Historian emeritusprofessori Kyösti Julku esittää kirjoituksessaan Suomalaisten muinaiset juuret (Kaltio 3/2002) värikkään tulkinnan suomalaisten varhaishistoriasta. Suomalaiset olisivat sen mukaan eurooppalaista muinaiskansaa, joka on jääkauden jälkeen asuttanut suurta osaa Pohjois-Euroopasta. Artikkelinsa Julku perustaa kuitenkin vain muutamaan väitteeseen, joita on syytä tarkastella kriittisesti.

Kyseenalaisia väitteitä

Julkun mielestä Swidryn kulttuuri 12 000-10 000 vuotta sitten Puolassa voidaan "varmasti" osoittaa suomalaiseksi, todisteet kun ovat "niin erinomaisen selvät ja vastaansanomattoman kovat". Alueella on hänen mukaansa "erittäin vahva suomalainen (ei siis suomalais-ugrilainen) nimiaines - yhteensä toista sataa suomalaisnimeä". Myös varhaisemman jääkauden refugiumin Ukrainassa 24.000-18.000 vuotta sitten hän tietää suomalaiseksi.

Mitä kirjoittaja tässä tarkoittaa "suomalaisella"? Hän liittää termin aikatasoon, jossa suomalaisia ei sanan missään merkityksessä ollut olemassa. Suomen kansan ja kielen muotoutuminen on noin 16.000-22.000 vuotta myöhäisempi prosessi, Swidryn kulttuurinkin osalta vähintään 8.000 vuotta. Puhe jääkauden aikaisista suomalaisista on samantapaista aikatasojen sekoittamista kuin vaikka pohdinta Rooman valtakunnan vaikutuksesta mammuttien sukupuuttoon. Julku ei myöskään perustele väitettään suomalaisista paikannimistä. Ajatuskulkuun sopivia lähteitä onkin vaikea löytää, sillä esimerkiksi puolalaisslavisti T. Lehr-Splawinski 1940-luvulla esittämät tämänsuuntaiset luulot on torjuttu perusteettomina jo kauan sitten (ks. esim. Joki, Uralier und Indogermanen, 1973, s. 174-).

Vastaavia epäuskottavia väitteitä tapaa Julkun tekstissä yhtenään. Perustelematta jää esimerkiksi väite Dneprin ja Donin varsien paikannimien suomalaisperäisyydestä ja ajatus Dneprin laaksosta löytyneiden "vanhaeurooppalaisten muotojen" yhteydestä suomalaisiin. Julku antaa myös paljon painoa Ago Künnapin oletuksille saamen ja baskin kielten yhteyksistä. Tätä tutkimusta (Vöimalikud keelevahetused uurali keelte rühmas) ei kuitenkaan ole julkaistu, ja sen käsikirjoituksesta päätellen tekijä ei tunne edes saamen kielen perusteita. Väitteet saamen kielen baskilaisesta substraatista ovat siis perusteettomia.

Villakoiran ydin

Kirjoitus on uusin osa siinä sarjassa, jolla Julkun, Künnapin ja Kalevi Wiikin aatteita suomalaisten muinaisuudesta on markkinoitu suurelle yleisölle. Alan johtavat tutkijat ovat kuitenkin kumonneet heidän väittämänsä moneen kertaan. Kriitikoista mainittakoon Raimo Anttila, Christian Carpelan, Cornelius Hasselblatt, László Honti, Kaisa Häkkinen, Esa Itkonen, Juha Janhunen, Petri Kallio, Jorma Koivulehto, Johanna Laakso, J.P. Mallory, Eve Mikone, Asko Parpola, Károly Rédei, Merlijn de Smit ja Eberhard Winkler. On arveluttavaa, että tieteellisillä foorumeilla esitetty ankara kritiikki on jätetty huomiotta ja siirrytty yleisille areenoille puhumaan "vastaansanomattoman kovista" todisteista. Ulkopuolisille pyritään näin antamaan harhaanjohtava kuva koulukuntakiistasta edistyksellisten ja uudistuksellisten "kapinallisten" ja vanhoillisten, taantumuksellisten "traditionalistien" välillä.

Omaan arvoonsa joutaa myös väite, että Julku ja hänen tutkijakumppaninsa ovat ensimmäisenä soveltamassa monitieteistä analyysiä suomalaisten esihistoriaan. Suomalaisten alkuperää koskevat selitysmallit ovat 1800-luvun loppupuolelta lähtien aina nojanneet monitieteiseen analyysiin, eikä sen varjolla voi enää väittää kulkevansa kehityksen kärjessä. Eikä Julkun oma malli edes ole erityisen monitieteinen, vaan se perustuu lähinnä arkeologisen aineiston ja nykyisten kielten ja kansojen mielivaltaiseen samaistamiseen, jota tuetaan valikoiduilla ja kyseenalaisilla väitteillä muista tieteistä. Monitieteinen tutkimus edellyttää mallia, joka selittää kaikkien tieteiden kaikki havainnot. Julkun malli on ristiriidassa kielitieteessä jo sata vuotta sitten varmistettujen tulosten kanssa, joten se on mahdoton, vaikka se sopisikin joihinkin arkeologisiin havaintoihin ja hivelisi kansallista itsetuntoa. Alalla, jonka tulkinta ja esitystapa ovat vaikeita, tällainen populismi saa valitettavasti paljon helpommin julkisuutta kuin vakavasti otettava tutkimus.

Näkemys suomalaisista koko Euroopan asuttajina liittyy kansalliseen traditioon, joka pyrkii rakentamaan suomalaisille mahtavaa muinaisuutta. Suuntausta edusti uljaimmillaan Sigurd Wettenhovi-Aspa (1870-1946), joka "tiesi" suomalaiset Egyptin, Intian ja Kiinan muinaisten korkeakulttuurien perustajiksi. Julkunkaan naseva kirjoitus ei kuulu tieteen piiriin, vaan tähän nationalistisesti motivoituneeseen fantasiakirjallisuuteen.

Ante Aikio ja Aslak Aikio
                                                                                                    seuraava kirje > 

                                                                          Suomalaisten juuret -pääsivulle >>