Timo Lappalainen on Suomen toiseksi tai kolmanneksi paras elävä nykyrunoilija, häntä haastatellut Tapani Kinnunen kertoo. Lappalainen on lyhytsanainen ja kovapintainen – kuin Philip Marlowen kohtaama sivuhahmo Raymond Chandlerin dekkarissa.

Runoilija Timo Lappalainen, olet julkaissut kaksi runokokoelmaa (Kaikki tapahtuu oikeastaan talvella, 1995, Taideteollinen korkeakoulu ja Poetic Licence, 2001, Like), mitä sinulla on työn alla juuri nyt?
- Proosarunokokoelma, sitä olen kirjoittanut kolmisen vuotta. Yllättävän hidasta sen tekeminen on ollut, vaikka proosaruno muotona on tuntunut luontevalta.

Olet syntynyt Taivalkoskella 1959, mutta asunut pääkaupunkiseudulla jo vuodesta 1980, mitä siinä välissä?
- Lapsuus, kymmenen ekaa vuotta kuluivat Taivalkoskella, sen jälkeen vuosi Nummelassa, pari vuotta Lahdessa, viitisen vuotta Jyväskylässä - sitten muutama vuosi opiskelemassa Tampereella. En ole kotoisin mistään, mikä tarkoittaa samalla, että ei tunne kuuluvansa mihinkään. En tiedä vaikuttaako Taivalkoski enää mitenkään.

Minkä takia jouduit muuttamaan noin usein lapsena ja nuorena?
- Isän työpaikan takia, hän oli ensin metsätyönjohtaja, sittemmin arkiston- ja varastonhoitaja Valtion Polttoainetoimistossa.

Oliko tällä jatkuvalla liikkumisella vaikutusta siihen, että aloitit kirjoittamisen?
- Minulla ei ole tästä harmainta aavistusta.

Opiskelit Tampereella kirjastonhoitajaksi. Mitä tuosta ajasta on jäänyt käteen?
- Sehän oli sellaista vapaata aikaa, opiskelijaelämää. Tutustuin Ropposen Markkuun, josta tuli dekkarikirjailija ja kirjastonhoitaja Jyväskylään. Tapasimme uudelleen Helsingin kirjamessuilla yli kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Mukava kaveri.

Sinun runojasi on käännetty useille kielille, muistatko mille kaikille?
- Englanti, hollanti, saksa, viro, nuo nyt ainakin tulevat mieleen. Internetissä taitaa olla jotakin venäjäksi myös. Osa näistä on seurausta siitä kun matkustaa ja tapaa uusia ihmisiä.

Mitä mieltä olet runojesi käännöksistä? Luuletko, että kirjoittamasi runot taipuvat muille kielille sujuvammin kuin suomalainen runous yleensä?
- Tekstini tuskin kääntyvät sen helpommin kuin muidenkaan runot. Käännökset ovat ookoo, mikäli ymmärrän.

Tätä haastattelua tehdään laivalla matkalla Tallinnaan, jossa suomalaisen nykyrunouden antologia See sama soolane meri julkaistaan viroksi. Olet mukana teoksessa, katsotko että sinut on kanonisoitu runoilijana?
- En missään tapauksessa, olen julkaissut vielä niin vähän.

Antologiassa on myös Olli Heikkosen, Jouni Inkalan, Riina Katajavuoren, Jyrki Kiiskisen, Tapani Kinnusen, Tomi Kontion, Saila Susiluodon, Panu Tuomen sekä Johanna Venhon runoja. Osaatko sanoa, miksi juuri sinut on valittu tähän joukkoon?
- Eipä minulla tähän ole juuri mitään sanomista.

Et kuulu Suomen Kirjailijaliittoon. Miksi et?
- En ole anonut jäsenyyttä. Luultavasti on järkevää anoa vasta seuraavan kirjan jälkeen.

Minkälaisena näet Suomen runokentän, tai yleisemmin kirjallisuuskentän, tällä hetkellä?
- Vaikea kysymys. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ainakin runouden alue on piristynyt, on monenlaisia ääniä, jopa runouden alueellisia keskuksia – Turku ja Tampere ainakin.

Keitä sukulaissieluja sinulla on Suomen kirjallisuudessa?
- Luulenpa, että minuun on vaikuttanut eniten 60-luvun sukupolvi, silloin runous vapautui, sai kirjoittaa hyvin monella tavalla. Silloin aloittivat ainakin Jarkko Laine, Markku Into, Väinö Kirstinä, proosan puolelta Heimo Pihlajamaa, hän on hyvin lyyrinen prosaisti.

Entä ulkolaiset esikuvat tai sielunveljet / -siskot?
- Tomas Tranströmer, olen jopa suomentanut häneltä sikermän runoja. Caj Westerberg on sittemmin kääntänyt Tranströmerin kootut. Olen tykännyt Martin Amisin romaaneista. Tai Louis-Ferdinand Céline, Kuolema luotolla, mikä fantastinen kirjan nimi.

Oletko ajatellut kirjoittaa proosaa?
- Nuorena miehenä voitin kolmannen palkinnon Erkon novellikilpailussa (Tomi Kontio voitti). Yritin kirjoittaa romaania, mutta ei siitä mitään tullut. Lyhyt muoto sopii minulle.

Kirjoitustyylisi on kovaksikeitetty proosarunous, runojasi on helppo ymmärtää. Mistä luulet sen johtuvan?
- Eivät kaikki ole tätä mieltä. On ihmisiä, jotka ovat sanoneet, etteivät ymmärrä mitään runoistani. Yritän kyllä kirjoittaa mahdollisimman selkeästi. Taustalla on ajatus, että näinhän ihmisen ajatukset virtaavat. Mutta ehkä tämä kuvitelma pätee vain oman kalloni sisällä.

2000-luvulla alkoi Suomen runoudessa oikein proosarunobuumi: ainakin Olli Heikkonen, Saila Susiluoto, Mikko Rimminen ja Markku Paasonen julkaisivat proosarunokokoelmat. Mistä arvelet buumin johtuvan?
- En tiedä. Minä julkaisin proosarunoja jo 90-luvulla, ranskalaiset jo 1800-luvulla. Esimerkiksi Seppo Järvisen Talvikirjeitä vuodelta 1989 sisältää hienoa proosarunoutta.

Onko tämä proosarunouden ranskalainen historia vaikuttanut runouteesi?
- Tietoisesti en vaikutteita ole ottanut 1800-luvun Ranskasta. Enkä tietoisesti muustakaan.

Mitä harrastat? Jos et olisi runoilija, niin mikä olisit?
- En minä mitään harrasta, ellei mainitse näitä tavanomaisia, musiikin kuuntelua, elokuvia. Olisi mukava tehdä jotain aivan uutta.

Elämäsi motto?
- Motörheadin Lemmyllä on tää aika hyvä: "Born to lose, live to win." ("Synny häviämään, elä voittamaan", haast. suom.)

PS. "Poetic licence" on sanonta. Mitä se tarkoittaa?
- Se tarkoittaa sitä, kun joku lisäilee juttuun omiaan, suurentelee, vääristelee, puhuu palturia.

Tapani Kinnunen

Aloittelijat pelkäävät, että heidän lauseensa varastetaan.
Kirjoittaminen sujuu hyvin, kun menee huonosti. Kun vain saa
matkustaa pois tästä tuhansien siirtolapuutarhojen maasta,
olla punaisen passin huomaamaton haltija. Nimeni on poistettu
kotini porraskäytävän seinältä, mutta sillä tuskin on merkitystä.
Pelkään, että minulta viedään muistikirja ja lyijytäytekynä oi-
keasta povitaskusta. Rahat ovat sydämen puolella. "Sanat ovat
nykyään kiven takana", ystävä kirjoitti. "Mutta joskus niitä löytyy
eli: ihmeiden aika ei ole ohi." Lentokone nostaa mykän miehen
ilmaan kuin kiven. Perillä puhkean pälpättämään muistikirjalleni
kuin lapsi, joka on juuri oppinut puhumaan (Kukaan ei saa mi-
tään selvää). Schipholin asemalla minulta kysytään ensimmäi-
seksi: "Minkä rikoksen uhriksi luulette joutuvanne Hollannissa?"

Runo Timo Lappalaisen kokoelmasta Poetic Licence, 2001, Like

Kolme Timo Lappalaisen ennenjulkaisematonta runoa:

Istun pytyllä dominikaaniluostarissa, kun joku tulee
ja sammuttaa valot. En tiedä millä kielillä huutaisin.
Kun saan valot päälle, tulee hanasta ruskeaa vettä.
Sieger-kello tikittää ranteessa yhden ja nollan välillä.
Se on hyönteinen, joka pitää minulle seuraa. Sun
täytyy kärsiä, että voit laulaa bluesia. Tämä tosiaan on
Jumalan koti ja taivaan portti. Pitkään olin sairas. Nyt
olen pihalla Tallinnan takapihalla. Luulin, että elämä oli
toisaalla. Vielä kerran halusin pianotunnille tuntihotelliin
vanhemman rouvan kanssa. Halusin vain rakkautta.
Kuoltuaan Emma Bovary makasi valkoisissaan kuin
morsian.Silitän isän päälakea ruumishuoneella.

***

Hän kutistunut kylmäkalle on. Luodinreikien painumat
näkyvät poskissa. Niitten ansiosta hän sai rautaristin ja
tapasi junassa Steffi Braunin, Evan serkun. Ennemmin
tai myöhemmin löydän kyllä jonkun, joka jättää minut.
Hän ei koskaan kertonut ensimmäisestä vaimostaan
Helsingissä. Paljosta minun on kiittäminen Hitleriä.
Perinnöksi otan isän ulsterin, jossa tarkenen vasta
keväällä. Hänen hieno homburg-hattunsa ei mahdu
päähäni.

***

Kamomillan pitäisi rauhoittaa. Kielellä tunkkaisen ruo-
hon maku. Tänään olen vain väsynyt, en ole halannut
vessanpyttyä. Äiti makaa isän sylissä mullassa. Mistä
tulevat nämä ihanat naiset keväällä? Kirjakaupan
ruskeat silmät (Sehän on Sanna!). Jolie Janna, heleä
tohtori tietämättään. Lumoavan pitkä Annika, joka kir-
joittaa syksyn romaania. Jesus Christ you're tall! Mitä
tähän sanoo dumdum-sydämeni, hapettunut runolta-
ja? Rakastua kaikkiin on synneistä pienimpiä. Olo on
kevyt, kirjoitan läpikuultavalle riisipaperille.

Kaltion kirjailijaviesti

4/01 Jusa Peltoniemi haastatteli Johanna Sinisaloa
6/01 Johanna Sinisalo haastatteli Pasi Jääskeläistä
1/02 Pasi Jääskeläinen haastatteli Sari Peltoniemeä
2/02 Sari Peltoniemi haastatteli Mike Pohjolaa
4/02 Mike Pohjola haastatteli Jarkko Lainetta, joka suuttui leikistä eikä jatkanut viestiä. LÄLLÄLLÄLLÄLLIERU, JARKOLTA PÄÄSI... tai ainakin suusta iso sammakko.
4/03 Mike Pohjola kirjoitti jutun Turun runoudesta ja teki Tapani Kinnusen ja Esa Hirvosen haastattelut.