Disneyllä uransa aloittanut Gary Goldman uskoo, että hyviä animaatioita voi tehdä alle puolella kuluista verrattuna siihen, mitä Disney, DreamWorks, Sony ja Pixar käyttävät, kunhan on luova niin taiteessa kuin bisneksessäkin. Goldman vaimoineen saapuu kunniavieraaksi Oulun kansainväliselle lastenelokuvafestivaalille marraskuussa.

Kun Disneyllä työskennellyt Jeffrey Katzenberg lähti Disneyltä ja perusti DreamWorksin, hän pyysi disneyläisiä animaation tekijöitä töihin triplapalkalla. Disneyn täytyi tehdä vastatarjous samoilla tai jopa suuremmilla summilla. Samalla hetkellä elokuvabudjetit nousivat neljästäkymmenestä miljoonasta dollarista sataanviiteenkymmeneen. Jonkin aikaa animaatiotaiteilijat nauttivat suurista palkoistaan, mutta lopulta heidän teollisuutensa kuoli. Näistä osaajista monet tekevät nykyään tietokonepelianimaatioita, mutta mikäli kuluja ei saada pidetyksi riittävän alhaalla ja tuottoa tehdyksi, voi tällekin alalle käydä huonosti. 

Gary Goldman ei myöskään suuremmin perusta nykytrendistä tehdä animaatiota aikuisille. Vaikka hänen ja hänen työtoverinsa Don Bluthin elokuvat ovatkin olleet perinteisesti viihdyttäviä myös vanhemmille katsojille, ovat ne aina, toisin kuin monet nykyään tehdyt, olleet lapsille kohdennettuja.
– DreamWorksin elokuvat ovat paljon aikuisempia kuin toivoisimme. Heidän tarkoituksenaan tuntuu olevan aikuisyleisön viihdyttäminen, toiminnallisuuden korostaminen, aikuislipun ostajien hankinta. En ole varma, onko se elokuvantekijöiden egon vai ahneuden syytä, mutta he ovat hylkäämässä tärkeää yleisöä: lasta kaikissa meissä, Goldman toteaa.
– Kysymys on, tarvitsemmeko kaikkea sitä aikuishuumoria ja seksuaalista vihjailua, tai kakkahuumoria kuten piereskelevää Pumbaa Leijonakuninkaassa tai nousevia kuplia Shrekin mutakylpyammeessa. Se on halpa tapa tehdä huumoria. Kaikki lapset nauravat pierulle hiljaisessa huoneessa.

Goldmanin mukaan Pixar on poikkeus. John Lassiter joukkoineen tekee hienoja tarinoita, kuten Toy Story -animaatiot ja viimevuotisen Ihmeperheen. Myös Disneyn Mulanissa sekä Lilo ja Stitchissä on Goldmanin mielestä omat ansionsa.

 

  Titan A.E.

 

Gary Goldman itse aloitti Disneyllä vuonna 1972 ja työskenteli siellä vuoteen 1979 asti, jolloin ryhtyi omiin animaatioprojekteihin. Tämän jälkeen Goldman on tehnyt Bluthin kanssa monia tunnettuja animaatioita. Suomessa katsotuimpia lienevät Rouva Brisby ja hänen maailmansa (1982), Fievel matkalla Amerikkaan (1986), Maa aikojen alussa (1988), Anastasia (1997) ja Titan A.E. (2000). 

Varhaisissa Disney-elokuvissa, Goldman sanoo, hahmoilla oli selkeät persoonallisuudet. Tuntui aivan kuin olisi tuntenut samanlaisia tyyppejä tosielämässä. Hahmot kasvoivat, kulkivat tarinassa henkilökohtaisen matkan – yleensä kohti parempaa, viisastuen tai muuttaen näkemystään ympäristöstä ja muista hahmoista. Walt Disneyn yhä eläessä luotu valehteleva epeli Pinokkio haluaa olla oikea poika, mutta toimii aina vastuuttomasti ja omatunnotta. Matkaa tehtyään hän ymmärtää, että hänen tulee antaa jotain itsestään tullakseen oikeaksi. Lopussa hän pelastaa isänsä Geppetton oman elämänsä kustannuksella, ja vasta silloin keiju toteuttaa puunuken toiveen.

Hahmo voi olla yksiulotteinen kahdella tapaa: persoonaltaan ja taiteellisesti. Esimerkiksi Pinokkiossa Samu Sirkkaa piirrettäessä käytettiin kahtakymmentäkuutta eri väriä. Samusta tuli niin elävän näköinen, että näytti kuin se kohta hyppäisi ruudusta. Goldmanin aikaan Disneyllä käytettiin hahmoissa kustannussyistä vain kahtatoista väriä. Lopputulos oli sama kuin halpatuotantoanimaatioissa.

Lasten ollessa kyseessä hahmon kehittyminen merkitsee enemmän kuin niiden ulkonäkö.
– Käyttäisin esimerkkinä suosittua Ipanat-sarjaa. Hahmot ovat suunnittelultaan yksiulotteisia mutta persooniltaan moniulotteisia. Kun tuotannossa otetaan huomioon uskottavuutta kasvattavat seikat, kun arvostetaan myös taustojen laatua sekä erikoistehosteita, kuten varjoja, uskottavaa vettä, tomua, savua tai sadetta räiskyvine lätäköineen, luodusta maailmasta tulee lapsille elävä.

Kun Rouva Brisbyä näytettiin elokuvateattereissa, lapset ja aikuiset istuivat Goldmanin mukaan kuin taiottuina sitä katsomassa. Eräs teatterinjohtaja ilmaisi kauhua, kun kukaan ei tullut elokuvan aikana ostamaan naposteltavaa. Goldman ja Bluth pyrkivät samaan Fievel- sekä Maa aikojen alussa -elokuvia tehdessää ja mielestään onnistuivat pyrkimyksissään. 

Animaatioissa suurimman vaikutuksen katsojaan tekevät Goldmanin mukaan symbolit ja hahmot, esimerkiksi Bambin tai Maa aikojen alussa -elokuvan dinosauruksen äitien kuolemat. Hänen mielestään Disney-klassikot viihdyttävät yhtä lailla aikuisia kuin lapsia, siis useammalla tasolla. Goldman toivoo, että myös vastaisuudessa animaatioissa kerrottaisiin tarinoita, jotka opettavat ja avaavat näkökulmia muihin yhteiskuntiin sekä velvollisuuteemme toisiamme kohtaan niin, että elokuva samalla viihdyttäisi saarnaamatta hyvästä ja pahasta. Tarinat kertovat usein sankarin matkasta, jonka kuluessa tämä pelastaa yhteisönsä. Tämä on tyypillistä kaikissa yhteiskunnissa. Joissakin japanilaisissa anime-elokuvissa kerrotaan samankaltaisia kulttuurihistoriallisia tarinoita.

 

   Anastasia

 

Goldman syntyi Kaliforniassa vuonna 1944 ja oli nuoruudessaan kiinnostunut pianonsoitosta ja piirtämisestä. Opiskeluaikoinaan hän tapasi animaatioguru Robert McKimsonin, joka tunnettiin Warner Brosin studiolta. Tämä neuvoi Goldmania keskittymään mallipiirtämiseen, ja niin Goldman pääsi töihin Disneyn tehtaille.
– Itse asiassa, kun aloitimme Disneyllä, Don huhtikuussa 1971 ja minä helmikuussa 1972, petyimme siihen aikaan tehtyihin animaatioihin. Olimme viehättyneet Lumikin (1937) ja Kaunottaren ja Kulkurin (1955) kaltaisista elokuvista. Ne olivat pehmeämmän näköisiä, ja tarinat lämmittivät sydäntä saaden yleisön nauramaan, itkemään ja ehkä pelkäämäänkin hieman siellä ja täällä. Mutta ennen kaikkea hahmot olivat rakastettavia ja unohtumattomia.

Goldmanin aikaan tehtiin Robin Hood, Nalle Puh ja Tiikeri kans, Pelastuspartio Bernard ja Bianca, Pete ja lohikäärme, Pikku aasi sekä Topi ja Tessu. Elokuvat olivat hyviä animaation teon oppimiseen, mutta yksikään niistä ei vaikuttanut niin erinomaiselta kuin Pinokkio, Bambi, Dumbo, Tuhkimo tai Peter Pan. Jo taiteellisesta näkökulmasta animaatioiden taso oli laskenut: hahmot olivat värittömämpiä ja näyttivät täten vähemmän kolmiulotteisilta. Erikoistehosteiden käyttö oli vähentynyt, ja jopa käsinmaalatut taustat kalpenivat vertailussa. Jos asiat tehtiin hyvin kolmekymmentä vuotta aiemmin, miksei niitä voitu tehdä yhtä taitavasti 1970-luvulla? Goldmanista tuntui, että taiteilijoiden sijaan yhtiön johto kontrolloi taiteen tekemistä.

Walt Disney oli Goldmanin ja Bluthin arvostama visionääri, joka yritti edistää animaatioiden taiteellisuutta riskejä pelkäämättä. Näin syntyi monia klassikkoelokuvia.
– Tunsimme, että luova henki oli kadonnut ja että yhtiö oli menettänyt viattomuutensa ja tullut aivan liian kaupalliseksi. Meillä oli muutaman kerran mahdollisuus tuoda esiin arvoja, joita ihailimme vanhemmissa elokuvissa, mutta johto ei arvostanut yritystämme eikä oikein ymmärtänyt, mistä puhuimme.

 

Parhaillaan Goldman ja Bluth touhuavat Dragon's Lairin parissa. Dragon's Lair on suuren suosion saavuttanut tietokonepeli vuodelta 1983. Se tehtiin yhteistyössä tietokonevelho Rick Dyerin kanssa. Dragon's Lairissa seikkailee typerähkö, kiljuva hahmo Dirk the Daring, joka yrittää pelastaa kauniin ja viettelevän prinsessan ilkeä Mordrocin ja           lohikäärmevartija Singen kynsistä.

Vuonna 1999 kaksikko alkoi tuottaa 3D-versioita pelistä Xboxille, GameCubelle, Play     Station 2:lle, PC:lle ja Macille. Nyt, kun projekti on valmis, on suunnitteilla Dragon's Lair: The Movie, kokopitkä elokuva. Tähän Goldman ja Bluth odottelevat vielä rahoitusta. Rahoitustahojen kanssa joutuu toisinaan tekemään kompromisseja. Goldman ja Bluth kertoivat epäilyksistään tehdä elokuva teinipojille, kun heille ehdotettiin tieteiselokuva Titan A.E.:n tuottamista. Teinipojat haluavat olla aikuisia, eivätkä siksi katso animaatioita. Elokuva sai jonkin verran huomiota, mutta oli taloudellinen floppi. Goldman ohjeistaa tulevaisuuden elokuvantekijöitä kohdistamaan elokuvat koko perheelle.
– Älkää unohtako lapsia. Animaatio on moderni tapa levittää satuja ja tarinoita nuorisolle.

 

Vaikka markkinoita hallitseekin muutama jättiläisyhtiö, uskoo Goldman mahdollisuuksiin pärjätä pienemmälläkin kokoonpanolla. Goldman ja Bluth tekivät saman vuonna 1979 lähdettyään Disneyltä. Tuoreempi esimerkki onnistumisesta on Sylvain Chomet, Bellevillen kolmosten ohjaaja. 

Animaatiobisnes on hankalaa, ja johtajien ohi on vaikea päästä. Päättävät elimet pelkäävät työpaikkansa puolesta, joten he sanovat ei kaikelle. Näin heitä ei voida syyttää elokuvan epäonnistumisesta. Tämän ei kannata antaa lannistaa, kunhan on siitä tietoinen ja valmistautunut torjuviin reaktioihin. Aivan yksin ei toimiin voi ryhtyä, vaan tarvitaan muita, jotka uskovat samaan unelmaan. Vuonna 1986 Goldman, Bluth ja kahdeksankymmentäseitsemän muuta työntekijää Yhdysvalloista ja Kanadasta perheineen ja lemmikkeineen muutti Irlantiin valtion kutsumana. Alussa heillä oli töissä satakunta irlantilaista, vuoden 1987 lopulla Dublinin studiossa työskenteli kaiken kaikkiaan neljäsataa työntekijää. Irlannissa olon aikana tehtiin viisi elokuvaa, joista moni saavutti suurmenestyksen, ja monet taiteilijat vaikuttavat nykyään muilla suurilla studioilla.

 

GARY GOLDMAN VAIMONSA CATHYN KANSSA KUNNIAVIERAANA XXIV OULUN KANSAINVÄLISELLÄ LASTENELOKUVAFESTIVAALILLA 14.-20.11.2005

 

Katariina Parhi