Oulussa asuvat goottitytöt Anna Koivulehto ja Annika Laitinen istuvat iltaa teetä juoden ja kikatellen Annikan tummin värein, lähinnä mustalla sisustetussa asunnossa. Naulakossa roikkuu pitkiä mustia takkeja, joiden alapuolella lattialla lojuu naisellisia pitkävartisia saappaita. Hyllyt ovat täynnä levyjä ja kirjoja.
- Sain tänä jouluna lahjaksi ensimmäisen H. P. Lovecraftini, Annika hymyilee viitaten goottien klassikkokirjailijaan.

Mitään virallisia tai pakollisia opuksia ei gooteilla ole, mutta tytöt luettelevat muutamia monien suosimia: Anne Rice, Edgar Allan Poe, Poppy Z. Brite, moderni fantasia, science fiction, runous sekä kirjallisuuden klassikot yleensä ottaen.

Varsinaisesti gootteja ei yhdistä muu kuin musiikki, 1980-luvun goottirock sekä muun muassa industrial klassisesta teollisuusmusiikista tanssittavampaan elektroniseen EBM-alalajiin. Genret ovat tehokkaasti sekoittuneet toisiinsa, joten tarkkoja määritelmiä on mahdotonta tehdä.

Löytyy gooteille muutakin yhteistä: estetiikka. Anna puhuu elitistisestä sisustusmausta; kauniista muodoista, fantasiasävytteisyydestä. Sametista ja mustasta puusta, kynttilänjaloista... Monet gootit myös pukeutuvat näyttävästi. Tytöt luettelevat muutamia tyylejä. Samettigootit käyttävät klassisia asuja, pitsiä, samettia, hopeakoruja, korsetteja, isoja hihoja ja laahuksia. Kyse on siroimmasta goottityylistä.
- Ne on niitä punaviinin naukkailijoita, tytöt nauravat.

Kybergootit tunnistaa hiuslisäkkeistä, neonväreistä, remmeistä ja hauskoista materiaaleista kuten muovista ja sadetakkikankaasta. Punkgootit puolestaan pukeutuvat revittyihin sukkahousuihin, skottiruutuun, irokeeseihin, saappaisiin ja maihareihin. Deathrockgooteilla on myös irokeeseja, mutta he käyttävät usein tummaa meikkiä valkaistuilla kasvoilla, kireitä housuja ja verkkopaitoja. Anna ja Annika mainitsevat yhä vain erikoisemmilta kuulostavia suuntauksia:
- Gothic lolitat! Pikkutytöiksi pukeutuvat. Oulussa on yksi ihana poikakin!
Goottikulttuuria tuntematon ei silti välttämättä erottaisi goottia metallimusiikin kuuntelijasta, molemmat kun suosivat mustaa.

Alun perin sana "gootti" on tarkoittanut germaanista heimoa, myöhemmin myös keskiaikaista arkkitehtuuria. 1700- ja 1800-luvuilla kuolemaa ja yliluonnollista käsittelevää kirjallisuutta kutsuttiin goottilaiseksi.

Goottimusiikki syntyi punkin myötä sen synkistelevämpänä versiona, juuret ovat siis rockissa. Ensimmäisenä termiin yhdistettiin brittiläisiä 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun yhtyeitä, goth tai gothic rockiksi kutsuttuja kokoonpanoja kuten Siouxsie and The Banshees, UK Decay, Bauhaus sekä Joy Division. Sanan käyttö yleistyi 1980-luvun kuluessa ja alkoi musiikin lisäksi tarkoittaa myös muotia ja ihmisiä, siis alakulttuuria.

Jyrki "Witch" Virtanen, joka on ollut aktiivisesti mukana Suomen goottien toiminnassa vuodesta 1980, uskoo olevansa vastuussa suomalaisesta goottirock-termistä. Vielä 1980-luvun loppupuolella puhuttiin synkistelymusiikista tai mustahuulipunkista.

Gooteille kuuluu hyvää. Suomessakin termi "gootti" on valtamedian tuntema, joskin usein väärin käytetty: metallimusiikin kuuntelijat leimataan gooteiksi, vaikka heillä ei välttämättä ole mitään tekemistä alakulttuurin kanssa. Sana on naseva, kaiken selittävä ja mystisen kuuloinen, joten väärinkäytön alttius on suuri. Lisäksi goottius on hankalaa määritellä – eivät sitä osaa tehdä itse gootitkaan – ja useilla mediassa esillä olevilla yhtyeillä, kuten HIM:llä ja The 69 Eyesilla on goottivaikutteita.

Nykyään goottien Euroopan keskus on Saksa ja erityisesti Berliini, missä on useita klubeja viikon jokaiselle päivälle. Euroopan ulkopuolella merkittäviä goottialueita on Etelä-Amerikassa, erityisesti Brasiliassa, Meksikossa sekä Japanissa. Etelä-Afrikassakin on aktiivista toimintaa.

Suomen naapurimaissa tapahtuu. Venäjällä merkittävimmät goottikaupungit ovat Moskova ja Pietari, länsimaissa tunnetuimmat venäläiset bändit Romowe Rikoito sekä Moon Far Away ovat Kaliningradista sekä Arkangelista. Itäeurooppalaisiin maihin verrattuna toiminta Venäjällä on varsin säännöllistä ja aktiivista.

Ruotsissa pohjoisin goottikaupunki lienee Uumaja. Paikallisella Club Greyscalella käy lähemmäs 700 musiikinkuuntelijaa illassa, joskaan heistä gootteja ei ole juuri sataa enempää. Goottivaikutteisia yhtyeitä Uumajassa on useita. Muutoin goottitoiminta sijoittuu arvattavasti etelään päin: Tukholmaan, Göteborgiin ja Malmöön. Norjassa tilanne on sama, mustahuulia löytyy Trondheimista, Oslosta, Kristiansandista ja Stavangerista.

Suomessa eniten tapahtumia on Tampereella, joskin myös Helsingissä ja Turussa on toimintaa. Oulu on ainakin Suomen pohjoisin aktiivinen goottikaupunki – Rovaniemenkään pohjoisuusasteilla goottitapahtumia ei järjestetä. Satunnaisia gootteja ilman riittävää toimintaa löytynee jokaisesta tuppukylästä.

Oulun aktiivisuudesta vastaa hyvin pitkälti klubi-iltoja järjestävä Poison Door, viiden hengen kaveriporukka, joka kyllästyi Oulun yöelämän musiikilliseen kapea-alaisuuteen ja päätti tehdä asialle jotain. Poison Doorin perusti yhdeksän vaihtoehtoisen musiikin ystävää talvipäivänseisauksen päivänä vuonna 1998. Tuolloin Poison Door oli heterogeenisempi, mukana oli myös punkkareita ja konemusiikin ystäviä. Myöhemmin osa ihmisistä karsiutui ja Poison Door alkoi keskittyä enemmän goottimusiikkiin.

Annan ja Annikan kaveri, Poison Doorin Antti Näyhä kertoo, että Poison Door perustettiin aikana, jolloin goottimusiikki alkoi jälleen hiljaisemman ajanjakson jälkeen saavuttaa laajempaa kuulijakuntaa. Näyhä eli DJ sairwas kutsuu varovaisesti uutta nousua "jonkin sortin renessanssiksi". Suosion kasvuun lienee vaikuttanut vahvasti tumman musiikin uusi nousu.


Poison Door on musiikkivalinnoillaan pyrkinyt tuomaan esille perinteistä käsitystä siitä, mitä on gootti. Vaikka vääriä käsityksiä gootti-ilmiöstä on joka paikassa, aivan erityisesti Oulussa gootit ovat sekoittuneet metallimusiikkiin.
- Oulussa on erityisen vahva heviperinne, ja siksi gootit yhdistetään helposti heviin, Näyhä toteaa. Hänen kertomansa mukaan bileisiinkin tulee usein metallihenkisiä ihmisiä, jotka rumpukonejytkeen melussa huutavat DJ:lle, että soittakaa Sentencediä. Monet kiinnostuvat gooteista metallimusiikin kautta, se kulttuuri on pohjoisessa niin syvälle juurtunut.

Näyhä kertoo huvittuneena goottien ja hevi-ihmisten kisailusta: metallin kuuntelijat pitävät gootteja poseeraajina, "meikkaavina hintteinä", gootit puolestaan metallihenkisiä sivistymättöminä öykkäreinä. Ennakkoluuloihin ei kannata suhtautua vakavasti, hyvin useat gootit kun kuuntelevat raskaampaakin musiikkia, ainakin kotona salaa.

Parhaimmillaan Poison Doorin järjestämissä tapahtumissa on käynyt kuutisensataa ihmistä, yleisempi kävijämäärä on kahden ja kolmensadan välillä. Heistä goottien lukumäärää on mahdoton arvioida, intohimoisia harrastajia on huomattavasti vähemmän kuin kävijöitä. Oululaisia goottiyhtyeitä ei bileissä ole ollut koko Poison Doorin olemassaolon aikana kuin kolme tai neljä. Heistä Näyhän mainitsemat 80th Disorder sekä March Maggot eivät ole puhtaasti goottimusiikkia, vaan ennemminkin niin sanottua cross overia, mutta sopivat hyvin bileisiin.

Annan ja Annikan mukaan Oulussa on sen verran goottitoimintaa, että kaupungissa viihtyy. Heidän mielestään bileet ovat paremmat kuin vaikkapa Helsingissä, koska Poison Doorin tapahtumissa käy monenlaisia ihmisiä pelkkien goottien sijaan.
- Ei ole tärkeää, että jokaisesta tulisi gootti, vaan se, että voi jakaa hyviä asioita ihmisten kanssa, Anna sanoo. Merkityksekästä on oman alakulttuurin esille tuominen ja muihin tutustuminen.

Helsingissä asuva Stalinin lehmät -romaanin kirjoittanut esikoiskirjailija, gootti Sofi Oksanen tuo goottien luonnehdintaan mukaan lisää näkökulmia:
- Painottaisin fetisismin ja feminismin merkitystä oman goottiuteni taustalla.

Pienestä saakka Oksanen on suosinut violettia ja mustaa, keskiaikaisia konsertteja muun musiikin lisäksi – ja perinteistä goottiestetiikkaa. Häntä viehättävät niin PVC, saumasukat kuin tatuoinnitkin. Goottius on Oksaselle fetisismiä, jota hän toteuttaa itse itsessään, ja joka viehättää muissa.

Hän mieltää goottiuden feminiinisemmäksi suunnaksi kuin muut rockin genret ja kokee sen siksikin omakseen:
- Goottiestetiikka viehättää siksi, ettei se pyri minimalisoimaan naisen naiseuden merkkejä eikä siten ole ristiriidassa poliittisen vakaumukseni kanssa. Omaan feministiseen manifestiini kuului aikoinaan se, että lopetin pitkien housujen käytön vuosiksi ja keskityin hameisiin ja korkokenkiin protestina yhteiskuntamme liiallista maskuliinistumista vastaan.

Oksanen luonnehtii goottiestetiikkaa elämän ja kuoleman tasapainon estetiikaksi. Hänen mukaansa kuoleman vastustaminen ja sitä vastaan taistelu kasvaa kasvamistaan.
- Kuolema on väistämätön osa elämää, perinteinen goottilainen hautausmaaestetiikka ymmärtää sen, toisin kuin tämän päivän muu maailma. Ihmiset, jotka taas näkevät mainitsemani estetiikan synkkyytenä ja kuoleman romantisointina, eivät huomaa sitä, että hautausmaaestetiikkaan kuuluvat myös kynttilät. Kuvittele nyt goottia, joka ei viihtyisi kynttilänvalossa! Kynttiläthän symboloivat aina elämää.

Oksasen mukaan goottius voi tarjota jollekin omaa identiteettiään etsivälle vaihtoehdon sikäli, että se saattaa näyttää, ainakin ulkoisesti, hyvin selkeältä identiteetiltä, joltakin millä on selvät rajat ja selvät paradigmat. Sitä kautta goottius voi olla jollekin nuorelle ohimenevä vaihe, initiaatioriitti.
- Sen vuoksi meihin vanhempiinkin saatetaan suhtautua ikään kuin meillä olisi jokin vaihe menossa ja kohta tulisimme aikuisiksi ja unohtaisimme nahkatakin komeron nurkkaan. Sitä kuulee aina silloin tällöin, että milloin tuo vaihe loppuu ja että kyllä tuo ohi menee.

Myös Anna ja Annika pohtivat nuorison ajatusmaailmaa hakiessaan syitä goottien suosiolle. - Nuoret hakevat arvomaailmaansa, tytöt sanovat. Tänä päivänä alakulttuuri-ilmiöitä, esimerkiksi lävistyksiä ja tatuointeja, on niin paljon valtakulttuurissa, että on ikään kuin helpompaa erottua vielä enemmän. Kritiikkiä vastaanottavat enemmän goottimiehet, joita macho käyttäytyminen ja pukeutuminen ei juuri kiinnosta. Saavat naisetkin kommentteja:
- Pahin, mitä ajatellaan, taitaa olla se että tuossa on prostituoitu, jos on menossa tällättynä bileisiin, Anna hekottaa.

Muuten gooteilla ei ole yhtenäisiä, kaikkien jakamia yhteiskunnallisia näkemyksiä tai linjoja ajatusmaailmassa. Erityisesti alakulttuurissa jollakin tavalla vaikuttavat ovat varovaisia sanoissaan eivätkä liitä gooteille yhteiseksi muuta kuin musiikin, hauskanpidon ja yhdessäolon samanhenkisten kanssa. Syvällisempi filosofointi ja teoretisointi on helposti keinotekoista, eikä yksimielisyyttä löydy.
- Gootti-ideologiaa ei ole. Eli gootit eivät ole satanisteja, eivät black metallisteja, eivät natseja, eivät hinttareita ja ovat näitä kaikkia. Nuo esimerkit ovat yleisimpiä goottien kuulemia baarikysymyksiä, skenevaikuttaja Toni Lahti sanoo.

Osa arvioi goottien olevan suvaitsevaisia erilaisuutta kohtaan, suvaitsevaisempia kuin valtaväestö keskimäärin. Anna ja Annika ovat samaa mieltä, heidän mukaansa goottien keskuudessa ei juurikaan ole tabuja. Esimerkiksi avioliitto saman sukupuolen kanssa on hyvin monen mielestä hyväksyttävää. Tytöt luettelevat lisää piirteitä, jotka ovat monille yhteisiä: Valtavirrasta poikkeaminen. Vihreät arvot. Itseilmaisun, taiteellisuuden ja yksilöllisyyden korostaminen. Mieltymys kauniiseen. Tunnelmointi. Elämästä nauttiminen ja sen hyvien asioiden etsiminen. Kulttuuri.
- Gootit ovat ulkoisesti synkkiä, mutta koko synkkyysasia on pelkkä klisee, Annika toteaa.
- Synkkyys on vastapaino elämästä nauttimiselle, Anna lisää.
- Olemme ihan tavallisia tyyppejä. Elämänarvot eivät ole vinksallaan, vaikka tukka onkin, ja naamassa hassut meikit.

Nykyisin Ruukissa asuva, oululaiseksi itsensä tunteva valokuvataiteilija, Vesa Ranta valmistui Turun taideakatemiasta vuonna 2001. Ranta kuvasi oululaisia gootteja keväällä 2003. Hän suunnittelee kuvaamisen jatkamista uusissa goottikaupungeissa ja näyttelykokonaisuuden tekoa aiheesta lähitulevaisuudessa.