1990-luvun puolivälissä lukiossa biologian tai maantiedon tunnilla opettaja esitteli havainnollisen kuvan naudanlihan tuotannon ympäristövaikutuksista. Eläimen ääriviivojen päälle oli merkitty rehun viljelyyn käytettävä maapinta-ala, veden kulutus ja metaanipäästöt. ´Tähän loppui lihan syönti´, totesin silloin. Samaan aikaan myös moni luokkatovereistani ryhtyi kasvissyöjiksi ympäristön- tai eläinsuojelun vakauttamana. Pian kasvissyönnistä tuli itsestään selvä elämäntapa. Samalla oletin, että lihansyönnin ympäristönkuormitus on yleisesti tiedostettu ja tunnustettu tosiasia. Kasvis-, lähi- tai luomuruuan suosimisen vaikuttavuus ympäristönsuojelussa on kuitenkin kiistanalainen kysymys, joka nivoutuu myös kulttuuri- ja maaseutupolitiikkaan.
Viime aikoina keskustelu elintarvikeketjujen ympäristövastuullisuudesta on ajankohtaistunut. Keskustelua ovat virittäneet Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus sekä Kuluttajatutkimuskeskus blogissaan ´Mitä on vastuullinen ruoka?´ Myös Helsingin Sanomat nosti vuoden alussa esiin kysymyksen siitä, tulisiko kuluttajan suosia lähellä tuotettua ruokaa, kuten meijerituotteita, vai kaukaa rahdattua kasvisruokaa. Päivän kysymys 20.1.2008 muotoiltiin: ´Tulisiko lähiruokaa suosia, vaikka se ei olisi ympäristöystävällistä?´ Samana päivänä julkaistiin artikkelit ´Ruoka voi tulla kaukaa, mutta vasta ostosmatka ratkaisee ilmastovaikutuksen´ sekä ´Kilo juustoa vastaa 60:tä ajokilometriä´. Heinäkuussa keskustelu jatkui artikkelilla ´Viimeinen possukesä´. Artikkelit perustuivat tuotteiden elinkaaren ympäristöarviointiin Suomen ympäristökeskus kehittämällä mittatikkuasteikolla. Siinä on huomioitu ilmastonmuutoksen lisäksi myös muun muassa happamoituminen ja vesien rehevöityminen.
Viime aikaiset kansainväliset keskustelut tukevat Suomen ympäristökeskuksen mittatikkuasteikon tulkintaa tuotteiden ympäristövaikutuksista. Amerikkalainen Christopher Weber on kartoittanut lannoitteiden, tuotannon ja kuljetuksen aiheuttamia päästöjä, karjan synnyttämiä metaanimääriä sekä raaka-aineen kuljetusta tuotteiden ympäristönkuormituksessa. Tutkimuksessa on ilmennyt, että ruuan loppukuljetus lisäsi kasvihuonepäästöjä keskimäärin vain neljä prosenttia ja että pahin kasvihuonekaasujen lähde on punainen liha. Ilmastonmuutosta voi siten tämän tutkimuksen mukaan ehkäistä syömällä useammin kaukanakin tuotettuja vihanneksia – tai esimerkiksi kanaa – kuin paikallisesti tuotettua naudanlihaa.
Kun Helsingin Sanomat kysyi, pitäisikö lähiruokaa suosia, vaikka se ei olisi ilmastoystävällistä, 58 prosenttia vastanneista puolsi lähiruuan suosimista. Kun kansalaisille on vuosikymmeniä opetettu kuluttamista, tärkeintä on ollut hintatietoisuus ja kotimaisuus: taitava kuluttaja valitsee edullisimman tuotteen ja suosii suomalaista. Minna Lammi, joka on tutkinut suomalaisten kasvattamista kulutusyhteiskuntaan kotimaisissa lyhytelokuvissa vuosina 1920-1969, on todennut, että elokuvissa on opastettu kansalaisia edistämään hyvällä ruualla läheistensä onnea ja terveyttä sekä siten koko Suomen kansan hyvinvointia. Hyvä ruoka on terveellistä, edullista ja herkullista. Tällaisia valistuselokuvia ovat olleet esimerkiksi Syö enemmän juustoa (1936), Maito – terveyden lähde (1938) ja Kinkku – kaikkien herkku (1938).
Nyt vanhat mantrat tulisi unohtaa. Eettinen kuluttaja valitsee tuotteen, jonka hinnasta liikenee kohtuullinen korvaus tuottajalle ja joka on tuotettu ympäristöystävällisesti. Kurkut ja tomaatit tulisi ostaa espanjalaisina, koska niiden kasvihuoneviljely Suomen paukkupakkasissa on ekologisesti kestämätöntä – mutta tulisiko suomalaisen ostaa Saksassa tuotettua ruista, koska sadot ovat siellä Suomeen verrattuna kaksinkertaisia eikä viljan kuljettaminen laivalla Itämeren yli vaikuta merkittävästi ympäristökuormitukseen? Tulisiko kuluttajan huomioida valinnoissaan myös alueellinen tasa-arvo, työllisyys, espanjalaisten siirtotyöläisten työ- ja elinolot sekä perinnemaiseman ja koko maanviljelykulttuurin jatkuvuus? Kansalainen on vaikeiden valintojen edessä. Miten tavallinen ihminen voi arvioida tuotteiden alkuperän ja tuotantoketjun ekologista ja eettistä kestävyyttä?
Onneksi uusia mottoja on jo syntynyt. Viisasta on suosia kauden vihanneksia ja jättää kurkut ja tomaatit talvella ostamatta. WWF ohjaa kuluttajaa ilmastovinkeissään seuraavasti: ´Lihantuotanto kuluttaa valtavasti energiaa, joten suosi kasvispainotteista ravintoa. Karjatalouden kasvihuonekaasupäästöjen on arvioitu olevan maailmanlaajuisesti liikennettäkin suuremmat.´ Suomen rauhanpuolustajien Kuluta harkiten -oppaassa arvostellaan länsimaista lihansyöntiä, mutta muistutetaan myös kasvissyöjää kiinnittämään huomiota kasvisten lentorahtiin, kasvihuoneviljelyyn ja ylipakkaamiseen. Suomen luonnonsuojeluliiton verkkosivuilta löytyy Ekoarkiopas. Sen ohjeet ovat kuitenkin osin ristiriitaisia karjataloutta koskevaan keskusteluun nähden. Kotimaisten maitotuotteiden korvaaminen soijalla kielletään elintarvikekuljetusten takia. Samankaltaisesti opastetaan Maan ystävien julkaisemassa Ilmaston ystävän muistilistassa, jossa kehotetaan ostamaan lähiruokaa ja luomua, kuten kotimaista luomuruista.
Vaikuttaa siltä, että Luonnonsuojeluliiton ja Maan ystävien arvoissa oman lähiluonnon ja maatalouden hyvinvointi on tärkeämpää kuin koko maapallon ilmastonmuutoksen torjuminen. Vegaaniliiton opas Ruokavalion ympäristövaikutukset on kattavin tietopaketti kasvisruuan ympäristöystävällisyydestä. Siinä tarkastellaan muun muassa ruuan tuotannon energiakultusta, vesistöjen rehevöitymistä, happamoitumista, keinokastelua ja ilmastonmuutosta. Vegaaniliiton tiedotteissa arvioidaan kriittisesti myös kasvisruuan ympäristöystävällisyyttä.
Ilmastonmuutoksen viestintäohjelmassa – jonka ovat toteuttaneet yhteistyössä kauppa- ja teollisuusministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, Opetushallitus sekä ympäristöministeriö – on rahoitettu hankkeita, joiden avulla kerrotaan, miten jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Vuonna 2006–2007 ohjelmassa keskityttiin ilmastokampanjaan, joka kohdistettiin kansalaisiin ja kouluihin. Ilmastokampanjan iskusanat olivat säädä, sammuta, kierrätä, kävele ja tee muutos. Ne opastivat sähkönkulutuksen, jätemäärien ja liikenteen haittojen pienentämiseen.
Ohjelman verkkosivuilla tiedotettiin myös, että metaani on merkittävä kasvihuonekaasu ja todettiin, että metaanipäästöistä noin 70 % on ihmisen toiminnan aiheuttamia. Suurimmiksi lähteiksi listataan fossiiliset polttoaineet, riisinviljely, nautakarja, kaatopaikat ja jätevedenkäsittely. Valtion teknillisen tutkimuksen tiedotteessa vuodelta 1997 todetaan samansuuntaisesti, että metaanin pääasialliset lähteet Suomessa ovat jätteiden kaatopaikkasijoitus ja kotieläinten ruuansulatus. Vaikuttaa siltä, että naudanlihan ja maitotaloustuotteiden käytöllä on ilmastonmuutokseen selkeä yhteys, jota ei kuitenkaan tiedotuksessa ja kampanjoissa nosteta esiin.
Ilmastonmuutosta käsittelevässä asennetutkimuksessa Onpa ilmoja pidellyt (2007) on kartoitettu suomalaisten käsityksiä ilmastonmuutoksen syistä, seurauksista ja tarvittavista toimenpiteistä. Tutkimuksessa todetaan, että 40 prosenttia suomalaisista uskoo yksittäisen kansalaisen valintojen vaikuttavan ilmasto-ongelman ratkaisemiseen. Tutkimuksessa on selvitetty myös vastaajien käsitystä eri toimenpiteiden vaikuttavuudesta. Yksilön valinnoiksi on tutkimuksessa esitetty esimerkiksi autoilun vähentäminen, jätteiden lajittelu, kierrättäminen, uusiopaperin käyttö, asunnon lämpötilan alentaminen ja lähiruuan suosiminen. Miehistä 68 ja naisista 81 prosenttia uskoo, että lähiruuan suosiminen on hyödyllistä. Asennekartoitukseen ei kuitenkaan ole sisällytetty kysymystä siitä, uskovatko suomalaiset lihan, maidon ja riisin kaihtamisen hyödyllisyyteen ilmastonmuutoksen torjunnassa. (Ekholm, Jutila & Kiljunen 2007, 70-71.)
Blogeissa ja keskustelupalstoilla kysymykset kasvisruokavalioista herättävät tunteita, kärjekkäitä mielipiteitä ja provosoiva puheenvuoroja, joissa ruoditaan kasvisruuan ympäristöystävällisyyttä, terveellisyyttä ja makua. Itseäni ärsyttävät puheenvuorot, joissa väitetään, että eihän kukaan jaksa välittää tai ottaa selvää tuotteiden alkuperästä, elinkaaresta ja eettisyydestä. Omalle vastuuttomalle toiminnalle pyritään siten hakemaan yhteisöllistä hyväksyntää ja tukea. Ärsyttävää on mielestäni myös kestävien kulutuspyrkimysten lyttääminen turhiksi ja riittämättömiksi. Vaikka yksinäinen kuluttaja ei voi ratkaista isoja ympäristöongelmia, voivat kansalaisista koostuvat liikkeet saada jotakin aikaan.
