Tarinat yliluonnollisista tapahtumista ja kokemuksista tuntuvat aina kiehtoneen ihmisiä ja vielä nykyäänkin erilaiset kummitustarinat elävät, joskin hieman muuttuneessa muodossa. Ennen television ja muun masaviihteen aikakautta suullinen perinne kummitusjuttuineen ja muine tarinoineen palveli ihmisten viihteennälkää ja oli hyvää ajanvietettä vaikkapa pimeinä talvi-iltoina, kun ei ollut parempaakaan tekemistä ajankuluksi. Pimeässä tuvassa kerrottu kummitusjuttu kutitteli mukavasi selkäpiitä ja tunnelma nousi sitä mukaa kun uusia juttuja kerrottiin.

Tarinat aarteista, rosvoista, kummituksista ja muista henkiolennoista ovat yleistä kansanperinnettä. Jos jotakin ilmiötä ei osattu selittää jokapäiväisen kokemusmaailman puitteissa, on luonnollista, että turvauduttiin yliluonnolliseen selitysmalliin. Eläinten outo käyttäytyminen tai hahmot, joita ei osattu tunnistaa, selitettiin henkimaailman pohjalta. Usein tarinat aarteista voidaan yhdistää muinaisjäännöksiin. Tämä selittynee sillä, että monet esihistorialliset haudat sisältävät koruja ja muita metalliesineitäósiis aarteen. Ihmisten vilkas ja luova mielikuvitus voikin sitten lisätä tarpeelliset yksityiskohdat tarinan tävtteeksi.

Tieteellisiä selityksiä

Viime vuosikymmeninä tiede on pyrkinyt löytämään yliluonnollisille ilmiöille tieteellisen selityksen. On esitetty sekä psykologisia että luonnontieteellisiä selityksiä. Monet havainnot aaveista ja kummituksista saavat selityksen tarkasteltaessa ihmisen psykologiaa: hieman epämääräiset havainto-olosuhteet yhdessä laukkaavan mielikuvituksen kanssa riittänevät useimmiten selitykseksi. Varsinkaan hämärässä ihmisen silmä ei pysty erottamaan kaikkea tarkasti, ja se mikä on epäselvää, sen aivot täydentävät, mutta useinkaan tulkinta ei ainakaan heti osu oikeaan. Virhehavainnoista varmaan lähes jokaisella riittää omakohtaisia esimerkkejä ó tosin harvemmin ehkä on kyse kummituksiksi tulkituista näyistä.

Nykyään tiede osaa selittää esimerkiksi virvatulet aivan tavalliseksi luonnonilmiöiksi: virvatulet ovatkin mesisienen rihmastoa, joka tuottaa valoa fosforesenssin avulla. Metaanikaasun palaminen taas voi selittää monet aavenäyt esimerkiksi hautausmaalla. Metaania näet syntyy, kun bakteerit hajottavat eloperäistä ainetta hapettomissa oloissa.

Paltusmäen aarre

Pyhäjoen Yppärissä, valtatie 8:n varrella sijaitseva Paltusmäki on monien tarinoiden kohteena. Tie kulkee aivan keskeltä mäkeä ja tietä tehtäessä mäkeä on madallettu. Mäellä on myös soranottopaikka, joka on tuhonnut osan Paltusmäkeä. Mitään muinaisjäännökseen viittaavaa paikalla ei ainakaan enää ole havaittavissa. Jos sellainen on joskus ollut, se on nykyään hävinnyt aktiivisen maankäytön seurauksena. Myöskään mitään luolaa tai siihen verrattavaa ei Paltusmäellä ole.

Paltusmäkeen liittyvistä tarinoista on useampia variaatioita ó ja tietysti tarinat saattavat hieman vaihdella kertojan mukaan. Tarinat ovat myös muuttuneet ajan mukana. Yksinkertaisimman version mukaan Paltusmäellä on luola, johon on kätkettynä aarre. Lisää paikallisväriä tarina saa, kun edelliseen lisätään tieto, että kyseisessä luolassa on oleillut rosvojoukko, joka on pitänyt sitä myös ryöstämänsä saaliin kätköpaikkana. Lisävivahteita tarinaan tuo tieto, että eläimet, erityisesti hevoset, ovat Paltusmäen kohdalla ruvenneet teutaroimaan ja ovat usein kieltäytyneet kulkemasta. Syynä hevosten vastahakoiseen käyttäytymiseen on pided ty henkiolentoia, joita ihmiset eivät ole nähneet, mutta jotka hevoset ovat havainneet. Hevosten näkemiä henkiolentoja on pidetty Paltusmäkeen kätketyn aarteen, tai aarrelaivan, vartijoina.

Modernimpi versio Paltusmäen tarinasta hylkää aarteen, mutta henkiolennot ovat yhä kuvassa mukana. Nyt ei myöskään kerrota enää hevosten oudosta käyttäytymisestä, vaan niiden sijaan on astunut hevosen peltinen versio, auto. Ennen oikaisua tie Paltusmäen kohdalla on ollut ässän muotoinen ja vaikea ajettava moottoriajoneuvolla. Toisen maailmansodan ajalta kerrotaan, että saksalaisten autokolonnat kolaroi-vat jatkuvasti jompaan kumpaan ässän mutkaan. Nykyisin mäkeä on madallettu ja s-mutka oikaistu, mutta edelleenkin paikalla sattuu paljon liikenneonnettomuuksia. Tässä kohdin modernit tarinat tulevat lähelle vanhempia versioita: kolarien syynä on, että kuski on nähnyt paikalla jotakin ja ryhtyessään väistämään näkemäänsä, onkin ajanut kolarin. Ja tietenkään paikalta ei ole myöhemmin löydetty mitään, mikä selittäisi kuskin näkemän hahmon.

Tarinoita yhdistävänä piirteenä näyttävät olevan henkiolennot, jotka vartioi-vat aarretta. Tämä tuntuisi viittaavan siihen, että Paltusmäellä olisi muinaisjäännös, ehkäpä hautaröykkiö. Tällaista ei kuitenkaan paikalta ole löydettävissä, ei ainakaan enää. On mahdollista, että aktiivinen maankäyttö on tuhonnut jonkin muinaisjäännöksen, mutta vahvistusta tällaiselle olettamukselle ei ole saatavissa. Aarretarinat saattavat viitata muinaisjäännöksiin, mutta näin ei aina suinkaan ole. Tarinat ovat saattaneet saada alkunsa muullakin tavalla, joskin on vaikeaa jäljittää niiden alkuperää.

Etymologista arvailua

Yksi mahdollinen tapa saada hieman lisävalaistusta Paltusmäkeä koskeviin tarinoihin on etymologia. Mitä Paltusmäki oikein tarkoittaa? Etymologinen sanakirja ei sisällä paltus-sanaa erillisenä hakusanana. Palle-sanasta on olemassa myös muodot palteja paltas, jolloinPaltusmäki nimenä voisi viitata mäenrinteeseen, äyrääseen tai vastaavaan. Toisto nimessä ei ole kovinkaan harvinainen piirre.

Kiinnostavan ja mielikuvitusta kiihottavan tulkintamahdollisuuden avaa sanan paltto muoto palttu, joka merkitsee muun muassa arkaa, arkiintunutta ja varovaista taikka sitä, että pelästyneenä lakkaa tekemästä jotakin. Niin kiehtova kuin tällainen tulkinta Paltusmäen nimestä olisikin, se tuskin on kuitenkaan etymologisesti todennäköinen.

Elävää kansanperinnettä

Tarinat Paltusmäestä ovat elävää ja kiehtovaa kansanperinnettä. Tarinoita eivät kerro ja muista vain vanhat pyhä-jokiset vaan myös nuorempi polvi on omaksunut tarinat, joskin hieman muuntuneessa ja modernisoidussa muodossa. Kertomukset aarteista ja henkiolen-noista ja selittämättömistä onnettomuuksista, rosvoista puhumattakaan, panevat mielikuvituksen liikkeelle. Olisi kiehtovaa tietää, mitä tarinoiden taustalta löytyy. Arvailuja voi esittää, mutta varmuutta on vaikea saada. Ehkä paikalla on ollut muinaisjäännös? Ehkä Paltusmäellä on tapahtunut jotain sellaista, joka saa ihmiset hieman pelkäämään paikkaa ja kertomaan juttuja henkiolennoista? Tai ehkä tarinat ovat selitettävissä puhtaasti ihmisen psykologian valossa: haluna kertoa erikoisista ja yliluonnollisista tapauksista, huviksi ja ajanvietteeksi. Kolareita aiheuttavat henkiolennot voivat olla aivan tavallisia huonoissa olosuhteissa tehtyjä virhehavaintoja. Todentuntuista, mutta ei ollenkaan niin kiehtovaa...