Paavo:

Pitäisi huolestua. Käyn tylsäksi. Sarjakuvapiirtäjän elämässä, kertoo, tapahtuu enemmän kertomisen arvoisia asioita. Villelle tapahtuu. Tässä työssä ei mitään.

Jätti muuten tapaamiskuvauksestaan pois sen, miten räkäisesti ja vahingoniloisesti nauroi ulosjätetyille. Ei olisi uskonut, edes siitä miehestä.

Eikö näitten kappaleitten tulisi toisiaan aina kommentoida jollakin tavalla? Kuinka pitkälle tämä päiväkirja saa sulkeutua itseensä, kuinka paljon pirstaloitua yhteyttä näkemättömäksi? Entä voidaanko tällaisesta metapaskasta millään tavalla rakentaa uudelleen ruokatorven alkupäästä matkalle lähtenyttä tryffeliä?

 

Tahtoisin aloittaa tämän päiväkirjan seuraavan jakson seuraavasti:

"Kun Paavo Heinonen eräänä aamuna heräsi levottomista unista, huomasi hän muuttuneensa vuoteessa suunnattomaksi Ville Rannaksi."

Sitten nämä kaksi Ville Rantaa, yksi suunnaton ja yksi suht koht normaali, suuntansa tietävä, kohtaisivat ja keskustelisivat elämän merkityksettömistä asioista. Entisen Paavon perhe hylkäisi tämän, heittelisi silloin tällöin perunoita oven alta. Loppujen lopuksi ex-Paavo emigroituisi Kemiin väkertämään Lumilinnan raunioille epäpäteviä pikastrippisarjakuvia kävyistä ja koirankikkareista, ja kaikesta muusta mitä Kemin rantamailla kelluu. Kerran vuodessa nämä villerannat kohtaisivat, se alkuperäinen (siis sillä tavalla alkuperäinen kuin Marc-Antoine Mathieun teoksissa) toisi sille muodonmuutokselliselle rakennusmateriaaliksi kontillisen edellisvuoden myymättä jääneitä Kaltioita sekä kolme suunnatonta maripaitaa talven varalle. Olisi vähän nolona, ei oikein tietäisi mitä sanoa. Loppujen lopuksi kyllästyisi tämä muuttunut epäluontaiseen olemukseensa, konttaisi läänin taidetoimikunnantalolle kerjäämään ja kaikessa vainoharhaisuudessa kumitettaisiin nöyhdäksi.

 
Tahtoisin, vaan enhän minä voi; jonkinlainen kosketuspinta todellisuuteen tämän tekstinkin on säilytettävä. Mutta jospa joku tuostakin haaveilusta saisi jotakin kuvittamisen aihetta vaikka. Eihän tämmöistä tekstiä ilman visuaalista iloittelua kukaan jaksa lukea.

 

Päästääkseni asiaan. Nyt siis tiedetään sekin, mikä on Suomessa kulttuuria, ja mihin aiheisiin Kaltionkin tulisi siis keskittyä. Ministeri Karpela (miksi ei ihmiselle kelpaa niinkin hyvä ja kansanomainen nimi kuin Vienonen?) sen meille juhannuksen Ilta-Sanomain Jättinumeron plussa-osiossa kertoo.

"Kutsuja on tullut valtava määrä, mutta jokaisille juhlille en valitettavasti pääse tälläkään kertaa. Ohjelmassa ovat alustavasti ainakin Seinäjoen Tangomarkkinat, Savonlinnan Oopperajuhlat, Kuhmon Kamarimusiikkifestivaali sekä Pori Jazz."

Oi voi. Jo toinen kesä, peräkkäin vielä, kun kulttuuriministeri ei kaikkialle ehdi. Näitä eukonkantoja ja suopotkupalloja on kyllä ihan liikaa, ja joka kylässä vielä. Onneksi nyt muutamille sentään kerkeää, onhan tuossa kattava läpileikkaus suomalaisesta kulttuurielämästä, minkä ministeri ehtii kokea. Tango, ooppera, kamarimusiikki, jatsi. Musiikkia, musiikkia, musiikkia... ja... musiikkia...

Mutta älkää huoliko, ei se nyt sentään pelkkää samaa ole. Ihan turhaan on ministerin kulttuurintuntemusta epäilty. "Toki kesällä", Karpela toteaa hetken päästä, "ohjelmaan kuuluu myös pakollinen huvipuistokierros."

Voihan helevata ja perskutarallaa. Valmentuja ei ehtinyt Suomen Tivoliin edes sen Oulussa pysähtyessä. Ja kesä kuluu niin tiiviisti näitä Kainuun Runoviikkoja ja Sodankylän filmifestivaaleja ja Jyväskylän kesiä ja muita rokkeja ja mitä näitä kaiken maailman kissanristiäisiä nyt onkaan kiertäessä, etten millään urkene Linnanmäelle tai edes Särkänniemeen. Eikä minulla ole edes Suomen tasavallan tulo- ja menoarviota tehtävänä niin kuin ministerillä on. Huonoksi täytyy itsensä tuntea tässä, täysin riittämättömäksi.

Puolustella voi aina yrittää, pitkillä välimatkoilla ja ajokortittomuudella. Vaan epäreilua se olisi semmonen kaikkia etelässä asuvia kohtaan.

Että jos tässä näin vaikka semmoisen julkisen avunpyynnön esittäisi, että pitäisi saada valmentuja kustannettua lyhyelle lentokonereissulle pääkaupunkiin. Junat niin kauan kestävät, ja työmarkkinatukiselle parhaiten sopiva liftaaminen vielä pisempään. Jotta pääsisi sitä Oikeaa Kulttuuria kokemaan. Tornadoja ja Lentäviä mattoja ja kaikkia mahanpyörittäjiä mitä on. Pori Jazziin olisin esiintyvän veljeni orkesterin kanssa ookaamaan lähtenyt, mutta sattui sitten tuo paikallinen musiikkijuhla samalle viikonlopulle.

                                                                                                       Seuraava jakso > 

                                                                                                       sisällysluettelo >>