Perjantai-iltapäivä. Aurinko.

Ajattelin, että pitänee kirjoitella, kun festivaalituottajakin kysyi, että onko se loppu ny. Tällä kertaa tämmöistä melko mielenkiinnotonta jorinaa kaikesta.

Festivaalit alkoivat toissapäivänä. Valvoin itseni piippuun jo torstaihin mennessä. Kunto huolestuttaa.

Voiko musiikkivideo olla taidetta? Yritän seurata tätä, nähdä Asioita, ajatuksia ja näkemystä teknisen taidon alta. Maailman huiput eivät nouse edes suomalaisen huipun tasolle. Huomaan toistavani Jörn Donnerin ajatuksia: vaikka tekniikkaa riittää, visiota ei näy. Ei lahjakkuutta voi opettaa. Niin.

Yritän tästä keksiä jotakin analyysiä tulevaisuuteen. Kaiken analyysi. Tyhmyyden aikakausi. Pleixin animaatioita kutsutaan lehdistössä yhteiskuntakriittisiksi. Vaan nekin menevät siitä helpoimmasta reiästä: sota ei ole kivaa, kosmeettinen lääketiede on ehkä paha juttu, lapsia ei voi ostaa. Kulutus saattaa tehdä tepposet – vaikka en minä tuota siitä pätkästä irti edes saanut. Kybernetiikan käsittelyksi sen ymmärsin, kun ihmiseen tarttui tavaroita. Pitääkö ihmisille ihan oikeasti vääntää näin kovasti rautalangasta?

Pläh. Mie olen vaan pirun negatiivinen. Kai nuokin on ihan jees, valmentuja vain on pahalla päällä.

Tilassani vaikuttanee syksyn vaellusvietti. Viimeisenä kuutena vuonna olen aina muuttanut maasta toiseen jossain vaiheessa syyskuuta. Suomesta Britanniaan tai toisin päin. Nyt ei ole siirtymistä näkyvissä, ja liikkeen kaipuu iskee. Muumikompleksi: Nuuskamuikkunen taisi aina olla suosikkini. Soitti huuliharppua, pukeutui vihreään.

Vaan takaisin: ilmakitaransoiton taso on noussut jumalattomasti. Jokainen eilisen karsinnan osanottaja olisi tapellut tasaväkisesti Ilmajoen Oikun kanssa mestaruudesta vuonna –96. Toissakesäinen finaali, viimeinen minkä olen nähnyt, oli kanssa aika paska eiliseen verrattuna.

Kenenkään kitaraa ei lentoyhtiö ollut kadottanut. Hyvä niin.

Lehti ilmestyi. Päätoimittaja pääsi jokakertaisesta ahdistuksestaan nyt kuulemma kahdessa päivässä. Tai kolmessa.

Itse olen taas vittuuntunut koko hommaan ja kaikkeen muuhunkin. Tekniikka pettää.

Joku kehui juttuanikin hyväksi. Heh. Taisi olla sarjakuvataiteilija.

Jussi väitti tavanneensa Turussa fanejani. Ei ole kyllä sanonut, että ketä. Epäilen joitakin "runoilijoita", jotka eivät kuitenkaan ole koskaan tätä päiväkirjaa lukeneet. Vääriä faneja siis. Ilmoittautukaa, jos olen väärässä. Kertoi myös terassilla jutelleensa PMMP:n Miran kanssa. Kulttuuripersoona kun on.

Paskat olympialaiset.

Tämä minun ahistukseni on kai jonkinlaista sosiaalista huttua. Toisaalta on semmoinen veto, että pitäisi nyt näiden Oulussa festarien takia olevien Kulttuurihenkilöiden ja –tekijöitten kanssa yrittää raatata, mutta toisaalta ei kiinnosta. Niitä on niin monta.

(Flashback: "Teitä on niin monta / muusikkoa fanitonta / mutta yksi ei faneja kaipaa / Metallica –96". Kokoelmasta ´Vuonna 1996´, kirjoittaneet H. Kovalainen sekä P. Heinonen.)

Mitä niistä? Ei niillä ois kuitenkaan mitään järkevää sanomista. Mutta läheisriippuvuuteni vetää, tahtoo minut puheisiin. Minulla on suunnaton tarve tulla toisten näkemäksi ja hyväksymäksi. Olemassaoloni on tästä kiinni – eksistoin vain sen verran, kuinka paljon minut tiedostetaan. Kun kukaan ei ajattele minua, olen kuollut.

Fyysinen kuolema ei siis ole loppu.

(Stereoissa Patti Smithin biisi ´Dead City´. Tiukkaa. Ja sitten ´Spell´. The World is holy / the soul is holy / the skin is holy / the nose is holy / the tongue and cock and hand / and asshole / holy / everything / is holy / everyone / is holy / everywhere / is holy)

Mutta en tee mitään nähdyksi ja koetuksi tulemisen eteen.

Sain tällä viikolla kyllä tehtyä kaksikin asiaa: uusi lehti nettiin ja OMVF:sta ajankohtaisiin samaan muotoon. Muuten on ollut hiljaista. Koiton talon kuoriaiset eivät syö seiniä, vaatteita tai ruokaa. Kuolleita hyönteisiä vain. Harmittomia.

Luulitteko jo, että en muistaisi? Muistanpa. Kaltio 1 – Parnasso 0. Arkistot kaatopaikalle? Oi voi. Liian helppoa alkaa olla tämä. En nyt viitsi isommasti Juhani Rossoa alkaa ruotimaan, lainaan vain Kaltion turkulaista (vai oliko se Naantalissa syntynyt) avustajaa, Mikeä: "Se jätkä kyllä tuntuu tekevän kaikkensa, jotta kukaan kulttuuri-ihminen ei siitä pitäisi."

Pitäiskö nyt soittaa Laineen Jarkolle ja kysyä mielipidettään? Että ´Paavo Heinonen Ka-krRÖHö!-sta päivää, täältä Oulusta, lienette kuulleet uutisen Parnasson arkistomateriaalin tuhosta...´

Syväluotaavaa juttua arkistoista. Derridalla on tämä Archive Fever, jota en ole lukenut, ehkä pitäisi. Miun sankari on se ehkä, semmonen idoli eli epäjumala.

Miulla on joitakin ehdotuksia musiikkivideofestareitten tulevaksi ohjelmistoksikin. Godardin viimisimmän leffan alkupätkä. Käsittämättömän vaikuttava. Muita en kerro tässä. Lähden katsomaan lisää.

                                                                                                        seuraava jakso >

                                                                                                       sisällysluettelo >>