Istun bussin edessä, taidetoimikunnan pääsihteeri Ulla Kuukasjärvi bussin perällä. Hetkeä aikaisemmin olin näyttänyt hänelle Kaltion verkkosivuilla vuorokauden ollutta Ville Rannan piirtämää ensimmäistä kulttuurijunasta kertovaa sarjakuvaa. Pääsihteeri veti suolakurkun nenäänsä, sarjakuva tulee poistaa sivuilta, muuten venäläiset närkästyvät. Jos sivua ei poisteta, Kuukasjärvi ei päästä Rantaa matkalle. Se, mitä Kaltiossa julkaistaan, on minun päätökseni. Se, ketä junaan tulee, on hänen päätöksensä.

Parempi ottaa aikalisä. Näytän sarjakuvan Pohjois-Pohjanmaan liiton kulttuurijohtaja Tuure Holopaiselle. Hän ei näe sarjakuvassa lukijan kannalta mitään ongelmallista, mutta ymmärtää sen, että vaikka sarjakuva on fiktiivinen, pääsihteeri haluaa välttää sitä, että hänestä välittyisi junan pääjärjestäjänä kriittinen kuva venäläistä osapuolta kohtaan.
Infomateriaali on auton tavaratilassa, lähdemme uudestaan kohti Belomorskia. En puhu Ulla Kuukasjärven kanssa.
Matka etenee katkonaisesti. Kulttuurijunan tuottaja Tomi Aho ja Röpelisen Anja Pohjois-Pohjanmaan liitosta kiinnittävät markettien seinille julisteita. Pysähdymme Utajärvelle. Pyydän Ullaa istumaan viereen keskustelemaan. Sovimme, että annamme Ville Rannalle täyden taiteellisen vapauden, mutta viivästytämme sarjakuvan julkaisemista muutamalla päivällä. Saadaan juna ensin liikkeelle ja yhteistyö venäläisten kanssa käyntiin. Samalla Ranta kerkiää piirtää muutaman jakson lisää ja avausjakso asettuu osaksi laajempaa kokonaisuutta. Otan sarjakuvan pois verkkolehdestä, menen muiden mukaan taakse istumaan ja alamme Ullan kanssa vitsailla.
Kajaanissa autoon nousee joensuulainen tanssija Laura Pylkkänen, Piirpauken Sakari Kukko ja junan taiteellisesta puolesta vastaava ja Kukon kanssa esiintyvä tuubisti Esa Ronimus.
Saavumme Vartiuksen raja-asemalle puolen päivän jälkeen. Pääsemme Suomen rajavartioasemasta nopeasti läpi, Venäjän asemalle jäsähdämme. Muut ovat jo autossa, mutta Ullaa ei päästetä läpi.
Istumme, odottelemme, seisomme tupakalla. Viisumissa on kuulemma epäselvyyksiä. Viranomaisia ei saa kiinni puhelimella, kaikki ovat juhannuksen vietossa. Nuokumme, lueskelemme, polttelemme ja torkumme.
Kahden tunnin odottelun jälkeen Ulla kävelee autoon. Hänen passissaan lukee nainen, viisumissa mies. Eivät olleet pyytäneet näyttämään.

Käytyämme ostoksilla ja syötyämme kostamuslaisessa pikaruokapaikassa jatkamme matkaa synkkien näreikköjen, vetisten rimpien ja harmaiden karjalaiskylien läpi itään, kohti Vienanmerta.
Muutamaa kilometriä ennen Sorokkaa (Belomorsk) ylitämme luilla vuoratun Stalinin kanavan, joka yhdistää Vienanmeren Ääniseen. Saavumme Sorokkaan neljä tuntia myöhässä kymmenen aikaan illalla. Olemme hotellin ainoat asiakkaat. Kaupungin kulttuurijohto on jo lähtenyt, joten syömme illallista suomalaisporukalla. Ulla aloittaa kiitospuheiden pidon venäläiseen tapaan. Tarjoilijatar ei huovu intoa kuunnellessaan puheitamme ja jouduttuaan juhannusaattona ylitöihin. Vuorotellen kiittelemme ja kehumme toisemme. Tomi Aho ei vielä usko, että kulttuurijuna todella tulee.
Liiton kulttuurijohtaja vaipuu transsiin ja aloittaa shamanistisen laulun. Sakari Kukko yhtyy toiseen ja minä kolmanteen ääneen.