Esittävän runon perinne on herännyt henkiin Turussa. Runoklubeja järjestetään Down By The Laituri -kaupunkifestivaalin aikaan, Kirjamessuilla, marraskuisilla Runoviikoilla, kirjan ja ruusun päivänä, Taiteiden yönä ja joskus ihan muuten vaan. Tyypillinen klubi sijoittuu baari-iltaan, jossa runoilijat esittävät tekstejään kaljapalkalla.

90-luvulta lähtien näkyvimpiä esiintyjiä ovat olleet Tapani Kinnunen ja Esa Hirvonen, joiden molempien runoissa seksi ja viina ovat merkittävässä osassa. Runoilijapiireissä tämä kuvasto mielletäänkin jonkinlaiseksi turkulaisen runouden tunnusmerkiksi, vaikka toisaalta monet nuoremmat runoilijat ovat tietoisesti tehneet siihen pesäeroa.

Lähtökohdat

Turun runoudesta muistetaan 60-luvulta underground-nimet Markku Into ja Jarkko Laine. Seuraavat vuosikymmenet jäivät runouden kannalta köyhemmiksi niin Turussa kuin muuallakin Suomessa. Isotkin kustantamot julkaisivat vain muutamia kokoelmia vuodessa, pieniä ei juuri ollut. Turkuun oli kuitenkin kerääntynyt joukko tulevia runoilijoita, kuka ihmissuhteiden, kuka opiskeluiden tai töiden perässä.

Vuonna 1994 alkoi tapahtua. Kirjailija Kari Levola aloitti Varsinais-Suomen läänintaiteilijana. Tommi Parkko ja Markus Jääskeläinen perustivat runoyhdistys Nihil Interitin ja julkaisivat sen kautta yhteiskirjansa Vanhat laulut Nimettömät eläimet. Tapani Kinnunen julkaisi esikoiskokoelmansa Nauru pimeästä huoneesta.

"Down By The Laiturin Runoklubi '94 Haarikasssa oli pitkälti alkusysäys", muistelee Kinnunen. "Levolan Kari oli yhteydessä tyyppeihin, joiden tiesi voivan esiintyä. Yleisöä oli hirveän vähän, mutta siellä tyypit tapasivat toisiaan. Minä, Parkko ja Jääskeläinen, Ilkka Koponen -vainaa, Timo Lappalainen, unohdankohan jonkun nyt? Syntyi henkinen yhteys, että tällä jutullahan voisi olla tulevaisuutta. Että tätä voisi tehdä muutenkin kuin DBTL:n aikaan."

Turun taistelut

Nihil Interit ja sen perustama Tuli&Savu -lehti olivat merkittävässä osassa scenen kehittymisessä. Kinnusesta tuli ensin yhdistyksen varapuheenjohtaja ja sitten puheenjohtaja. Runoklubeja järjestettiin enemmänkin vuoden 1994 talvella ja mukaan tuli myös uusikaupunkilainen Mika Terho, sekä myöhemmin runoilija Kari Aartoma, sekä kustannusyhtiö Sammakon perustanut Seppo Lahtinen.

Vuonna 1995 perustettiin Taidetoimikunnan julkaisema Reviiri-antologia, jossa moni tuore runoilija ja kirjailija debytoi. Kinnusen mukaan juuri Reviirin ja runoklubitoiminnan kautta Sammakko sai toiminnalleen paljon alkusysäystä.

Valopilkku noteerasi runon uuden tulemisen myöntämällä Nihil Interitille Vuoden Valopilkku –kunniakirjan vuonna 1996. Perusteena oli, että "Nihil Interit ry tukee ja edistää nuorten tuntemattomien runoilijoiden työtä kaikin käytettävissään olevin keinoin Internetiä kaihtamatta, osoittaen että lyriikka voi olla verkon ominta kieltä". Palkintoraadissa oli muun muassa Markku Into. Ajan multimediahuuruisista visioista huolimatta arvostettua runoutta julkaistaan edelleenkin lähinnä paperilla.

Seuraavina vuosina runouden nousu jatkui edelleen, pitkälti tämän "Turun runoliikkeen" vetämänä. Teemu Hirvilammi koulutti runoilijoita paremmiksi esiintyjiksi. Runoklubeille alkoi tulla ihmisiä, kun sana kiinnostavista esityksistä kiiri eteenpäin. Sitten tulivat paikallisradiot ja -televisiot, lopulta valtakunnallisten televisioyhtiöiden kamerat.

Turkulainen runous

Runoilija Esa Hirvosen mukaan turkulaisia runoilijoita yhdistää esiintyminen ja yhdessä tekeminen. "Tämä on yhteisöllisempää kuin vaikkapa Tampereella."

Runoutta tutkivan Turun yliopiston naistutkimuksen amanuenssi Siru Kainulaisen mukaan runojen esittäminen on uusyhteisöllisyyttä, jossa runon ääni vakuuttaa kuulijan runon olemassaolosta ja sitä kautta myös kuulijan olemassaolosta. Tämän vuoksi runojen on oltava iskeviä ja provosoivia. Neliö-lehden ensimmäisessä numerossa Timo Hännikäinen taas kommentoi, ettei esitettäväksi tarkoitettu runo toimi kirjan sivulle painettuna.

Tapani Kinnunen tahtoo liittää turkulaiseen runouteen myös sen usein kritisoituja piirteitä. "Toki nämä tietyt maneerit kuitenkin näkyvät ainakin miespuolisten turkulaisrunoilijoiden kirjoituksissa", Kinnunen yleistää. Hän allekirjoittaa ylpeänä väitteet viina- ja sänkyjuttujen suuresta määrästä, mutta sanoo myös, että ajankuva on Turun runoudessa tiukempi ja tarkempi. Poliittisena runona hän ei sitä kuitenkaan pidä.

Kainulainen analysoi pidemmälle: "Onko esim. Kinnusen Show Time "aitoa" katurunoutta, jossa kerrankin sanotaan oikeilla nimillä asiat, kirjoittajansa idealisoitu minäkuva vai tällaisen ihanteen kritiikkiä, purkamista, kyseenalaistamista?"

Esa Hirvonen muistuttaa, ettei pidä sekoittaa Turun skeneä ja "turkulaista" tyyliä. "Jos haetaan sitä tyylisuuntaa, jota kirjoittaa esimerkiksi Marjo Isopahkala, minä, Tapani Kinnunen, ehkä joku Mika Terho, niin sille pitäisi keksiä oma sana", Hirvonen miettii. Hän kaipaa sanaa, joka erottaisi erilaiset, usein kuvallisemmat tai kiltimmät runot hänen tyylisuunnastaan. Turun runoliike ja Turun koulukunta ovat molemmat tylsiä nimityksiä, Hirvosen tyylin nimi pitäisi olla svengaava ja seksikäs.

Hirvonen määrittelee hänen ja Kinnusen tyylisuunnan runouden olevan usein humoristista ja lähellä puhekieltä, ja muistuttaa runojen omaelämäkerrallisesta taustasta. Hän sanoo myös, että pateettisuutta ei tule pelätä, vaan tunteet pitää vetää niin pitkälle, että ne ovat jo melkein korneja.

Monet tämän tyylin runoista muistuttavatkin virkistävästi enemmän rock-lyriikka kuin Tabermannia. Toisaalta tyylin sisältämää postmoderni ironia ja intertekstuaalisuus on helppo hukata ja Turussakin näkee vielä paljon varhaismodernismin henkistä kelvollista runoutta, joka ei tarjoa mitään uutta. Samalla tavalla Kinnusen ja Hirvosen beat-henkinen katukuvasto on noussut monilla lukijoilla runojen todellista sisältöä oleellisemmaksi. "Kyllä beat näkyy Turussa", myöntää Kinnunen. "Sammakko on julkaissut paljon beat-kamaa, Savukeidas on beat-linjoilla. Siinä on ollut aika iso aukko Suomen kirjallisessa kartassa, että käännös-beat on puuttunut kokonaan, samoin suomalainen beat. Ei suomalainen beat ole minusta amerikkalaisen beat-runouden matkimista, suomalainen on enemmän sellaista sisu-beatia."

Runoratsujen siipien havinaa

Haarikka-baarissa 1997 järjestetyllä DBTL:n Runoklubilla tuolloin Taidetoimikunnassa työharjoittelijana toiminut Esa Hirvonen esitti ensimmäistä kertaa runojaan: "Istuin tiskin ääressä, kun Kinnunen pyysi piristämään hiljaista iltaa palindromirunoilla." Seuraavien vuosien aikana Hirvosesta tuli Turun runoliikkeen tunnushahmoja ja yksi sen persoonallisimmista esiintyjistä.

1998 oli ensimmäinen runokiertue, jossa joukko runoilijoita kiersi Suomea esittäen runoutta kapakoissa ja kirjastoissa. Mukana olivat Hirvosen ja Kinnusen lisäksi myös muun muassa Tommi Parkko, Mika Terho ja Seppo Lahtinen. Pari vuotta myöhemmin Megasos-kiertue kesti jo kokonaisen kuukauden, ja sitten lähdettiinkin jo kiertämään Baltian maita.
Turun runoliike sai hyvää ja huonoa nimeä, ja monet yleistivät sen Bukowski-beatia jäljitteleväksi kapakkarunoudeksi. Kipeästi kaivattua naisnäkökulmaa kentälle toi esiintyjäryhmä Grupo Kapustarinta, joka pyrki selkeästi erottautumaan "Buko-junkkareiden" tyylistä. Vuonna 2000 Kapustarinta perusti myös kirjallisuuslehti Lumoojan.

Yhä uutta verta toi kentälle vuonna 2001 perustettu Savukeidas-kustantamo, joka aloitti nimenomaan nuorten runoilijoiden kustantajana. Vielä samana vuonna kustantamo julkaisikin Esa Hirvosen esikoisteoksen Harlem, sekä kaksi Karusellikyytiä-antologiaa, jotka tulivat Reviirin rinnalle mahdollisena julkaisuväylänä aloitteleville runoilijoille.

Kiertotähdet

Esa Hirvonen ja Tapani Kinnunen olivat molemmat mukana Megasos-kiertueella vuonna 2000. "Oltiin kuukausi liikenteessä, ja kokoonpano vaihtui usein", kertoo Hirvonen. "Minä, Tommi Parkko ja Mika Terho kierrettiin kaikki. Itä-Suomen kautta Lappiin ja Pohjanmaata pitkin takaisin."

"Oli aika rankka keikka: Jouduin juomaan jatkuvasti, kun joka paikassa tarjottiin. Mika ei voi ongelmansa takia juoda ja Tommi on muuten vaan absolutisti ja lisäksi kuski. Minulle sitten lankesi velvollisuus viettää iltaa paikallisten järjestäjien kanssa."

Kinnunen taas muistelee hartaudella Baltian-kiertuetta, jolle osallistui hyvin sekava joukko turkulaisia runoilijoita. "Se oli upea kiertue. Siellä muun muassa tapasimme ensimmäistä kertaa Heli Laaksosen. Sitä kautta Heli varmaan sai tietää, että Turussa tapahtuu ja lähetti Lahtiselle Sammakkoon runoja, ja loppuhan on Helin kohdalta historiaa." Murrerunoja kirjoittava Heli Laaksonen on Suomen myydyimpiä runoilijoita.

Postmodernismiko helsinkiläistä?

Usein "turkulainen kapakkarunous" nähdään vastakohtana "helsinkiläiselle postmodernismille". "Helsinkiläinen runoilijamentaliteetti oli 90-luvun puolivälissä hyvin nihkeä ja vaikea", kertoo Kinnunen. "Silloinen Nuoren Voiman Liiton jengi suojeli kovasti omaa perunaansa, eikä halunnut ketään sitä jakamaan, vaikka se oli valtakunnallinen järjestö. Mutta nyt se on muuttunut, tällä hetkellä ei enää ole mitään ongelmia."

Hirvosta harmittaa väite siitä, ettei turkulainen runous olisi postmodernia. "Harlem on täynnä viittauksia, joita joku voisi pitää postmoderneina, jos sen kirjoittaja olisi toisenniminen ja Helsingistä. Mutta niin kuin eräässä arvostelussa sanottiin, "Esa Hirvonen kirjoittaa kavereistaan". Näistä voinkin luetella muun muassa Wittgensteinin, De Saden, Kierkegaardin, Elviksen, Daven, Pelle Miljoonan, William Blaken, Ginsbergin ja Bukowskin."

Kainulainen muistuttaa, ettei postmodernismia ja akateemisuutta pidä sekoittaa. "Modernismi pyrkii tarkoitukselliseen moniselitteisyyteen, aina vain uusiin kielikuviin ja suureen kirjallisuudellisuuteen, älylliseen ja kognitiiviseen intertekstuaalisuuteen. Postmodernissa runoudessa puolestaan on jälleen tärkeää, kuka ja mikä puhuu, mutta erityisesti missä tilanteessa ja millä ehdoilla, kenelle puhuen. Tätä puolestaan turkulaisen runousliikehdinnän runoilijat näyttävät pohtivan kaikin ja monin keinoin."

Kainulainen määrittelee postmodernin ajan tunnusmerkkejä: "Liioitteleva ja valehteleva omakuvan aihe, arkinen puheenparsi, banaalit rinnastukset ja paikkojen ja nimien maininta ilmaisevat satunnaisuutta, hetkellisyyttä, lokaalin ja globaalin, marginaalin ja keskustan suhteitten kyseenalaistamista ja pohtimista." Kuvaus sopii niin Hirvosen kuin Kinnusenkin runoihin.

 

Taistelu jatkuu

Nykyään kustannusliike Sammakon listoilta löytyy paitsi vino pino turkulaisia runoilijoita, myös amerikkalaista beat-runoutta ja poliittista kirjallisuutta, kuten Blumin Roistovaltio ja Noam Chomskyn New York 11.9.

Nihil Interitillä on noin kaksisataa jäsentä ja sen varapuheenjohtajana toimii Esa Hirvonen. Se on kääntänyt paljon muun muassa virolaista ja kreikkalaista runoutta, sekä julkaissut paljon uusia suomalaisia runoilijoita. Myös runolehti Tuli&Savu ilmestyy edelleen.
Kari Levola toimii Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajana, Varsinais-Suomen kirjallisuuden läänintaiteilijaksi ryhtyi hänen jälkeensä Tommi Parkko.

Runous voi Turussa ja Suomessa hyvin. Uutta runoutta kirjoitetaan ja julkaistaan jatkuvasti ja esittämisen perinne leviää alati laajemmalle. Pieniä runokustantamoita on paljon ja monet kulttuurilehdet julkaisevat runoutta. Miettiessä kymmenen vuoden takaista tilannetta 90-luvun runovallankumouksen voi sanoa olleen menestys.

 

Esa Hirvonen:

svengaava ja seksikäs

Monet turkulaiset runoilijat ovat muuttaneet Turkuun muualta runoliikkeen vetäminä tai löytäneet sisäisen runoilijansa vasta muutettuaan Turkuun. Esa Hirvonen muutti Turkuun Hämeestä, eikä päätös ryhtyä runoilijaksi ollut mitenkään ilmiselvä.

"Lukiossa mä olin ujo poika, joka luki filosofiaa. Paitsi lukion viimesellä, sillon mä rupesin dokaan ja hiukan kokeilin muitakin päihteitä", kertoo Hirvonen. "Siinä vaiheessa oli jo yleissivistystä riittävästi, ettei oo sen jälkeen tullut vedettyy Heideggerii, ja jotain mä siitä vieläkin muistan. Elämätöntä elämää tuntui olevan aika paljon."

Armeijan jälkeen Hirvonen muutti Turkuun opiskelemaan ja sai heti ensimmäisenä päivänä turpaansa kapakassa. Hän opiskeli elokuva-alaa Turun Taide- ja viestintäoppilaitoksessa, mutta lähti nelivuotiselta linjalta vähän ennen lopputyötään. Seuraavien parin vuoden aikana Hirvonen ei "tehnyt oikeestaan muuta kuin dokannut".

"Menin toimittajakurssille ja sit mä olin Taidetoimikunnassa työharjottelussa. Ensin mä olin mukana näis kuviois enemmän kulttuuritoimittajana kuin runoilijana, mut sit mä rupesin kirjottaan runojakin, eikä niist niin kauheen paskoi tullut."

 

Panomies puutteessa

Onnesta ja rakkaudesta
minulla ei ole paljon sanottavaa.
Olen paska jätkä.
Pummi ja diiva.
Pystyn juomaan kaksi viikkoa
ilman rahaa, ilman käsiä, jos on tarvis.
Minulta on turha odottaa moraalista krapulaa,
katumusta syrjähypyistä, mustasukkaisuutta,
ymmärrystä syyllisyydentunnolle.
Olen leuhka jätkä.
Ylpeä ja onneton.
Kymmenen vuotta olen kuunnellut kapakoissa,
että tuosta pojasta tulee vielä jotain.
Olen niin hyvä sängyssä ja töissä.
Vaikka kirjoitan hyvin,
kuvittelen vielä enemmän.
Olen kaunis jätkä.
Panomies ja puutteessa.
Olen halvimmista räkälöistä, taiteiden yöstä,
meren rannalta, rikkaiden bileistä
turhaan etsinyt vertaistani naista.
Otan tyydytykseni niiltä,
jotka sietävät minua
yhden yön tai useamman.

Esa Hirvonen

 

Tapani Kinnunen:

Punkista sisu-beatiin

Tapani Kinnunen, 40, on muuttanut Turkuun Joensuusta. Runoilu alkoi kouluaikoina sanoitusten tekemisestä punk-yhtyeelle. Tästä tuolloinen pikkutakkipunkkari Kinnunen siirtyi pelkästään sanojen varassa olevaan ilmaisumuotoon.

Ensimmäiset Kinnusen runot julkaistiin Nuoren Voiman Liiton antologiassa "Himo aamuisin korsiin" 1984. "Niissä näkyy voimakkaasti beat-runouden vaikutus. Mä oon lähtenyt jostain beat-runouden ja rock-sanoitusten välimaastosta. Se mihin mä kuljen, ei kuitenkaan oo ihan perinteinen runous, vaan jonkinlainen sirpaleinen beat-runous, ja sitä ei tartte kutsuu mikskään beat-runoudeksi, vaan ihan mun omaksi runoudeksi."

Seuraavat vuodet Kinnunen teki töitä muun muassa toimittajana, ja muutti Turkuun 1987. "Mun 80-luku oli aikamoista boheemielämää, mutta mähän olin silloin nuori. Vanha en ole nytkään, mutta vähän vanhempi nuori." Ensimmäinen oma kokoelma ilmestyi seitsemäntenä turkulaisvuotena.

Mulkku

Mustasukkaisuus
lävistää
sydämen
Tupakka
palaa
loppuun
Tuoppi
kaatuu
päähän
Nyrkki
puhuu
asiaa

Tapani Kinnunen

Runo liikehtii Oulussa

Vuosien hiljaiselon jälkeen runon tekeminen ja esittäminen on alkanut elpyä Oulussa. Nuoret voimat etunenässään Tuomo Heikkinen sekä muun muassa Kari Miettunen, Arttu Kurttila, Ismo Torvinen, Eeva Starck, Miia Paani ja Ulla-Maija Louhela ovat esittäneet omia runojaan parin viime vuoden aikana oululaisissa ravintoloissa. Myös vanhemman polven runoilijat, kuten muun muassa Olavi Jama, Kari Sallamaa ja Juhani Kellosalo olivat mukana viime toukokuussa runoillassa ravintola Emigrantissa.

"Runoillat jatkuvat syksyllä", Tuomo Heikkinen kertoo ja jatkaa, että yhdistyksen perustamistakin suunnitellaan. Matkaa Turun runoliikkeen tapaiseen Oulun runoliikkeeseen on vielä kosolti.

Jussi Vilkuna

Kaltion kirjailijaviesti

4/01 Jusa Peltoniemi haastatteli Johanna Sinisaloa, 6/01 Johanna Sinisalo haastatteli Pasi Jääskeläistä 1/02 Pasi Jääskeläinen haastatteli Sari Peltoniemeä, 2/02 Sari Peltoniemi haastatteli Mike Pohjolaa, 4/02 Mike Pohjola haastatteli Jarkko Lainetta, joka ei jatkanut viestiä. 4/03 Mike Pohjolan juttu Turun runoudesta ja Tapani Kinnusen ja Esa Hirvosen haastattelut.