1980-luvulla Lapissa oli mahdotonta olla gootti. Mustaa kynsilakkaa ei ollut, se piti tehdä mustasta tussista ja värittömästä kynsilakasta. Tussista tuleva haju oli tajuntoja räjäyttävää. Silloin gootteja sanottiin mustahuuliksi. 1990-luvulla gootteja sanottiin meikkipelleiksi. Tämän vuosituhanteen puolella gotiikka on kaupan kenelle tahansa. Silti se on säilyttänyt nimensä - onhan niin moni trendipelle ja muu muotisetteri sen käyttöönsä mieluusti ottanut. Goth on hyvin hip ja varsin pop. Krusifiksejä ei tarvitse mennä enää ostamaan Vatikaanista saakka. Dekadenziä ei enää ole - oi muisteloa, jossa porno-PVC:n kuningas Ville Nisonen kiidätti minut vanhalla ambulanssillaan - vai oliko se sittenkin ruumisauto - pakoputket paukkuen ja kivet ja betonimöhkäleet sinkoillen Dekandenz-liikkeensä varastoon penkomaan mustia kumivaatteita. Niitähän riitti.

80-luvun alussa gotiikkaan yhdistyi uusromantiikka ja futurismi. Yhteistä oli kajalinkäyttö, syntsat ja röyhelöpuserot. Classix Nouveaux, Adam Ant ja jopa Duran Duran eivät olleet niin hirvittävän kaukana pesunkestävästä gootti-eliitistä á la Bauhaus ja Sisters of Mercy, joiden musiikillinenkin anti oli kaikista gooteinta, mystisintä ja kiehtovinta. Mahtipontisen silmämeikin teon meille opetti Siouxsie. Curen jäähallin keikan huomasi hetkessä: Helsinkiin valui junalasteittain tupeerattuja mustatukkia, joiden yllä oli Kanadan kokoinen reikä otsonikerroksessa. Nykyään hiuslakka on otsoniystävällistä. Jos peiton alla kuulokkeista kiihkeästi kuiskiva Valon Ville ei luo tarpeeksi salpietarin kostean kylmää goth athmosfääriä vaikka laulaakin oi yhtykäämme kuolossa, pitää ottaa järeämmät aseet esiin, kuten Type O Negative, jonka vitsikäs vokalisti esitteli mittavaa fagottiaan loppuunmyydyssä Playgirlissä.

Ilmaisut Drop dead gorgeous ja Dressed to kill kuvaavat hyvin gootin pukeutumisriittiä. Kalman kalpeus, kuolon henkäys ja jään sini ovat gooteille sopivia meikkisarjan nimityksiä. Goottilaisuus esitettiin vielä 90-luvulla negatiivisena muun muassa muuten erinomaisessa sarjassa Fitz ratkaisee, jossa goottikimma, vitaalinen Susan Lynch, on tietysti a) kouluttamaton, b) murhaaja, c) tunnoton viettelijä ja d) nymfomaani.
Miten siis tulla gootiksi ja pysyä lumoojattarena ja syöjättärenä? Hänen tyylitajunsa on armoton: goottina pysyminen on hankalaa, kuten aina luonnottoman kauniina ja naisellisena esiintyminen. Goottivaatteet mustine, punaisine ja violetteine korsetteineen, pitseineen, nyörikenkineen, sametteineen, liekkien lailla liehuvine hihoineen ja helmoineen on tehty aina hyvin sirolla mallilla ja siis sirolle mallille, mutta onneksi sm-puolella ja fetisistien joukossa löytyy kokoja. Goottimekkojen niin sanotut keskiaikaiset mallit voivat lähennellä myös wiccalaisuutta. Minulle mieluisin goottipaikka oli La Barri Gotik, goottilainen kaupunginosa Barcelonassa, jonne oli mukava eksyä ja matkustaa ajassa. Mikä tahansa goottikirkko sopii taustaksi goottikuville, kunhan selässä on punaiset siivet - kuten minulla Tallinnassa - ja luo illuusion Transilvaniasta. Kauhuromantiikka on herkullisin kirjallisuuden laji, siinä parodia, kauhu tai seksuaalifantasia voivat kohdata mitä tahansa.

Onko goottilaisuus in? On. Katso vaikka Heikointa lenkkiä tai Idolsia niin näet stailaajien käsityksen gotiikasta. Valitettavasti. Pukuvinkkejä voi saada elokuvien ja sarjojen pahoilta äitipuolilta ja itsenäisiltä noidilta, joista Miranda Richardsonin esittämä noita Merlinissä on kaikista upein puvustajan saavutus: mustien ja violettien hihojen laahukset viistävät linnan lattiaa kilpaa hameenhelmojen, huivien ja hiuslisäkkeiden kanssa. Viimeisin livenä näkemäni goottihahmo oli oopperassa Katja Kabanovin paha ja despoottinen anoppi. Tai nythän valehtelen: Peaches ja Marilyn Manson heittivät pari viikkoa sitten Tukholmassa uniikin performanssinsa, josta tosin ei meinannut tulla mitään: Mansonin rekka upposi suohon Norjasta tullessa. Meinasi käydä kuten Hammer studion Muumio-elokuvassa, jossa pyhäinjäännökset zumahtivat suohon. Herralla itsellänsä olivat korsetit ja sukkanauhat vaihtuneet sitten viime näkemisen militantimpaan sm/ss-uniformuun ja mikkihiiren korviin. Mutta yleisö oli perusgoth: tälläytynyt ajalla ja vaivalla parhaimpiinsa kuten pitääkin - olihan kyseessä vuoden tärkein rituaali, jossa suuri shamaani ilmestyy sekä uhrijuhla, jossa kiitetään kuluneesta goottivuodesta: klaanit kohtaavat ja vaihtavat kuulumisia. Markkinoilla myytiin myös aiheeseen sopivaa kampetta, jotka julistivat Mansonin olevan The God of Goth, jos sitä ei muuten arvaisi.