Hysterian paluu

 

 

Lohdutan niitä Kaltion lukijoita, jotka ovat tavalla tai toisella ärtyneet helmikuisesta Ville Rannan Muhammed-aiheisen sarjakuvan ja päätoimittaja Jussi Vilkunan erottamisen aiheuttamasta kohusta. Tapahtuneista ei tarvitse olla yhtä mieltä. Lehti on ja toivottavasti myös pysyy moniäänisenä. Tarkoituksena ei ole edustaa yhtä totuutta, vaan edistää pohjoissuomalaista kulttuuria.

Itselläni ei ole keskusteluun mitään uutta sanottavaa, enkä kommentoisi asiaa, ellei olisi Kaltion vuoksi tarpeellista ottaa sitä puheeksi ja osoittaa, ettei ole tarkoitus hiljentää tapahtunutta kuoliaaksi.  Kaltion hallitus ei hyväksynyt verkkolehdessä julkaistua sarjakuvaa, joten hallituksen silloinen puheenjohtaja Harri Kynnös erotti päätoimittajan. Tapahtuneesta tuli valtakunnallinen uutisaihe, ja alkoi hirmuinen mediamylläkkä, jota kesti muutaman viikon. Vielä tätä kirjoitettaessa asia nousee esille säännöllisesti eri medioissa.

Pidänkö päätoimittajan erottamista hätiköitynä ratkaisuna? Tietenkin pidän. Kaltion hallituksen tehtäviin ei kuulu sanella lehden linjauksia eikä vaikuttaa lehden sisältöön. Muita toimintamalleja olisi varmasti ollut. Mutta saako hallitus minulta minkäänlaista sympatiaa? Totta kai. Vallitseva maailmanpoliittinen tilanne oli varsin tulehtunut: suurlähetystöjä paloi ja ihmisiä tallautui kuoliaaksi, ja yhtäkkiä pikkuruinen lehti Oulusta ottaa kantaa tapahtuneeseen tursakkeen näköisen profeetta Muhammedin muodossa. 

Erimielisyydet asian tiimoilta ovat täysin ymmärrettäviä, mutta toivon, että kiukku ja katkeruus laantuvat ajan myötä. Kiitän erotettua päätoimittajaa, joka perehdytti minut toimittajan, tai pitäisikö sanoa korostetusti kaltiolaisen toimittajan työhön. Tein Vilkunan kanssa yhteistyötä lähes viisi vuotta ja arvostan suuresti hänen vilkunamaisuuttaan, vaikka lähipiiri tietäneekin yhteistyömme myrskyisäksi. Tämäkin numero on pitkälti entisen päätoimittajan suunnittelema – lehden taiton oli määrä alkaa maaliskuussa.

Sananvapausteema ei ole suinkaan Kaltiossakaan uusi. Näin tuumittiin Jorma Eton aikaisen Kaltion pääkirjoituksessa 3/1965:

HYSTERIAA

Muutaman vuoden kuluessa on tässä maassa onnistuttu luomaan ylihysteerinen mieliala niin sanotun sanan vapauden ympärille. Kaikki ovat varpaisillaan: kirjoittajat epäilevät itseään ja korostavat itseään, toimittajat epäilevät itseään ja korostavat itseään, kirjapainot epäilevät itseään ja korostavat itseään, lukijat – tavallisista piispoihin ja presidentteihin asti – epäilevät itseään ja korostavat itseään. Hysteria tuntuu olevan vain pahentumaan päin: jokainen sanan käyttäjä epäröi, jokainen sen levittäjä epäröi, jokainen lukija pelkää pahinta.

On vaikeaa, jopa uskaliasta sanoa, kenen on syy. Miksi kirjoittaminen ulkopolitiikasta, sisäpolitiikasta, arvohenkilöistä, seksuaalikysymyksistä, uskonasioista, Jumalasta on niin kiristynyttä, epäasiallista, pelokasta, ylijännittynyttä?

Laukeamisen olisi tapahduttava pian, muuten joudutaan täydelliseen umpikujaan. Rauhan olisi palauduttava sanan vapauden vaiheille mitä pikimmin. Olisi ainakin opittava tajuamaan, että se mikä taidetta on, on yhteiskunnan leikkiä, ja että se mikä parhaiten ennakkoluuloista parantaa, on runsas lukeminen, ja että lukeminen ei ole mahdollista jollei luettavaa voi vapaasti painamalla levittää. Tyyntä leikkimieltä olisi löydettävä pahanenteisen tosikkohysterian ja vainohulluuteen johtavan epäluuloisuuden sijalle.

Toivoisin, että näkökannasta riippumatta Kaltioon palaisi kepeys ja leikki, mitä tulee taiteeseen suhtautumiseen, ja riittävä vakavuus, mitä pohjoissuomalaisen kulttuurilehtemme säilyttämiseen.

 

 

KATARIINA PARHI