 |
|||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||
 |
|||||||||||||||||
|
Aikakauslehti www-artikkelit |
|
|
Valmennuspäiväkirja, toinen luku Paavo: Tiistaina hän käveli. Myöhästyi linja-autosta, oululaisittain onnikasta. Kulkiessaan lähetti valmentajalleen tekstiviestin: ´Bussi jätti minuutilla. Saavun n. 9.10´. Saapui. Isä oli edellispäivänä vienyt takarenkaan. Pinnat paukahtivat poikki jo työmatkalla, ensimmäisenä valmennuspäivänä. Hän oli miettinyt tilanteen metaforallisuutta. Että ei siinä mitään vertauskuvia ollut. Pyörän pinna on fyysinen esine, turha siihen on päänsisäisiä yrittää projisoida. Koulun kirjallisuustunneilla keskusteltu pateettinen fallasiakin on ihan nurin päin käsitetty: ei sade romaanissa päähenkilön sieluntiloja kuvasta, vaan ympäröivä ryöjäisyys ajaa ihmisen alamaihin. Tarjosiko päätoimittaja päiväkaljan portaillaan samana tiistaina? Vai oliko se vasta torstai? Viikko oli vasta toisessa aamussaan, mutta päivät olivat jo väistämättömästi sulautumassa hänen muistipiireillään toisistaan erottamattomiksi. Antibioottikuuri keskeytyi puoleksi vuorokaudeksi keskiviikkona, siitä voisi olla varma myöhemminkin, mutta muuten hänen tekemänsä – ja tekemättömänsä – työt saattoivat tapahtua milloin hyvänsä. Piirre, josta hän oli itsessään ollut huolestunut jo pitemmän aikaa. Kuinkahan kauan? He vitsailivat hänen kykenemättömyydestään pitää kulkuvälineensä ajokunnossa. Epäilemättä näin oli. Tämä keskustelu voitiin käydä ainoastaan tiistaiaamuna. Päätoimittaja oli keittänyt kahvia, ja maanantain tavoin kattilassa oli kaurapuuroa ja jääkaapista pakastemustikoita. Itse poimittuja. Esimies puhui – valmensi – mitä ilmeisimmin aamiaispöydässäkin, mutta ulkoisilla välineillä tallentamattomana näidenkin nimenomaisten sanojen merkitys oli jo unohtunut. Siitä oli kahdeksan päivää, pääsiäisen kolme masennustakin mahtuivat asian ja asian muistiyrityksen väliin. Oliko tiistai ollut se päivä, kun hänet oli herättänyt tylsien novellien tuudittamasta puoliunesta, valveunesta, päätoimittajan naisystävä soittamalla ovikelloa? Hän epäili vahvasti uneksuntansa olleen kuitenkin jo maanantain, sen ensimmäisen, hetkellinen pysäyttäjä. Nainen oli tullut etsimään pian paikalle saapunutta päätoimittajaa, lainaamaan puhelinta soittaakseen tälle unohdettuaan omansa kotiin; ehdotti talonvaltausta, kun sai kuulla olevansa kahden valmennettavan kanssa. Jälkimmäisen tokkurainen tila aiheutti epäselvyyttä suunnitelmien ymmärtämisessä, ja naisystävä olikin jo ehtinyt poistua päätoimittajineen kevään ensimmäisille terassikahveille. Tai oluille, lähes unesta herätetty ajatteli, päätoimittajan tuntien. Tiistaina ei ollut myöskään tapahtunut hänen edellisiltana Oluttuvassa ehdottelemansa yhteistyöskentely lehden seuraavasta numerosta vastaavan toimittajan kanssa. Viesti ei ollut tullut perille, selvisi myöhemmin, ja parempi niin, koska vastaava toimittajakin oli nukahtanut iltapäivällä vietettyään yönsä ja aamupäivänsä fenomenologian ja hermeneutiikan hilpeässä seurassa. Valmentautuja oli joutunut kävelemään Oluttuvasta kotiin puolen yön jälkeen onnikoitten jo lopetettua liikehdintänsä, ja tämän epäonnen ansiosta todistanut talvensa komeimpia revontulia. Vikkeliä, revontulet; hän oli ilmoitusluontoisen viestin lähettänyt Gadamerin, Husserlin ja Heideggerin kanssa tenttiä kohti painivalle toimittajalle, mutta leiskat olivat jatkaneet matkaansa televiestinnän kulkua nopeammin. ´Tällaisina öinä kalma kouristaa,´ saapui paluuposti säädyllisen hetken jälkeen, ´ja sudet kiertävät hermeneuttista kehää.´ Tällainen työpaikka, hän oli ajatellut – huomaamatta suorittaa asiaan kuuluvaa elokuvallista, pahaenteisen viulumusiikin säestämää värinää. Hänellä oli ollut sellaiseen liian kylmä, välihousuitta huhtikuun routasäteilyä hehkuvassa tähtikirkkaudessa. Ja täysikuu. Tiistaina hänen voidaan varmuudella sanoa tutkineen maakuntakirjastossa mikrofilmiltä vuoden 2000 tammikuun Helsingin Sanomia ja töiden jälkeen käyneen sanataidetapahtuma-aiheisessa kokouksessa, jossa muut eivät ymmärtäneet hänen ´ei´ -sanan toistoaan vaan sälyttivät vastentahtoisille harteille tapahtuman talousarvion laadinnan. Painostettuna hän oli sanonut muutamassa päivässä, mutta kahdeksan kuluttua kaikki oli yhä levällään. Kuin Jokisen eväät. Tai Pekan (hän lisäsi myhäillen, epäillen kenenkään ymmärtävän tätä nokkelaa viittaustaan päätoimittajan vessalukemistona pitämiin norjalaisvitseihin). |
|