Kuhmolaissyntyinen Heikkinen (22), Oulun ammattikorkeakoulussa viimeistä vuotta opiskeleva tuleva medianomi, istahtaa kahvilan patiolle pitkä tukka heilahtaen. Housuntaskussa pullottaa muistikirja - matkalla haastatteluun syntyi pari runoideaa. Hän on kirjoittanut runoja kuutisen vuotta. Niitä on kasassa yli 2100; kuluneena kesänäkin syntyi päälle sata. Nyt Heikkisestä tuntuu, että oma tyyli alkaa olla hanskassa.
- Minä olen ihmissuhderunoilija, hän määrittelee runonlausujan pehmeällä äänellään.
Lyhyesti sanottuna Heikkinen kirjoittaa siitä, miten näkee naiset, siitä, miten näkee miehet – ja tietysti siitä, mitä naisen ja miehen välillä tapahtuu.

Heikkinen on tuttu kasvo Oulun katukuvassa. Jos häneen ei ole aikaisemmin onnistunut törmäämään, kannattaa seurata rotevaa hahmoa, jonka voi havaita yöaikaan suuntaamassa meren tai järven rantaan kuluneen päivän ja illan tapahtumia pohtimaan. Ympäristöstä tehdyt havainnot ja oivallukset alkavat muotoutua runoiksi. Luonto on siis hyväksi havaittu inspiraation lähde.
- Tosin Tuiran biitsilläkin tulee näin kesäisin ideoita, runoilija lisää salaperäisesti hymyillen.

Heikkinen kirjoittaa yhden selkeän idean runoja, yksittäisiä oivalluksia, jotka pystyy ymmärtämään runokeikoillakin. Hän kantaa aina mukanaan kynää ja muistivihkoa, johon raapustaa ylös havaintojaan ympäristöstä. Baarit ovat hyviä havainnointipaikkoja.
- On kymmeniä ihmisiä, jotka eivät tiedä olevansa runossa.
Usein runojen henkilöt tulevat lähempää, esimerkiksi romansseista. Tällöin trubaduuri törmää usein ongelmiin.
- Naiset eivät osaa suhtautua siihen, että saavat runon, hän harmittelee.
- Sitä oppii varovaiseksi.
Heikkinen kertoo esimerkin naisesta, joka repi hänestä kirjoitetun runon ja heitti sen roskakoriin. Hän on saanut kuulla, etteivät naiset halua tavata häntä enää ikinä, koska heistä kirjoitetaan niin kauniisti. Samassa pöydässä istuva nainen ottaa asiakseen selvittää Heikkiselle, kuinka kauniit runot saattavat säikäyttää, mikäli niissä ilmaistaan suuria tunteita, ja aiheuttaa naisessa täten torjuvan reaktion. Runoilija vaikuttaa ilahtuneelta.
- Tuota vastausta en olisi koskaan saanut mieheltä, hän hihkaisee. Ehkäpä oivalluksesta syntyy taas pari runoa.

Toistaiseksi kustantajaa ei ole löytynyt, mutta se ei Heikkistä huoleta. Ihmissuhdekokoelmaa kustantajat tulevat kyllä kuulemma ymmärtämään. Runokokoelman lisäksi Heikkiseltä on valmistumassa pari romaania. Toinen on yhtä lukua vaille valmis. Se kertoo runoilijan muusasta, muusan oppimaan tuntemisesta sekä tietenkin runojen kirjoittamisesta.
- Se on niin kovaa kamaa, että joku ymmärtää sen päälle.
Romaanin valmistumisajankohtaa ei pysty määrittämään.
- Ei riipu minusta, milloin se päättyy, vihjaa Heikkinen.

Runoyhdistyksen perustaminen sen sijaan on lähitulevaisuuden projekti. Yhdistys järjestäisi runokeikkoja, pitäisi mahdollisesti yllä kustannustoimintaa ja järjestäisi kirjoittamiskursseja. Heikkinen haaveilee Oulusta Turun kaltaista runokaupunkia, vaikka toistaiseksi ollaankin lapsenkengissä.
- Onhan Turussa paljon enemmän aktiiveja, Heikkinen toteaa.