 |
|||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||
 |
|||||||||||||||||
|
Kaltion historia Kaltion päätoimittajat 1945-nyt |
|
|
Pohjoissuomalainen kulttuurilehti Kaltio on ainoa pääkaupunkiseudun ulkopuolella yli 50 vuotta säännöllisesti ilmestynyt valtakunnallinen mielipidelehti. Eurooppalaisuus tarkoittaa sille myös pohjoissuomalaisuutta, saamelaisuutta, Barentsin alueen monikulttuurisuutta. Alla oleva historiikki perustuu Martti Asunmaan artikkeliin 'Kaltion 50 vuosikertaa'. Atte Kalajoen lainaukset ovat hänen kirjoituksestaan 'Hengen voitto aineen yli' (Kaltio 4/1995). |
|
|
Kaltion perustaminen Pohjoissuomalainen kulttuurilehti Kaltio ei voinut olla syntymättä toisen maailmansodan jälkeen, sillä sitä oli ideoimassa kaksi nuorta sanomalehtimiestä, sanomalehti Kaiun toimittaja Atte Kalajoki (s. 1914) ja sanomalehti Kalevan toimittaja Reino Rinne (s. 1913). Pitkän ja uuvuttavan sodan aiheuttamassa ihmisyyden alennustilassa ja kulttuurityhjiössä kaivattiin uutta uskoa humanistisiin arvoihin ja elämään. Kulttuurilehden tarvetta oli perustajien mukaan myös siitä syystä, että sanomalehdissä ei juuri käsitelty kulttuuriasioita. Sodan jälkeen jo paperipulankin takia kulttuurin osuutta lehdissä oli vähennetty. Atte Kalajoki kirjoittaa lehden perustamisesta: Koko perustamisvaihe, alkuaika, oli ihmeellisen innostuksen aikaa. Sen muisteleminen lämmittää vielä tänäänkin. En ole sellaista kokenut missään muussa työssäni tai suunnitelmissani, vaikka hulluja päähänpistoja lienee ollut myöhemminkin, nuoruusvuosista puhumattakaan. Suunnitelmamme, Rinteen Reinon ja minun siis, aloittaa oma pohjoissuomalainen kulttuurilehti sai innostuneen vastaanoton niin Oulussa kuin muuallakin pohjoisessa, raunioina olevaa Rovaniemeä myöten. Myös Helsingissä varsinkin entisten "oulunkoululaisten" joukossa, säätyyn ja puolueeseen katsomatta. "Kaikki" innostuivat, lainausmerkit siksi, että "kaikki" ei silti ollut kaikki. Petyimme kuitenkin vain harvojen kohdalla. Tietenkin oli myös niitä viisaita, jotka laskutaitoisina tajusivat, että yritys kaatuisi kannattamattomuuteensa. Ennustus oli tavallaan oikea: minä en koskaan saanut Kaltiota kannattamaan. Onnistuin kuitenkin pitämään sen hengissä, vaikka hirttonaru ehtikin olla kaulassa jo monta kertaa.Niin innoissamme kuin olimmekin, tajusimme, että omat nimemme eivät paljon puhutelleet. Kilveksi tarvittiin nimekäs toimitusneuvosto. Kun ryhdyin tunnustelemaan, lähinnä yksi "joka alalta", huomasin ilokseni, että keksintömme lämmitti kaikkien mieltä. Toinen toisensa jälkeen suostui. Poliittistakaan rajanvetoa ei ollut, jos kohta siitä, muistaakseni, ei keskusteltu. Vain kommunistit jäivät kysymättä. Heihin liittyi yllättäen yksi asialle heti lämmennyt ikä- ja työtoveri ja sittemmin ahkera avustaja, vanha "ikolisti" Yrjö Tönkyrä, joka siirtyi Kansan Tahtoon. Silti hänen kiinnostuksensa "Kaltio-ideaan" ei koskaan sammunut.
Kaltio-nimen keksi Reino Rinne. Nimellä oli konkreettinen alkuperä: pohjoinen tunturilähde. Kaltio tulee alunperin kylmää tarkoittavasta germaanisesta sanasta, josta ovat lähtöisin myös ruotsin kielen kall (kylmä) ja källa (lähde) -sanat. Tunturilähdettä on mieluisasti käytetty lehden symbolina -onhan siinä aina uutta ja raikasta vettä. Kaltio ei kuivu eikä jäädy. Sillä on maan alla omat jokensa, jotka tuovat siihen aina uutta vettä, ja vanha vesi menee pois.
Kaltio aloitti uransa 68-sivuisella näytenumerolla 20.4.1945. Päätoimittajana oli Atte Kalajoki ja toimitussihteerinä Reino Rinne. Käytännössä Atte Kalajoki kantoi tässä suururakassa raskaimman taakan. Yksityistä - toivottua - mesenaattia ei lehdelle ilmaantunut, mistä syystä Kalajoki julkaisi lehteä omissa nimissään aina vuoteen 1950 saakka. Nimenomaan maksettujen ilmoitusten takia lehden omistajaksi perustettiin tuolloin Kustannusosakeyhtiö Pohjankaltio. Monet yksityiset henkilöt ja kulttuurijärjestöt koko Pohjois-Suomen alueelta tulivat Pohjankaltion osakkaiksi. Kun osakeyhtiölaki muuttui 1980-luvun vaihteessa ja yhtiöiden kirjanpito vaikeutui, Kaltio siirtyi yhdistyspohjaiseksi Kaltio ry:ksi vuonna 1982.
Atte Kalajoen päätoimittajakausi kesti 19 vuotta. Nimenomaan hänen aikanaan Kaltio oli siinä suhteessa erilainen myöhempien päätoimittajien toimittamiin lehtiin verrattuna, että Kaltio seurasi ja raportoi tiiviisti pohjoissuomalaisia kulttuuritapahtumia, kuten näyttelyjä, teatteriesityksiä ja tohtorinväitöksiä. Muuten Kaltio oli alkuaan paljolti samanlainen kuin nykyään. Siinä oli ja on kirja-arvosteluja, elämäkertoja, haastatteluja, runoja ja novelleja, historiallisia katsauksia jne. - viimeksi mainituista on jopa muodostunut lehden yleisilmekin kriitikkojen tietoisuuteen. Kuitenkin Kaltio on aina ollut mielipidelehti. Kalajoen päätoimittajakaudella lehti ajoi voimakkaasti Oulun yliopistoa, maakuntakirjastoa, Pohjois-Suomen historian laatimista, kulttuurirahastoa ja montaa muuta hyvää asiaa, jotka ovat myöhemmin toteutuneet. Reino Rinne, joka varsin pian (1947) jätti Kaltion sisäpiirin, on myöhemmin tilittänyt, että Kaltiosta ei muodostunut niin kirjallistaiteellista, eikä kulttuuripoliittisesti niin einoleinomaisen räväkkää kuin mitä hän oli kuvitellut. Sen sijaan hänen mukaansa Kaltiosta tuli Atte Kalajoen myötä konservatiivinen ja koskenniemeläinen. Omista kuvitelmistaan Rinne kuitenkin sanoi, että hänen modernilla linjallaan lehti olisi tuskin nähnyt edes kymmenvuotistaipaleen merkkipaalua. Atte Kalajoen jälkeen päätoimittajina ovat toimineet Erno Paasilinna, Jorma Etto, J. Juhani Kortesalmi, Pentti Airas, Niilo Partanen, Turo Manninen, Martti Asunmaa, Tuomo Jämsä, Pirkko Puoskari, Tuure Holopainen, Veli-Pekka Lehtola ja Jussi Vilkuna.
1) Pohjois-Suomen henkisen jälleenrakennuksen ja ylösnousemuksen aika Kaltion sivuille on yli 50 vuoden ajan tallennettu huomattava määrä pohjoissuomalaista ja muuta suomalaista kulttuurihistoriaa, joka on oivallista materiaalia tutkijoille ja harrastajille.
Jotkut pitävät menneisyyteen suuntautumista rappion oireena, tietynlaisena seniiliytenä. Käsitys on kuitenkin yksipuolinen. Tradition painottaminen erottaa Kaltion useimmista muista kulttuurilehdistä ja antaa sille omaa ilmettä. Se on Kaltion voima eikä suinkaan heikkous. Jokainen historiankirjoituksen psykologiaa vähänkin tunteva sitä paitsi tietää, että historialliset kannanotot ja kuvaukset - muistelmatkin - sisältävät aina välillistä, piilevää olevien olojen arvostelua. |
|