Mediapolitiikka on monisärmäinen kokonaisuus. Siihen liittyy tekniikkaa ja kasvatusta. Huomisen avainsanoja on myös sisältö. Media-ala on kulttuurin osa-alue. Yhä enenevässä määrin se on myös teollisuutta. Euroopan mediaministereiden Krakovassa viime kesäkuussa pidetyssä konferenssissa korostettiin yhteen ääneen eurooppalaista diversiteettiä (erilaisuutta) ja julkisen vallan vastuullista asemaa kaupallisessa markkinamaailmassa. Moniarvoinen media on kulttuurisesti rikkaan Euroopan säilymisen perusedellytyksiä. Mutta se ei onnistu ilman julkisen vallan mukanaoloa. Pienet kulttuurit ja vähemmistöt tarvitsevat edelleen tukea ja suojaa.

Miten ihminen selviytyy uudessa mediayhteiskunnassa? Hän on tiedon äärellä entistä yksinäisempi. Teknologian vallankumous on saanut meidät myös havaitsemaan uudella tavalla rajallisuuden. Tietotulva kasvaa, ihmisen vastaanottamis- ja omaksumiskyky kehittyvät hitaammin. Miten löytää tähdellinen ja kulloinkin tarpeellinen tieto informaatiotulvasta. Täytyy osata hakea palasia oikeista paikoista ja tehdä jatkuvia valintoja. Se ei suinkaan ole helppoa. Eikä tiedon löytyminen vielä sinällään riitä, siihen on myös osattava suhtautua kunkin välineen edellyttämällä kriittisyydellä.

Kun Euroopan Neuvoston parlamentaarinen yleiskokous hyväksyi juhannuksen jälkeen mediakasvatuksen suosituksia ministerikomitealle se totesi mediakasvatuksen yhdeksi päätavoitteeksi ehkäistä kansalaisia tulemasta manipulaation kohteeksi. Informaatioyhteiskunta ei hävittänytkään kyseistä ongelmaa; päin vastoin se on vain syventänyt sitä.

Mediakasvatus on suurten haasteiden edessä. Ala on nuori ja jäsentymätön. Se ei vielä kuulu selkeänä opintokokonaisuutena kaikkien maamme opettajankoulutuslaitosten ohjelmaan. Suurissa yliopistoissa mediakasvatuksella on painavampi jalansija, mutta niissäkin opinto-osioiden kirjavuus on huomattavaa.

Tiedon etsimisen ja käsittelyn taidot ovat jo nyt perusvalmiuksia, jotka jokaisella suomalaisella tulisi olla. Juuri peruskoulun tehtävänä on tarjota eväät elämästä selviytymiseen. Tietoyhteiskunnassa pärjääminen ei saisi olla kiinni vanhempien valveutuneisuudesta. Koulun velvollisuuksiin kuuluu ilman muuta opettaa kansalaisille tietyt taidot. Niihin kuuluvat ainakin kyky oppia olemaan vastaanottamalleen tiedolle kriittinen. Kansalaisten tulee ymmärtää, että kaikki mediat ovat kulttuurisesti tuotettuja kokonaisuuksia. Niiden rakenne - markkinatalouden lait muuan muassa - on syytä tuntea. Intressien tunteminen vähentää manipuloinnin kohteeksi joutumista. Arvovapaata mediaa ei ole olemassakaan. Siksi on oleellista tietää, mistä lähtökohdista käsin kukin media asioita tarkastelee. On opittava lukemaan myös rivien välejä mistä tahansa mediasta. Meille suomalaisille - varsinkin painettuun sanaan uskomaan totutetuille - tämän opettelu on äärimmäisen tärkeää.

Toinen asiakokonaisuus on tiedonhankinnan opettelu. Kansalaisvalmiuteen kuuluu hallita taito käyttää teknologiaa elämänlaadun ja oppimisen kohottajana, ei vain mekaanisena ajankuluna. Omaehtoinen aktiivisuus ja myönteinen elämänasenne kannustavat läpi aikuisiän ja helpottavat elinikäistä oppimista.

Kolmas mediakasvatuksen painopiste on ilmaisutaito. Eri medioiden kielet ovat erilaisia. Paras tapa oppia tulkitsemaan niitä on opetella itse tuottamaan viestejä niillä. Videokuvauksia tehdessä esimerkiksi oppii fiktion ja faktan rajan, jolloin sen muistaa paremmin myös muiden tekemiä filmejä katsellessa.

Uusi mediakulttuuri on myös monessa mielessä rajoja ylittävää.Välimatkat menettävät yhä merkitystään. Satelliitit tuovat kanavia kaukaisistakin maista, internetin sivuista vain marginaalinen osa on muita kuin englanninkielisiä. Kouluopetuksessa on painotettava tiedon valtateiden kotimaista sisältöä. Ihminen on varsin epävarmalla pohjalla, jos häneltä puuttuu kyky hahmottaa oma kulttuurinen viitekehyksensä. Jos kieli, kulttuuri tai yksilön erityispiirre katoaa, sen takaisinsaaminen on mahdotonta. Ne ovat globaalitasolla rikkaus, joita tulisi erityisesti vaalia.

Miten opettajat voivat tukea lapsia, jolleivat itse ole saaneet siihen koulutusta. Tässä suhteessa suomalainen opettajankoulutus odottaa nopeaa ammatillisen tason kohotusta.

Kysymys mediakasvatuksen kirjavuudesta ja huoli sen tärkeydestä nousi korostetusti esille Euroopan Neuvoston ohella myös Euroopan parlamentin koulukomitean jäsenten keskuudessa viime keväänä pidetyssä keskustelutilaisuudessa. Opettajien koulutusohjelmissa tulisi olla tarjolla riittävän laaja kokonaisuus mediakasvatusopintoja, jota pitäisi täydennyskoulutuksella syventää. Yliopistojen keskinäistä yhteistyötä tarvittaisiin ja yhteinen foorumi olisi tarpeen pysyvää dialogia varten. Itse olen ehdottanut mediakasvatusraportissa verkostoa Unescon tai Euroopan Unionin ympärille.

Median asema ja merkitys suomalaisen ihmisen arjessa on muuttunut pysyvästi viime vuosien aikana. Elämme nyt myös mielikuvien maailmassa. Media operoi yhä enemmän ihmisten tunteilla. Kollektiivinen Diana-suru oli ensimmäisiä ilmiöitä, jotka herättivät ajattelemaan median ja tunteen välistä suhdetta.

Miten paljon vanhemmat ajattelevat tätä suhdetta silloin kun sallivat lasten istua tuntikausia television ääressä tai pelata väkivaltaisia tietokonepelejä? Tutkijat arvioivat, että tämän päivän nuori sukupolvi on istunut yhteensä kymmenen vuotta television ääressä tultuaan aikanaan 70 vuoden ikään ja nähnyt 16 000 murhaa. Useat tutkijat ovatkin jo vakuuttuneita, että välivaltapelit kasvattavat lapsissa aggressioita ja vaikuttavat kielteisesti lapsen maailmankuvan muodostumiseen.

On kuitenkin vanhempia, jotka ovat vain iloisia siitä, että heidän lapsensa ovat aikuisia etevämpiä käsittelemään medioita. Televisiokanavilla surffaillaan tottuneesti, ja jo esikouluikäiset löytävät melko helposti tiensä internetiin. Nykypäivän nelivuotiaat oppivat lukemisen alkeet vaivatta CD-rompulta, jos vanhemmat haluavat. Pelkän tekniikan hallinta on toki vain myönteinen asia. Silloin ollaan kuitenkin vaarallisilla vesillä, jos lapset pelaavat tietokonepelejä täysin kritiikittä tai saavat surffailla netissä vailla siihen tarvittavia henkisiä valmiuksia suhtautua sieltä löytyvään tietoon oikeassa suhteessa.

Ihminen toteuttaa tarkoitustaan monin eri tavoin. Elämän mielekkyyttä lisää, jos itsensä kehittäminen, sivistäminen on elinvuosissa mukana. Vapaus ja itsenäisyys ovat kuitenkin kaiken perusehto. Siksi mediakasvatuksen lopullisena päämääränä voisi olla tehdä meistä jokaisesta vähemmän riippuvaisia mediasta. Vasta sellaisena ihminen kykenee itsenäiseen valintaan ja luultavasti kohtaa kokonaan uudenlaisen maailman, kuten belgialaissyntyinen Jean-Philippe Toussaint kykenee uusimmassa romaanissaan "TV" loistavasti osoittamaan.

Toussaint: "Keskittyessäni olemaan tekemättä mitään minulle selvisi, ettei minulla ollut enää aikaa television katseluun." Sitä ennen: "Avattuani illalla television olin kuin pahasti juovuksissa eli katsoin kaiken tarjolla olevan mitään ajattelematta ja ohjelmia valikoimatta, katsoin vain umpimähkään mitä sattui tulemaan kunhan kuvat liikkuivat ja välkkyivät ja vaihtelivat. En ollut tuolloin vielä huomannut, että käyttäytymiseni oli muuttumassa, mutta näin jälkikatsannossa arvelen, että tilapäinen ylikuumenemisvaihe oli erittäin oireellinen enne piakkoin seuraavasta radikaalista päätöksestä."

Tytti Isohookana-Asunmaa on kansanedustaja, Oulun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen historian ja yhteiskuntatieteen lehtori sekä Euroopan Neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen jäsen. Hänen raporttinsa "mediaeducation" hyväksyttiin 27.6.2000 yleiskokouksessa.

Outi Montonen opiskelee Helsingissä Elektronisen kuvajournalismin maisteriohjelmassa, joka on Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksen ja Taideteollisen korkeakoulun välinen yhteistyöohjelma.