Kaltio 4/2002:ssa Ante ja Aslak Aikio painoivat Kyösti Julkun kirjoituksen "Suomalaisten muinaiset juuret" maan rakoon. Samassa numerossa Kyösti Julku ja kaksi ulkomaalaista, tarttolainen Ago Künnap ja roomalainen Angela Marcantonio , reagoivat painamalla maan rakoon Aikioiden kirjoituksen.

Kuten kaikista mainituista kirjoituksista heti näkee, kansojen juurten etsimisessä on vallalla kaksi koulukuntaa, vanhoillinen ja uudistuksellinen. Ja kuten yleensäkin tällaisissa tapauksissa, koulukuntien edustajat eivät alkuunkaan hyväksy toistensa väitteitä. Koulukuntien välillä vallitsee lisäksi se epäsymmetrisyys, että uudistusmieliset kyllä tietävät, mitä vanhoilliset tarkoittavat (sillä uudistusmieliset ovat aikaisemmin itse olleet vanhoillisen opin käyttäjiä), mutta vanhoilliset eivät halua ymmärtää, mitä uudistusmieliset tarkoittavat (vaan ymmärtävät mielellään heidän väitteensä väärin ja saavat nämä näin naurunalaisiksi). Tällainen rintamanasettelu ei ole uusi, eikä se koske vain kansojen juurten etsimistä; se on ollut vallalla yleensäkin, kun uusi katsomustapa on ollut tunkeutumassa vanhan sijalle.

Käsittelen seuraavassa kymmenen Aikioiden mainitsemaa kohtaa. Näistä jokainen kuvastaa mielestäni sattuvasti sitä prosessia, jossa uudet aatteet tulevat vanhojen sijalle.

1. Swidrin kulttuuri.
Julkun mukaan Swidrin kulttuuri oli suomalais-ugrilainen. Aikioiden mukaan se ei ollut suomalais-ugrilainen. Julku esittää perusteluja väitteelleen, Aikiot eivät esitä yhtään perustelua omalleen. Itse asetun tukemaan Julkua kahdesta syystä: hän esittää perusteluja väitteelleen ja hänen kannallaan on joukko muita tutkijoita, jotka jo ovat perustelleet asiaa (mm. Pavel Dolukhanov ja D. László). (En missään tapauksessa voi asettua kannattamaan Aikioita yksinkertaisesti siitäkään syystä, että he eivät edes pyri perustelemaan omaa väitettään.)

2. Suomalaiset - suomalais-ugrilaiset.
Julku käyttää termiä "suomalainen" viittaamaan perinteisiin suomalais-ugrilaisiin. Terminvalinta perustuu kansainväliseen käytäntöön, jonka mukaan suomalais-ugrilaisia nimitetään yksinkertaisesti "suomalaisiksi" (Finns ja Finnish). On myönnettävä, että Julkun terminvalinta ei ole hyvä varsinkaan meillä Suomessa, jossa suomalaisilla ja suomalais-ugrilaisilla on vanhastaan tarkoitettu eri asioita. Yllättävästi Aikioit eivät ole tietoisia siitä kansainvälisestä käytännöstä, jonka mukaan termejä "Finns" ja "Finnish" (suomen kielen "suomalaiset") todella käytetään merkityksessä "suomalais-ugrilaiset".

3. Paikannimi-perustelut.
Aikioiden mukaan sen, että Puolan ja Ukrainan alueella ei ole suomalais-ugrilaisia paikannimiä, on todistanut Aulis J. Joki (1973). Kysymys ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen.

Kirjoitan vasta ilmestyneessä kirjassani "Eurooppalaisten juuret" näistä asioista seuraavasti (s. 259-263):

Latviassa on satoja itämerensuomalaisia (liiviläisiä ja virolaisia) paikannimiä. Näitä ovat tutkineet mm. K. Ancitis ja A. Jansons (1963) sekä M. Ruszite (1968) ja Kersti Boiko (1993).
Liettuasta on löydetty noin 35 suomalais-ugrilaista (SU) paikannimeä. Asiaa on tutkinut Vanagas (1981).
Myös Puolassa ja sen lähialueilla väitetään olevan SU paikannimiä. Lehr-Splawinskin tutkimuksessa (1946) tällaisia mainitaan puolisen sataa. Huomattakoon kuitenkin, että Puolan ja sen lähialueiden paikannimien suomalais-ugrilaisuutta pidetään huomattavasti epävarmempana kuin Liettuan ja Latvian vastaavien paikannimien. Esimerkiksi Aulis J. Joki suhtautuu niihin epäilevästi (Joki 1973: 174). Mutta toisaalta esimerkiksi tunnettu suomalainen slavisti Eino Nieminen pitää joitakin Lehr-Splawinskin esittämistä paikannimistä "melko hyvin perusteltuina" (Nieminen 1946).
Baltian ja Puolan SU vesistönimet muodostavat neljä vyöhykettä: SU vesistönimiä on eniten Pohjois-Latviassa, ja niiden määrä vähenee asteittain tultaessa ensin Etelä-Latviaan, sitten Liettuaan ja lopuksi Puolaan ja sen lähialueille. Vesistönimien määrät heijastavat sillä tavalla aikaa, että SU vesistönimiä on jäänyt eniten niille alueille, joilla SU kieltä on viimeksi puhuttu. Tämän mukaan vyöhykkeet heijastavat SU kielten etelärajan liukumista etelästä pohjoiseen. Kolmanneksi vyöhykkeet kuvaavat myös tutkimustulosten luotettavuutta: mitä eteläisemmästä ja ajallisesti vanhemmasta nimikerroksesta on kysymys, sitä epäluotettavampia tulokset ovat. Tämän mukaan siis Lehr-Splawinskin saamat tulokset ovat epäluotettavampia kuin Vanagasin, ja tämän tulokset ovat epäluotettavampia kuin Rusziten saamat. Tulosten suurempi epäluotettavuus ei johdu siitä, että toinen tutkija olisi epäpätevämpi kuin toinen; ero johtuu yksinkertaisesti siitä, että tutkimusaineisto on toisella vaikeaselkoisempaa kuin toisella."

4. Baskien ja saamelaisten sukulaisuus.
Viimeisimmän kymmenen vuoden aikana tehdyt geneettiset tutkimukset, jotka ovat koskeneet sekä äiti- että isälinjoja, pohjoissaamelaisten geneettiset sukulaiset löytyvät läntisimmästä Euroopasta, mm. baskimaalta. Saamelaisten lähimpiä kielellisiä sukulaisia ovat suomalaiset. Se, että pohjoissaamelaisten geneettiset sukulaiset ovat toisia kuin heidän kielelliset sukulaisensa, viittaa kielenvaihtoon.

Pidän kirjassani uskottavimpana vaihtoehtona sitä, jonka mukaan saamelaisten esivanhemmat ovat Pohjanmeren mantereella asuessaan (Bromme-Lyngbyn kulttuurin piirissä) omaksuneet Itämeren alueen suomalais-ugrilaisen kielen. "En pysty perustelemaan kielenvaihtoa kielellisin perustein. En pysty osoittamaan esimerkiksi, että saamen kielessä olisi baskin tai X-kielen substraatti; sellainen saattaa saamen kielessä olla, mutta asiaa ei ole toistaiseksi tarpeeksi tutkittu. Perustan kieltä koskevan olettamukseni siihen, että saamelaisten esivanhempien alue (nykyisen Pohjanmeren etelä- ja kaakkoisrannikko ja entinen Pohjanmeren manner) ja kulttuuri (lähinnä Bromme-Lyngbyn kulttuuri) viittaavat Iberian refugin suuntaan, jossa kieli oli (olettamukseni mukaan) baskilainen. Tosin myönnän, että kieli on voinut olla jokin tuntematonkin kieli."

Siinä, että yli 10 000 vuotta sitten puhutuista kielistä ei ole varmaa tietoa, ei ole mitään häpeämistä: perinteisten kielihistorioitsijoidenkin mukaan kielten välisiä sukulaisuussuhteita ei pystytä enää sitovasti kielellisin perustein osoittamaan, jos kielet ovat eläneet erillään kuusikin tuhatta vuotta.

5. "Alan johtavat tutkijat".
Yhtenä perusteena omien käsitystensä oikeellisuudelle Aikiot pitävät sitä, että samoilla linjoilla on joukko "alan johtavia tutkijoita"; tällaisiksi he mainitsevat nimeltä kuusitoista henkilöä. Sanomattakin on selvää, että "johtavia tutkijoita" ovat heidän mielestään ne, jotka innokkaimmin pitävät kiinni vanhasta. Uudistajilla olisi varmaan oma nimiluettelonsa. En edes yritä arvioida, kuinka monta nimeä siinä olisi: nimiä keräämällä koulukuntien paremmuutta ei missään tapauksessa kannata yrittää ratkaista. - Se, että Aikiolla on ehdottoman "hyviä" ja "pahoja" tutkijoita, tarkoittaa samalla myös sitä, että (heidän termejään käyttäen) toiset harjoittavat "vakavasti otettavaa tutkimusta" ja toiset "populismia".

6. Monitieteisyys.
Kun uudistajat pitävät tärkeimpänä valttinaan monitieteisyyttä, vetoavat vanhoilliset nyt (niin kuin yleensäkin vastaavissa tilanteissa) siihen, että kyllä monitieteisyyttä on harjoitettu ja paljon ennen uudistajien esiintuloa. Ratkaisevin uudistajien ja vanhoillisten välinen ero juuri nyt on geneettisen tiedon hyväksikäyttö: geneetikot ovat viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana saaneet niin merkittäviä uusia tuloksia, että on täysi syy väittää kaikkien eurooppalaisten väestöjen esihistorian tutkimuksen kokeneen täydellisen mullistuksen. Tässä onkin ehkä painavin syy siihen, että 5-7 vuotta sitten ryhdyin kirjoittamaan "Eurooppalaisten juuria". Erityisen suuren mullistuksen aiheutti se, että geneetikot alkoivat käyttää hyväkseen mitokondriaalista DNA:ta ja Y-kromosomien DNA:ta, joiden avulla he ovat pystyneet selvittämään kymmenien tuhansienkin vuosien taakse ulottuvia äiti- ja isälinjoja. Kaiken lisäksi geneetikkojen tulokset ovat tieteellisiä totuuksia; ne eivät ole olettamuksia (kuten monet meidän kielitieteilijöiden esittämät väitteet).

7. Valikoivuus.
Aikiot arvostelevat uudistajia siitä, että he käyttävät aikaisempia tutkimustuloksia valikoiden hyväkseen. Mitä muuta voisi tehdä? Uudistaja on luonnollisesti iloinen, kun hän löytää menneisyydestä tutkijan, joka jo on ollut samoilla linjoilla kuin hän itse. Olisi kai hänen kannaltaan järjetöntä, jos uudistajat poimisivat ajatustensa tueksi sellaisten väitteitä, jotka ovat ristiriidassa hänen omien ajatustensa kanssa. Täysin mahdottomalta ajatukselta tuntuu Aikioiden seuraava väite: "Monitieteinen tutkimus edellyttää mallia, joka esittää kaikkien tieteiden kaikki havainnot". Mitä tämä tarkoittaa? Pyydän Aikioita esittämään yhden pikku esimerkin jostakin väitteestä, joka perustuu "kaikkien tieteiden kaikkiin havaintoihin". Kysyn: onko tässä järkeä ollenkaan?

8. "Koko Euroopan asuttajat".
Vanhoillisille tyypillisesti Aikiot kärjistävät uudistajien väitteen "suomalais-ugrilaiset asuttivat koko Pohjois-Eurooppaa" väitteeksi "suomalaiset asuttivat koko Eurooppaa". Vaihtamalla pari termiä he saavat ajatuksen näyttämään naurettavalta. - Se, että suomalais-ugrilaiset ovat laajimmillaan eli jääkauden maksimin aikana asuttaneet koko Pohjois-Euroopan, saattaa sekin tuntua "suuruudenhulluudelta". Kysymyksessä ei kuitenkaan ole mikään suuruudenhulluus, kun paneudutaan asiallisesti jääkaudenaikaiseen tilanteeseen: Suomalais-ugrilaiset edustivat silloin niin kuin nytkin Euroopan pohjoisimpia asukkaita. Heidän asuinvyöhykkeensä ulottui mannerjään eteläreunasta ehkä 1000-1500 kilometriä etelään. Kun ottaa huomioon silloisen mannerjään reunan, heidän asuinalueensa sijaitsi nykykarttaan projisoituna nykyisen Puolan ja Ukrainan alueita. Näin nähtynä suomalais-ugrilaiset ovat "aina" olleet niitä pohjoisen asukkaita, jotka ovat asuneet suhteellisen lähellä jäätä. Heidän alueensa ovat vuosituhansien kuluessa muuttuneet suhteessa kartan absoluuttisiin kohtiin, mutta suhteessa jäähän, heidän alueensa ovat pysyneet vuosituhannet suhteellisen muuttumattomina. Samoin heidän toimeentulosysteeminsä (esim. pohjoisen porotalous) on voinut säilyä muuttumattomana sillä ehdolla, että he seurasivat jään reunaa ja elivät edelleen samanlaisissa ilmasto-olosuhteissa kuin aikaisemminkin.

9. Nationalismi.
Aikiot syyttävät Julkua ja uudistajia "nationalismista" eli sanatarkasti "nationalistisesti motivoituneesta fantasiakirjallisuudesta". On syytä huomata, että suomalais-ugrilaisten laajan vyöhykkeen ajatus ei ole lähtöisin suomalaisilta uudistajilta. Ajatuksen isänä pidetään aika yleisesti pietarilaista (nykyistä Newcastlen yliopiston arkeologian professoria) Pavel Dolukhanovia, josta syystä olen joskus käyttänyt ajatuksesta termiä "Dolukhanov-premissi". Aikioiden olisi odottanut (monien muiden vanhoillisten tapaan) ihmettelevän sitä, että suomalaisten juuria ei enää sijoitetakaan "Volgan mutkaan"; näyttäähän siltä, että juuremme oli pakko siirtää lännemmäs ja etelämmäs (Ukrainaan) heti, kun meistä tuli eurokansalaisia. Syy siihen, että uudistajat sijoittavat juuremme eri alueille kuin monet vanhoilliset, perustuu kuitenkin aivan muuhun kuin EU:hun liittymiseen. Geneetikkojen ja myös arkeologien (jossain määrin myös paikannimitutkijoiden) käsitykset ovat muuttuneet. Suurin muutos koskee aikasyvyyttä: varsinkin geneetikkojen uudistusten mukana on voitu ottaa tarkasteltaviksi monin verroin vanhemmat ajat kuin ennen. Enää ei (meidän kielentutkijoiden tapaan) juurtenetsijöiden tarvitse rajoittua vain viimeksi kuluneeseen viiteentuhanteen tai kuuteentuhanteen vuoteen, vaan voidaan tarkastella yhtä hyvin parinkymmenen tuhannen vuoden takaisia jääkauden maksimin aikoja.

10. Yleisemmin
haluaisin Aikion veljesten "opillisena isoisänä" ehdottaa, että pyrkisimme enemmän pitäytymään tieteellisessä argumentoinnissa ja pyrkisimme vähemmän loukkaamaan toisiamme nokkelilla sanakäänteillä. ("Isoisän" asemaani perustelen tässä sillä, että toimin aikoinani Aikioiden opettajan Pekka Sammallahden kielitieteen opettajana.)

Onko kukaan muuten ihmetellyt sitä, että nykyään "isoisät" usein toimivat uudistajina ja heidän opilliset "lapsenlapsensa" vanhoillisina. Onko menossa "vihasten vanhojenmiesten" aika? Mihin tämä nurinkurinen tilanne perustuu?

(Raakakopio 8.9.2002 )

Kalevi Wiik
                                                                                                    seuraava kirje >

                                                                          Suomalaisten juuret -pääsivulle >> 

Viite:
Kalevi Wiik: "Eurooppalaisten juuret", Atena Kustannus Oy, Jyväskylä, 504 sivua.