuloiden high-tech-ekobio -autuus on teletappien maailma. Televisiossa tottakai. Tule sinäkin! Pirteänä tasan kahdeksalta, joka lauantaiaamu Ylen ykkösellä ja yhteensä kahdessakymmenessä maassa aina Etelä-Koreaa myöten, etelänaapurin Teletupsud-ohjelmaa unohtamatta.

Tai ehkä - ei vähiten ajankohdasta johtuen - sinulle sopii paremmin Internetin ajaton vaihtoehtotodellisuus, jossa nuo ärsyttävän tekopirteät, kestohymyilevät naurupäät ovat kokeneet muodonmuutoksen ja vetävät viinaa ja piikittävät huumeita suoneen siinä kuin oikean maailman ihmisetkin? Ja jos senkään näkeminen ei riitä, pääset itse tähtäilemään tuliaseella ja ampumaan viherkukkuloiden takaa kurkistelevia teletappeja kuoliaaksi!

ISOHALI! vai niskalaukaus?

Teletappien faniyhteisöt ovat luoneet nettiin antoisia ja mielenkiintoisia palveluita, joissa on paljon lisä- ja taustatietoja ohjelmasta sekä erilaisia pelejä, kertomuksia, äänestyksiä, kyselyitä ja mm. tarhaikäisten piirrustuksia. Yksi mainitsemisen arvoinen niistä on Oliverin sivusto. Poika on nyt jo 4-vuotias, mutta kun sivujen teko alkoi kaksi vuotta sitten, niin äiti lienee auttanut toteutuksessa.

Pseudotieteiksi ja X-files- tyyliseksi UFO- ja hallitusparanoiaksi taaperoiden TV-ohjelman muuttaneet nuoret ovat oma lukunsa. Moose Industries 2000:n - jonkun Lontoossa hengaavan pojan siis - sivuilla Dr. Moose käy läpi kaikki hahmot yksitellen, kukkuloilla kasvavia kukkia unohtamatta, ja on analysoinut teletappien teknologiaa, geneettisiä taustoja ja talon (TubbyTronic SuperDome) yksityiskohtaisesti kuvittaen.

Hurjinta antia netistä on kuitenkin suorien vastareaktioiden päällekäyvä massa. Hienoimman niminen ja yksinkertaisin niistä on TURD - Teletubby Urban Resistance Dept. Sen tavoite on palauttaa netin vapaus, eli taata ettei satunnaisesti surffailevien tarvitse pelätä törmäämistä teletappisivuille.

Amerikan psykon kirjoittajana tunnetuksi tullut Bret Easton Ellis olisi tyytyväinen teletappien - joita hän kuvaa kuin jostain Huxleyn, Orwellin tai Gibsonin tulevaisuusangsteista tulleiksi lastenohjelman satiireiksi - kadotessa tyystin. Sesame Streetin hullua anarkiaa ja kapinallista kitararokkia kaivaten hän kammoksuu lasten uusien suosikkien LSD-happoista, iloista ja onnellista elämää teknoparatiisissa kirjoituksessaan 'Why The Teletubbies Are Evil'.

Primitiivisimmät anti-Teletapit tyytyvät keksimään hahmoille uudet, pissa-ja kakkahumoristiset tai väkivaltaan ja/tai (huume)rikollisuuteen viittaavat nimet ja harrastukset ja esittelemään niitä tekstin ja kuvien voimalla. Tähän kategoriaan kuuluu myös Suomessa joulun alla kunnostautuneet radio Mafian Alivaltiosihteerit suorasukaisella Keletapit! puffillaan. Reilun kaksi minuuttia kestävässä äänitallenteessa, Keletapit! Svittu-Nääs!, ..ttu!, Kele! ja Tana! ryyppäävät, uhoavat ja tappelevat perisuomalaiseen tapaan. "Kaukana jossain on kapakan mäki - siellä rähjää keletappiväki!"

Internetissä tyylipuhtaasti "SATAN!" huudolla otsikoitu Teletapit ovat saatanan lapsia -sivu on brutaaliuden huippu. Sen tekijä on nähnyt melkoisesti vaivaa todistaakseen huutomerkkipainotteisin kirjoituksin ja kymmenin kuvin, kuinka näennäisesti viattomat hahmot ovat todellisuudessa pakanoita ja natseja, robotti-imurinsa Nuu-Nuu kuoleman enkeli ja että soundtrack-CD aiheuttaa peruuttamattomia aivovaurioita. Ei ihme, että BBC päätyi uhkakirjeen voimalla kieltämään kaiken ohjelman kuva- ja äänimateriaalin luvattoman käytön. Tämä teos on kuitenkin tuore ja seurausta aivan muusta kuin itse ohjelmasta: Saatanan ja teletappien yhdistäminen on selvää irvailua ohjelman julkisuuteen nostaneelle kristitylle saarnamiehelle.

Tiivi-Taavin Sexgate: Saarnamies pelottelee katsojien vanhempia, mutta gay-aktiivit nostavat juhlakaluksi!

Alakulttuureissa Teletappi-ilmiö on elänyt eri muodoissa jo vuosia, mutta valtamedia nosti sen esille nyt helmikuussa 1999 aivan eri tasolle ja niin jutut levisivät kahvipöytiin.

Kohu käynnistyi, kun jenkkipastori ja kulttuurikriitikko Jerry Falwell sai vihiä Tiivi-Taavin epämääräisestä seksuaalisuudesta. Hän julkaisi helmikuun National Liberty Journalissaan varoituksen pienten lasten vanhemmille ohjelman homosanomasta. Pian asia uutisoitiin CNN:llä ja maailman lehdissä. Onnistuiko tulisieluinen vanhoilliskristitty siinä, mistä Internetissä demoneja manaavat vain haaveilivat? Nyt pahimman aallon mentyä on hyvä katsoa hieman taakse jutun syntyyn ja kenties oppia näin jotain, itse ohjelman ohella myös yleisesti median toiminnasta.

Vitsinä Tiivi-Taavin homouteen Washington Postissa vihjannut Michael Colton kertoo jutun jujun olleen, ettei ajatus homoudesta tai seksuaalisuudesta ylipäätään tunnu kirjoittajan mielestä mahdolliselta lapsekkaan idyllisessä Teletappimaassa. Vuotuiseen in/out-listaan, kyllästyttäneen lesbopari Ellen DeGeneresin ja Anne Hechen vastapainoksi, Tiivi-Taavin laittanut Colton sanoo saarnamies Falwellin tukeneen väitteitään nimenomaan Washington Postin perusteella. Salon-lehti, jossa Colton tunnustaa tekonsa, kirjoitti camp-ikoniksi nostetun Tiivi-Taavin homofaneista jo vuoden 1997 lopulla.

Suomessa Seksuaalinen tasa-arvo ry:n puheenjohtaja Jeppe Hansen on samoilla linjoilla ja pitää Helsingin Sanomien NYT-liitteen haastattelussa Falwellin väitteitä naurettavina. Teletapit ja lasten tv- tai piirroshahmot ovat Hansenin mukaan lähinnä sukupuolettomia. Aikuisten ohjelmissa homoja sen sijaan näkyy, mutta valitettavan stereotyyppisinä. Toisaalta lastenkin suosimista sarjakuvahahmoista, Batmanistä aina Asterixia ja Muumeja myöten, on helppo nähdä viittauksia mihin haluaa - jos haluaa.

Vaikka seksuaalisen tasa-arvon ja muun vapautumisen puolestapuhujat ja puuhaajat nauravatkin Falwellin homofobialle, osa heistä ottaa täyden hyödyn irti nousseesta julkisuudesta. Yksi heistä, The Village Voiceen kirjoittava Michael Musto hurraa ja kiittää pastoria Tiivi-Taavin esilletuonnista. Hänen mielestään kyseinen lasten TV-hahmo vie tärkeää viestiä rajoja rikkovalla käyttäytymisellään. Tämä aiemmin Entertainment Weeklyssä julkaistu näkemys nostettiin loppuvuodesta 1998 TV Guideen kiinnittäen ilmeisesti myös Falwellin huomion.

San Fransiscon kesäkuisen Gay Priden järjestäjät suunnittelevat Tiivi-Taavista jättitapahtuman vetohahmoa. Sikäläinen Gilbert Baker, joka gay-piireissä tunnetaan nimellä Betsy Ross ja ennen kaikkea liikettä symboloivan sateenkaarilipun luonnista, kertoo San Fransisco Chroniclen mukaan lehdistötiedotteessaan ironisesti Tiivi-Taavin olevan tärkeä roolimalli, tahtomattaan sankari, ja kuinka lesbojen, homojen, biseksuaalien ja transgenderistien yhteisö osaa löytää seksuaalista diversiteettiä edistävät piirteet kaikesta ja on valmis suojelemaan tv- ja sarjakuvahahmoja diskriminaatiolta.

Radikaalista politiikasta tunnetussa Kalifornian Berkeleyssä Tiivi-Taavilla ei pitäisi olla huolta, kun kaupunginvaltuusto on rientämässä sen tueksi. Samoin myös Los Angelesin puolella Länsi-Hollywoodin pormestari puolustaa viatonta lastensankaria kristityn pastorin vihaa vastaan. Saataisiinkohan purppurasta, pehmeästä, pulleasta, kömpelöstä, matala-äänisestä, ketkuttelevasta käsilaukunkantaja-, hamefetisisti-, feminiinipojasta vielä vaaliteemaa muuten niin kuivaan keskusteluun Suomessa villin lännen malliin?

Eduskunnassa on itse asiassa ollut keskustelua aiheesta. Ylen TV1:n lastenohjelmayksikön johtaja kertoo huvittuneena Peili-lehden haastattelussa seuraavasti: "Koska sarja on synnyinmaassaa reivareiden ja muiden alakulttuurien suosiossa, mietimme sen hankkimista pitkään, sillä emme halua lastenohjelmille negatiivista julkisuutta. Pidimme kuitenkin pienimpiä katsojia niin tärkeinä, että halusimme tarjota heille oman televisiosarjan - siitäkin huolimatta, että Sulo Aittoniemi pani pystyyn eduskuntakyselyn "turmeltuneen" lastenohjelman tuomisesta Suomeen."

Itse ohjelmasta ja sen kuluttajista

Teletappien homoskandaalin, sarjaa juhlivien iloisten nuorten, vastahankaisten rähjäysmuunnosten ja kaiken muun oheishälyn alla ovat tietyt kovat faktat: kyseinen Ragdollin BBC:lle luoma sarja on ensimmäinen selkeästi jopa alle 1-vuotialle suunnattu televisio-ohjelma. Ohjelma on hyvin suosittu koko kohderyhmässään, siis n. 1-4v. ikäisten joukossa. Tuskin voi liikaa korostaa sitä tosiseikkaa, etteivät milloinkaan aiemmin näin nuoret ja kehityksensä kannalta erittäin kriittisessä vaiheessa olevat vauvat ja pienet lapset ole olleet samalla tavalla kiinni TV:n mediatodellisuudessa kuin nyt. Näin nuorten mediakulttuuria tunnetaan hyvin vähän.

Sisältö perustuu toistoon

Suomessa taaperoikäisten TV-katselua tutkinut Outi Freese rajaa alle yksivuotiaat pois katseluryhmästä, sillä heillä ei ole intensiiviseen seuraamisen vaadittavia kognitiivisia valmiuksia. Freese toteaa kuitenkin alle 4-vuotiaiden kykenevän keskittymään tähän, ei kerronnan ja tarinan vaan toiston varaan rakennettuun ohjelmaan. Sarja on kyllä saanut huomattavaa katsojakuntaa ja kulttistatusta myös vanhemmissa ikäryhmissä - toisaalta alle vuodenkin ikäiset saattavat katsoa sitä.

Raadollinen syy siihen, miksi vanhemmat käytännössä mielellään antavat lastensa katsoa aamuohjelmia, on se 20 minuutin autuas rauha jonka Teletapit heille suovat. Kun ohjelmassa ei taatusti ole koskaan väkivaltaa, rumia sanoja, pahoja ääniä vaan päinvastoin mukavaa musiikkia, iloa, hauskoja kommelluksia, luonnon ja maailman ihmeiden ihastelua ja halailua, niin ihan oikeasti: mitä pahaa siinä voi olla? Hullun pastorin ja psykon kirjailijan vastaukset tähän olemme jo saaneet: homoutta! ja Orwellin / Huxleyn / Gibsonin totalitarismiangstia!

Pöh. Katsokaa itse.

Kaikki neljä eri Teletappia ovat erilaisia yksilöitä. Ehkeivät heidän kasvonpiirteensä ja jotkut muut ulkonäölliset seikat korosta erilaisuutta, mutta kirkkaiden värien kautta he ovat selkeästi vauvallekin identifioitavissa. Pintaa syvemmälle näkevä huomaa heti, kuinka persoonallisia ja uniikkeja kaikki hahmot omalla tavallaan ovat. Eikö tämä ole juuri sitä vastapainoa, mitä pinnallisen ja ulkonäön kautta avautuvan sankarit-ovat-komeita-ja-rosvot-näyttävät-ilkeiltä Hollywood tuotantojen dominoimassa maailmassa kaivataan? Tosin Teletapeissa ei ole niitä ilkeitä.

Seksuaalisuutta ohjelmassa ei ole, mutta senkin kautta hahmot ovat - niin äänten, antennisymbolien kuin käyttäytymisenkin kautta - identifioitavissa. Genderistisessä mielessäkään asioita kun ei tehdä liian ilmiselviksi, vähiten lokeroitaviksi, vaan esitetään useita, osin ristiriitaisia malleja. Toivottavasti Falwell ei ole tehnyt liian suurta vahinkoa nostattaessaan vanhemmissa primitiivisiä pelkoreaktioita kaikkea kuvitellusta, perinteisistä kaksijakoisista sukupuolimalleista poikkeavaa vastaan. Tiivi-Taavi feminiinisyydessään ja koko Teletapit on eheän moninaisine identiteettirakenteineen kiinnostavaa katsottavaa, jonka ainakin monet vapaamieliset uskovat olevan hyväksi lasten maailmankuvan kehitykselle.

Maailmaa, Teletappimaata, ei ohjelmassa selitetä liikaa, vaikka siitä joillain fanisivuilla on monenlaisia spekulatiivisia spesifikaatioita. Ympäristö esitetään lähinnä jännittävänä ja kiehtovana. Siihen suhtaudutaan uteliaisuudella, ja esimerkiksi maasta kasvavan puun vuosikierron seuraamista, lehtien tuloa, kellastumista ja tippumista, uskalletaan riemuita kunnioittaen. Ympäristö on tosin luotu osin keinotekoisesti lavasteita ja digitaalisen median keinoja hyödyntäen, mutta piirroksia ja abstraktioitahan lastenkirjoissa ja -teatterissakin käytetään eikä niitä ole kukaan kieltämässä. Tekijät itse korostavat, että ohjelma sentään kuvataan ulkosalla oikealla ruohikolla, jonne talo ja vakioelementit on rakennettu.

BBC on tuottanut ohjelman education-otsikon alla, siis kasvattamaan ja sivistämään. Teletapit puuhaavat etenkin jaksojen alkuminuuteilla usein teknisten laitteiden kanssa, ja sarjan tekijät kertovatkin totuttamisen yhä teknistyvään ympäristöön olevan yksi opetustavoitteista. Video-osioissa on käyty läpi ainakin lukemisen, laskemisen, piirtämisen ja kai musiikinkin alkeita, mutta aina toisten hieman vanhempien lasten kautta aikuisten opastaessa. Eikä opetusvideoilla toistosta huolimatta kyllästytetä liikaa, vaan itse hahmojen harmitonta leikkimistä on aina tarpeeksi pitämään mieli vireänä. Musiikkikin on suunniteltu herättämään kysymyksiä lasten mielissä, ei passivoimaan. 

Olemmeko siis pelastetut, kun 20 vuoden päästä paras sotimiseen kelpaava ikäpolvi on globaalisti omaksunut pian syntymänsä jälkeen rauhan, ilon ja ystävyyden periaatteet ja käytännöt, sekä nähnyt elävänä silmiensä edessä Teletappimaassa mikä paratiisi edistyksellisen biotekniikan, saumattoman langattoman multimediaviestinnän ja seksuaalisen vapautumisen kautta?

Kunhan vain Microsoft saa ActiMates -tuoteperheeseen kuuluvat Interaktiiviset Teletapit valmiiksi ja Nokia ja Sonera hoksaavat tuotteistaa multimediaaliset kolmannen sukupolven laajakaistaiset matkaviestimet ja niiden lisäarvopalvelut käyttäjäystävällisen, DigiTV:stä tutun nuken muotoon .

Ja jokaisessa kodissa on vanukas- ja hymyleipäkone. Eikä kenenkään tarvi siivota kun on robotti-imuri. Ja aurinko paistaa aina. Eivätkä lapset kiukuttele. Ainakaan kun ovat teletappeja.